TM 21/2012. Uusi Focus perhefarkkujen selvään testivoitoon. Auto oli tasaisen vahva lähes kaikilla osa-alueilla ja ajettavuus jälleen kerran luokkansa parasta. Mikäpäs siinä, hieno homma.
Focus testivoittoon
TM:n vertaili.
84788
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 65 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 84
Vanhimmat
Sama tulos Tuulilasissa porrasperäisten vertailu 9. 2012. Vokkeri ykkösenä.
foordi vie kaiken testeissä.mites japsi pelit pärjäs kertoilkaa.
Aasialaisista ei tainnut olla oikein vastusta, toki hekin parhaansa yrittivät.
Mitä korealaisempi, sitä kehnompi menestys testissä.
Mutta säälittävin oli Focus.
Säälittävin jäi jumboksi, nekin vähät pisteet vain säälipisteitä.
Olipa se todella naurettava "vertailu" tälläkin kertaa. Yhtään VAGia ei ollut mukana, joten voiton sai seuraavaksi eniten mainostava. Koomisinta oli se, että voitto meni vertailun heikoimmalle autolle.
Ainoa mukana ollutta isoa, hiljaista, tehokasta ja mukavaa autoa, Cruzea, varten piti laittaa arvostelut ihan uuteen uskoon koska se täytyi saada enemmän mainostavien jälkeen, eikä se ollut helppoa.
Mutta näin se vain menee. Pienellä käkikellomoottorilla muiden jaloissa ollut Focus saatiin kuin saatiinkiin nostettua ykköseksi vaikka se varmasti hävettää jutun tekijöitäkin.
Ovat nämä servolettimiehet sakkia. Jopa pahempia fanaatikkoja, kuin Ladapalstan vanhat jäärät tai Toyotan uskovaiset. Oma suosikki sai takkiinsa TM:n testissä, niin tullaan kostamaan Ford-sivuille. En ymmärrä sitten millään, on tämä outoa jopa Suomi24:n mittapuidenkin mukaan.
JA tyhmempiä esim.toyotalla on jotain merittiä, mutta koren-chevyllä ei ole kuin vikoja!!!!
Mihinkään muuhun autoon kuin Focukseen ei vaihdeta ovia ja takaluukkua aina 60tkm huolloissa. Vetonivelethän vaihdetaan 30tkm välein huollossa.
Servoletti heitetään pahvikierrätysastiaan ensimmäisen öljynvaihdon yhteydessä. Öljyähän ei vaihdeta vaan luonnolle vaaralliset nesteet poistetaan.
Ja hävisi suvereenisti kiihdytykset vitosella ja kutosella, joka on aika säälittävää tehokkaammalla ja vääntävämmällä koneella.
GM:n kerrotaan valmistelevan 1.0-turbon tuloa. Sitä ei tosin olla tuomassa isoihin autoihin vaan Adamiin, johon se onkin sopivan kokoinen.
"On the opposite end of the scale, GM is also working on a smaller engine to take on Ford's 1.0L EcoBoost. That motor is expected to find its way under the hood of the Adam sometime next year."
http://www.leftlanenews.com/gm-readying-more-powerful-adam-models.html
Focus oli suorastaan vaarallinen kun se nyykähti voimattomana kaupungissa.
Heh heh heh. Täällä on varmaan kaikki 8 Cruzen ostanutta dissaamassa ja kiukuttelemassa jumbosijansa vuoksi.
Tässä tosi faktaa kinneristäsi. Todelliset lukuarvot lehdestä:
Kiihdytys 0-400m
-nopein oli Cruze, siis 400m
-hitain oli Focus, 372m
Kiihdytys 60-120km/h
-nopein oli Cruze 271m
-hitain Focus 313m
Sama kuormalla
-nopein Cruze 325m
-hitain Focus 372m
Aitoon Neuvostoliiton tyyliin Focus saa tässä puhtaan voiton valehtelemalla:
Kiihdytys 60-120km/h
-nopein oli Focus 597m
-hitain Cruze 776m
Sama kuormalla
-nopein Focus 724m
-hitain Cruze 927m
Todelliset luvut, jotka jokainen voi lehdestä tarkistaa ovat:
Kiihdytys 0-400m
-nopein oli Cruze, siis 400m
-hitain oli Focus, 372m
Kiihdytys 60-120km/h
-nopein oli Cruze 271m
-hitain Focus 313m
Sama kuormalla
-nopein Cruze 325m
-hitain Focus 372m
Kun oikein ottaa koville voi alkaa suoraan valehtelemaan kuten meidän Focusfanaatikkomme nyt.
