Miten minusta voisi tulla kirjailija?
Minulla on paljon ideoita. Aavistan miten en haluaisi tai ei kannattaisi kirjoittaa. Tiedän joitain omaan silmään/korvaan pistäviä tyylivirheitä. En kuitenkaan tiedä mitään tyyliä tai sääntöä, miten PITÄISI kirjoittaa (enkä tarkoita ainoastaan kielellistä siisteyttä, oikeinkirjoitusta tms) .
Jos ikinä kirjoittaisin kirjaa, miettisin joka ikisen sivun, lauseen ja sanan tarkkaan. Kelaisin niitä, antaisin hautua ja taas kelaisin (enkä siitä huolimattakaan olisi koskaan valmis). Ja koko kirjasta pitäisi tulla toimiva ja ehjä kokonaisuus. Jokaisen sivun pitäisi olla tasapainossa keskenään. Sanojen ei onneksi pitäisi olla riimitettyjä, sillä runoilijaksi en ole ryhtymässä.
Kirjassani ei saisi olla mitään ylimääräistä. Tekstini ei saisi olla liian täyteläistä, mutta ei myöskään pelkistettyä. Lukeminen pitäisi olla kevyttä, mutta samalla sanoma painavaa.
Koko ajan minun pitäisi pitää mielessä, ettei kukaan ole minun pääkoppani, taikka aivoitusteni asiantuntija ts. en saisi yli- enkä aliarvioida lukijaa. Myös täytyisi pitää huoli siitä, ettei lukija muistaisi minua tekstieni takaa. Ja kaiken tämän lisäksi pitäisi muistaa pitää ote rentona ja mikä haastavinta, kynä terävänä!
Kiitos, jos jaksoit lukea tämän. Ja toivoisin vielä saavani palautetta, kannattaako tällä asenteella edes haaveilla kirjailijan urasta. Entä oliko minulla paljon vääriä olettamuksia kirjoittamisen haasteista. Ottakaa kantaa, jos suinkin jaksatte.
PS. Tämä ei yrittänyt olla taitonäyte siitä, miten pitäisi kirjoittaa.
Minulla on paljon ideoita. Aavistan miten en haluaisi tai ei kannattaisi kirjoittaa. Tiedän joitain omaan silmään/korvaan pistäviä tyylivirheitä. En kuitenkaan tiedä mitään tyyliä tai sääntöä, miten PITÄISI kirjoittaa (enkä tarkoita ainoastaan kielellistä siisteyttä, oikeinkirjoitusta tms) .
Jos ikinä kirjoittaisin kirjaa, miettisin joka ikisen sivun, lauseen ja sanan tarkkaan. Kelaisin niitä, antaisin hautua ja taas kelaisin (enkä siitä huolimattakaan olisi koskaan valmis). Ja koko kirjasta pitäisi tulla toimiva ja ehjä kokonaisuus. Jokaisen sivun pitäisi olla tasapainossa keskenään. Sanojen ei onneksi pitäisi olla riimitettyjä, sillä runoilijaksi en ole ryhtymässä.
Kirjassani ei saisi olla mitään ylimääräistä. Tekstini ei saisi olla liian täyteläistä, mutta ei myöskään pelkistettyä. Lukeminen pitäisi olla kevyttä, mutta samalla sanoma painavaa.
Koko ajan minun pitäisi pitää mielessä, ettei kukaan ole minun pääkoppani, taikka aivoitusteni asiantuntija ts. en saisi yli- enkä aliarvioida lukijaa. Myös täytyisi pitää huoli siitä, ettei lukija muistaisi minua tekstieni takaa. Ja kaiken tämän lisäksi pitäisi muistaa pitää ote rentona ja mikä haastavinta, kynä terävänä!
Kiitos, jos jaksoit lukea tämän. Ja toivoisin vielä saavani palautetta, kannattaako tällä asenteella edes haaveilla kirjailijan urasta. Entä oliko minulla paljon vääriä olettamuksia kirjoittamisen haasteista. Ottakaa kantaa, jos suinkin jaksatte.
PS. Tämä ei yrittänyt olla taitonäyte siitä, miten pitäisi kirjoittaa.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ok, nyt kun olet vuodattanut tuon kaiken höpöhöpön ulos, voitkin kirjoittaa jotain ihan oikeaa.
Älä analysoi turhia, vaan kirjoita. Ennemmin tai myöhemmin tajuat kyllä, miten sinun tulee kirjoittaa vai tuleeko sinun kirjoittaa ollenkaan mitään.
