Meillä on 18 viikkoinen seropi, jossa on saksanpaimenkoiraa suurimmaksi osaksi ja jotain muuta/muita rotuja, joista ei ole tietoa. Pentu painaa ~18kg ja säkä on 50-52cm (hankala mitata, kun poika ei tahdo pysyä naminkaan kanssa paikallaan mitattavana). Sen emän säkä on ~50cm ja isän ~65cm. Jalat sillä ovat vielä suhteessa aika suuret.
Tietenkin seropeista voi tulla huomattavastikin pienempiä/suurempia kuin vanhemmat. Haluaisin kuitenkin arvailuja, paljonkohan poika vielä voisi kasvaa, lähinnä säkän suhteen. Jossain oli käyrä, jonka mukaan keskimäärin keskikokoinen koira olisi säkältään n. 75% aikuiskoostaan 18 viikkoisena. Tällöin pentumme olisi aikuisena 60-65cm säkältään, vaikuttaako ihan järkevältä? Kauanko pennut yleensä jatkavat korkeuskasvua ja onko tuollainen 10-15cm kasvu vielä ihan realistinen pennun ikää ajatellen?

Vastaukset 1
Vanhimmat
Hei, veikkaisin että pentusi kasvaa n. 10 cm vielä. Isot koirat kasvaa ja kehittyy hitaammin kuin pienet.