6. vaihteella kiihdytys.
Kiihdytys 60-120km/h
-nopein oli Focus 597m
-hitain Cruze 776m
Sama kuormalla
-nopein Focus 724m
-hitain Cruze 927m
Focus liukkain myös vitosvaihteella. Vasta nelosella ja kolmosella servolettia vinguttamalla pääsi nopeammin.
Mutta erittäin epätoivoista valehtelua miniminimoottorimieheltä, joka oli joukoin hitain. Jokainen voi tarkistaa lehdestä.
Focus oli täysin kiistattomasti joukon huonoin kiihtyjä ja tämä on tarkistettavissa lehdestä. Valehteletko aina myös kotona ja töissä vai pelkästään täällä nimettömänä.
Todelliset luvut, jotka jokainen voi lehdestä tarkistaa ovat:
Kiihdytys 0-400m
-nopein oli Cruze, siis 400m
-hitain oli Focus, 372m
Kiihdytys 60-120km/h
-nopein oli Cruze 271m
-hitain Focus 313m
Sama kuormalla
-nopein Cruze 325m
-hitain Focus 372m
Focus pärjäsi superlyhyiden välitystensä ansiosta tässä poikkeustapauksessa vaikka olikin muuten joukon huonoin kiihdytyksissä.
http://aijaa.com/k5kse2
Siinäpä tarkastat.
Ford oli hitain paikalta kiihdytyksessä, jonka ei pitäisi yllättää ketään, koska Focuksessa oli pienitehoisin moottori.
Mutta yllättävää oli se että tämä pienitehoisin moottori olikin käytännön suorituskyvyssä paras, kuin kiihdytettiin 60->120 kahdella suurimmalla vaihteella. Cruze pystyi pistämään kampoihin vain 3. ja 4. vaihteilla, vaikka siinä on 15hp enemmän tehoa ja 30Nm enemmän vääntyöä.
Jarrutuksessa, kulutuksessa ja ylläpitokuluissa Focus oli omaa luokaansa ja kiistatta paras.
Katsokaa itse mittaukset http://aijaa.com/k5kse2
Ei se niin kiistatonta ole, koska Focus oli kahdella suurimmalla vaihteella kiihdytättessä ylivoimaisesti nopein.
http://aijaa.com/k5kse2
No Kiiassa ja Hyndaissa oli kyllä vielä lyhyemmät vaihteet. Lyhyistä vaihteista huolimatta Ford oli myös ylivoimaisesti taloudellisin.
Ehkä Chevroletin pitäisi ottaa vähän itseensä väärin mitoitetusta vaihteistosta, kun potku ei riitä vitosella ja kutosella edes kolmipyttyisen mopoauton moottorin suorituskykyyn ja silti se oli ylivoimaisesti pahin bensalurppa.
Ei tarvitse kiihdyttää ylivaihteillla vaan käyttää niitä siihen mihin on tarkoitettu. Kuitenkin Cruze voittaa aina Focuksen kiihdytyksissä.
Tarkastettu.
Kaikessa.
Tosuus ei pala tulessakaan
http://aijaa.com/k5kse2
Ford rankattiin parhaaksi kaikessa muussa paitsi 0-400m kiihdytyksessä.
PS. lyhyin palkki on paras = Ford Focus EcoBoost 1.0 125hp
PPS. Jos olet ostamassa kiihdytysautoa, niin älä osta autoa litran moottorilla...
Miksi se ei sitten voittanut vertailua vaan jäi kaikkein viimeisimmäksi?
Ford on edelleen hitain JOKAISESSA kiihdytyksessä. Säälipisteet sen lyhyistä välityksistä.
Focusta ei tarvi vinguttaa pikkuvaihteilla, vaan se liikkuu hyvin suurillakin.
Lyhin palkki on paras ja sehän oli melkein kaikilla sektoreilla Fordilla. Cruze jäi jopa suorityskyvyssä kakkosesi ja muilla ominaisuuksilla ihan vihoviimeiseksi.
