Kaunis on elämän laulu kuin itse tekemä taulu.
Kiitos nyt sulle tästä ihan kokonaan mun koko
elämästä. En aina mä muista kiittää ja käsiä
yhtehen liittää. Sun tahdon mä silti tietävän,
että sinua rakastan. Olet rakas sä äiti mulle ja
toivoisin myös että minä oisin sulle. Kiitos on
sana jota harvoin mä käytän, elämän tyhjiön näin
minä täytän. Ei kukka tää, korvata voi tätä elä-
mää, jonka Luoja loi ja minulle sen toi.
Kiitos nyt sulle tästä ihan kokonaan mun koko
elämästä. En aina mä muista kiittää ja käsiä
yhtehen liittää. Sun tahdon mä silti tietävän,
että sinua rakastan. Olet rakas sä äiti mulle ja
toivoisin myös että minä oisin sulle. Kiitos on
sana jota harvoin mä käytän, elämän tyhjiön näin
minä täytän. Ei kukka tää, korvata voi tätä elä-
mää, jonka Luoja loi ja minulle sen toi.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Olikohan lukemani teksti pelkkä vitsi? Eihän kukaan voi kirjoittaa noin huonosti? -Ei minua edes naurattanut.
En puutu tässä runon muotoon, keskityn vain sen sisältöön.
Minusta runo olisi harvinaisen herttainen ja myös tavanomaista vakavamielisempi äitienpäiväruno. Tämän pystyy myös lukemaan henkilökohtaisena, hengellisenä veisuna.
Elämän rinnastaminen itse tehtyyn tauluun toimii: elämän kauneus on siinä, että sen suunnan saa itse valita.
Äidin ja Luojan kiittämisen rinnastuminen ja myös sekoittuminen on kiinnostavaa ja koskettavaa.
Elämän tyhjiön täyttäminen herättää ajatuksen: mitä kertojalta puuttuu, mistä tyhjiöstä on kyse?
Viimeinen säkeistö toimii jonkinlaisena kohokohtana:
"Ei kukka tää, korvata voi tätä elä-
mää, jonka Luoja loi ja minulle sen toi."
Vaikka runossa jo aiemmin viitataan Jumalaan (mm. käsien yhteen liittämisellä), vasta lopussa Luoja nimetään ja runon puhtaan uskonnollinen tulkintatapa tulee mahdolliseksi. Toisaalta kukan (ehkä äitienpäivän ruusun?) esitteleminen vahvistaa myös tekstin onnittelurunomaisuutta.
Mieluummin minä tämän näkisin onnittelukortissa (hieman hiottuna) kuin tavallisimmat muka-hauskat letkaukset tai laimeat toivotukset.