Mistä päättelet, etten kirjoita joskus myös ihan oikeaa tekstiä?
Sovit tekstisi antaman ymmärtämänä mielestäni paremmin kriitikoksi kuin kaunokirjailijaksi.
Mutta eikö kirjailijan olisi hyvä olla krittinen omalle jäljelleen?
Mulllaki ois iha järkky Juttu kirjaks nii jännittäv'ki et menee sytän kurkkuu ja se sit jyskää iha kaameekstiki, et mite päästä Kauno Kirjailijaks ja mine pittää tää Juttu lähetttää siin on melke sata sivuu juttuu eli kirjotusta ja se o jännä juttu ett teke tiukka lukee nin et neuvo kaatten ja siin yks jätkä rakastu toise vaimoo ja se Vaimo ei vastaa siihe ihastuksee ja solvaa vaa aina kun tää jätkä yrittää sitä ja sen oma mies on hurja ja hullu sen vaimon perään ja sil on haulikko, iha ku se tän päivä juttu mut ei oo sama kun mun keksintö on ja pitkä juttu jok on kaamee lukee et minne se pittää lähettää. Mus tulee iha menestys kirjuri kun se julukastaa.
mitä tähän voisi sanoa. vastauksen saat vain kirjoittamalla. kuka tahansa kykenee näpyttelemään romaanin verran tekstiä ja monet tietävät myös oikein hyvin teoriassa miten kirja pitäisi kirjoittaa. mutta se on aivan eria asia kuin konkreettisesti kirjoittaa hyvä kirja, kirja jota muutkin kuin sinä haluavat lukea.
kukaan ei voi taata sinulle, että sinusta on kirjailijaksi. taiteilijoille ei koskaan suoda sellaista varmuuden tunnetta. jos opiskelet kymmenen vuotta vaikka koodaamista, voit olla aika varma että saat siitä ammatin. mutta kirjailija voi kirjoittaa vuosikymmenen joka päivä eikä koskaan silti tuota mitään julkaisukelpoista. epävarmuus on hyväksyttävä.
sinun ajatuksesi kirjoittamisesta ovat hyvin voisiko sanoa "konservatiivisia" ja siinä mielessä ymmärrän mitä nimimerkki scarabaeus tarkoitti kriitikko kommentillaan. ylianalysoiminen saattaa helposti tappaa luovuuden. jos et ole edes vielä kirjoittanut mitään, suosittelisin hölläämään vähän. kirjoita, äläkä mieti liikaa. jos yrität kokoajan mielyttää jotain kuvitteellista kriitikkoa ja mietit mitä muut tekstistä tulevat ajattelemaan, saattaa tulos olla ainekirjoituksen kaltaista, hengetöntä. useimmat hyvät kirjailijat ovat yhtä mieltä siitä että tuollaisia asioita ei kannata pohtia, keskity kirjoittamiseen ja kirjoita itsellesi, älä muille.
Kiitos (hieman) avartavasta vastauksestasi!
Olen samoja juttuja joskus miettinyt. Ongelma on, että melko usein tunnen ankaran kriitikon istuvan harteillani myös aidosti omaan tarpeeseeni kirjoittaessa. Kieliopeista en silti välitä. Tämän vuoksi laiskottaa kirjoittaa ylipäänsä ollenkaan.
Hyvin paljon mietin, kiinnostaako myöhemmin lukea omia juttuja, kun ne muistaa lähestulkoon ulkoa , jos niitä alkaa liikaa hiomaan. Sen takia kirjoitankin itselleni kuulakärkikynällä ajatuksen lennon vauhdilla ja jälki onkin sitten kaikkea muuta kuin lennokasta ja nokkelaa.
Toisaalta, en voi koskaan oppia sanomaan omasta jäljestäni hyvää enkä huonoa, sillä jos liian tiiviisti kirjoittaa, siihen sokeutuu. Siitä voisinkin johtaa seuraavan kysymykseni, täytyykö hyvän kirjan kestää useita lukukertoja!? Onko hyvä kirja sellainen, että se on ekalla kerralla paras? vai voiko se muuttua paremmaksi toisen tai kolmannen lukukerran jälkeen? Eikö sellaisen kirjan lukeminen olisi turhan raskasta? Vaikka toisaalta täytyyhän hyvän kirjan kestää lähempääkin tarkastelua..?