"Säälipisteet sen lyhyistä välityksistä. "
Sanoo hän jonka fanittama auto parkuu kärjessä vain kolmosella.
Cruzehan on paras kaikessa mutta ei maksa TM:lle ja mainostaa Fordia vähemmän.
Mittaustuloksia TM-vertailusta:
Kiihdytys 0-400m, nopein Cruze siis 400m, hitain Focus 372m
Kiihdytys 60-120km/h, nopein Cruze 271m, hitain Focus 313m
Sama kuormalla, nopein Cruze 325m, hitain Focus 372m
3. vaihteella Focuksessa 15% enemmän kierroksia
4. vaihteella Focuksessa 18% enemmän kierroksia
5. vaihteella Focuksessa 21% enemmän kierroksia
6. vaihteella Focuksessa 23% enemmän kierroksia
Focuksen kutosvaihde on jokseenkin sama kuin Cruzen vitonen.
Onko koreanpaviaaneilta rahat loppu kuin ei saa yhtä TM:ää lahjottua? Jos teksivät parempia autoja niin tulisi vähän tulojakin.
Ei tarvitse lahjoa kun tehdään kunnon autoja. -1-litraista mopoautoa ei ykköseksi saa kuin lahjomalla.
Mutta paljon huonommin kuin oikeat autot.
Tyhmyys on näköjään tarttuvaa. Ei näihin järkipuhe tehoa. Kiitti ja kuitti.
Tuntuuko sinusta usein että kaikki muut on aina väärässä?
Cruze oli oikeasti vielä paljon huonompi, mutta sai nyt säälistä noinkin paljon pisteitä. Miksi lyödä lyötyä, riittää että jää jumboksi.
Eihän se paljon ole jos on koreakolmikkoa parempi, mutta huonompi on silti aina huonompi.
Focus oli YLIVOIMAISESTI huonoin kiihtymään.
Tuntuu että kaikki muut ovat oikeassa paitsi sinä joka olet aina väärässä.
Tuntuuko pahalta kun mittaustulokset todistavat Focuksen kiihtyvän huonoiten.
Cruze oli TÄYSIN YLIVOIMAINEN kaikissa kiihdytyksissä, se oli tilavin ja tehokkain sekä hiljaisin.
Huonoin ei ole paras ja Focus oli paras ohituskiihdytyksessä, sekä ihan kaikissa muissa ominaisuuksissa. Paras voittaa aina testit, huonoin jää aina viimeiskeksi.
Cruze voitti yhden osa-alueen, Focus koko testin.
Jos haluaisin nopeasti kiihtyvän auton, en ostaisi cruzea vaan fokuksen 2.0 EB koneella.
Meinaatko valvoa vielä montakin yötä tappiotasi surkutellen?
Aion vaihtaa Fokukseni oikeaan autoon.
SITTEN KUN TUON CRUZEN SAA LOPULTA KIIHTYMÄÄN(MUUTAKIN KUN KUSKIN), NIIN SITÄ EI SAA PYSÄHTYMÄÄN!!!!!!!!
HUONOIN JARRUTUKSESSAKIN 100-0km/h!!!!!!
Mutta kulutus on onneksi suurin Cruzella ja takaluukku yhtä iso kuin Focuksessa!!!
Testin lukeneet kyllä tietää että Focus oli ylivoimainen.
Ainakin Focus on pois laskuista.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11066608
Vanha vapari kannattaa toisiaan päivittää turbolliseen, merkkiä ei onneksi tarvi vaihtaa, koska Fordi on auto, muut vain kopioita siitä.
Aion vaihtaa Autoon. Ford ei ole vaihtoehto.
Fucus tilattu, TM testi ratkaisi.
Eivät paljon Cruzesta hyvittäny, mutta hyvä kun pääsen eroon.
No mitä v.ittua sä sitten roikut tällä pastalla?
BMW vai Cruze. Paha valinta. Focuksesta ei saa kuin kilohinnan kumpaankaan.
Kukaan ei oo niin tyhmä et alkais voorttia kopioimaan! Ei ees kiinalaiset!!!!!!!!!!!!!!!!!!
meni densolta jo nickiki väärin, olet liian kännissä mene nukkuun!!
Edellä kävijältähän kaikki muut aina kopioi!
Toyotakin on lopulta 20v. Jälkeen onnistunut kopioimaan tuulilasin lämmityksen...mutta vain ALAREUNAAN josta ei ole mitään hyötyä!!
Ja moni tuntuu seuraavan myös 3pyttysiin koneisiin! Ja monia turvallisuus innovaatioita tippuu muihinki merkkeihin, fordin esimerkin mukaan! Katoppa kuin ford sai kehuja mm.NCAPn viime testeissä!
onmpi helpompi hymyillä!!!!! kultamitalli foordille ja jumboooooooooooooosija ruzelle!kyllä mua hävettää naapurin pualesta ku se laittoi uuden ruzzin ja ei pärjää testis jotka kokonsa pualesta on pienempiä ku tämä RUZZI!
Kyllä hävettää omistaa Ford. Olemmeko me oikeasti tällaisia.
Luuletko että Chervolettiosastolle provoja kirjoittavalla Fordistina esiintyvällä on Ford? Ei ole.
Jahas rasvalettinen jenkkiromun omistaja tänne provoilee;) Noh sallittakoon se kun taitaa olla sama "persoona" siirtynyt tuolta IL foorumilta tänne kun sinne tuli rekisteröintipakko. Ei voi trollata katsos vapaasti. Että jättäkään omaan arvoonsa tuon jutut.
Ei Ford Focus ole jenkki vaan epsanjalainen.
HAH!!
Ei ole vaan saksalainen!!!
http://en.wikipedia.org/wiki/List_of_Ford_factories
Jotkut voivat olla Saksasta.
Germany Saarlouis: Ford Focus ja Ford Kuga
Saksasta tulee pohjoismaiden markkinoiden Focukset.
Kyllä tekee kipeää, ei voi muuta sanoa. Cruze voitti yhden osa-alueen, Focus koko testin. Focus oli voittaja lähes joka osa-alueella. Tietenkin ymmärrän jos olet ostanut Cruzen ja nyt auto jää vertailussa jumboksi. Voi todeta tehneensä huonon ja hätiköidyn ostoksen. Ford on sentään Euroopan toiseksi myydyin automerkki, eikä suotta. Kateus on ansaittava ja Ford osaa valmistaa huippuhienoja autoja kohtuuhinnoin,
Tässä on aika hyvin kerätty omatkin mietteet Focuksesta.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11066608
Focus olisi muuten pärjännyt vertailussa ihan yhtä hyvin myös 100hp koneella. Ainoastaan 0-400m ja 3. vaihteen vingutuskiihdytyksissä olisi tullut huonompi tulos kuin 125hp koneella.
Ohituskiihtyvyydessä suurimmalla vaihteella se olisi ollut ihan samassa kuin 125hp.
Nyt Focus jäi ylivoimaisesti viimeiseksi joka kiihdytyksessä. Siitä voi päätellä miten se olisi "menestynyt" vielä tuhkummalla moottorilla.
Siinä sitä olisi ollut koreankippolaisille ihmettelemistä.
Ainakin kunnon naurut olisivat saaneet kun olisivat Focuksen rämpimistä katsoneet.
Ford menee voittoon vertailussa kun vertailussa, vielä kun moottoripuolella on ecoboost on meno tehokasta ja polttoainetaloudellista. Focusta kannattaa myös kokeilla 1,6 ecoboostilla, mutta ainakin TM:n tai Tuulilasin mukaan tällä koneella Focus oli jo liiankin tehokas menijä.
Mutta tuntui tosi pahalta kun mittaustulokset todistavat Focuksen kiihtyvän huonoiten.
Mieti kulutusta jos jossain tilanteessa harmittaa.
Lainattu TM:stä,
"Ford on selvästi nopein käytännön suorituskykyä kuvaavissa kiihdytyksissä!"
Kuinkahan monta Cruzzutinta on myyty tuolla testissä olleella 1.4T koneella? Suurimmalla osalla pelin alla tuskailee 1.6 vapari, joka olisi ollut ylivoimaisesti tuon testin huonoin kone.
Ootko koskaan ajatellu hankkia itsellesi elämän?
Lapset, lapset, oletteko koskaan edes ajaneet kyseisillä autoilla? Lopettakaa kinastelu. Uusi Focus kyllä kaikin puolin hieno peli.
Uusi focus on voittanut myös uusimmat laatupalkinnot, onhan se Ford !