Olen huomannu sen esim. chatin puolella kun juttelen ihmisten kaa niin alussa sujuu hyvin mut kerron jossakin vaiheessa olevani liikuntarajoitteinen niin osa kysyy mun vammasta mut osa lähtee heti pois kun luulevat etten pysty itse kirjoittaa.. Olisi ihanaa tutustua uusiin ihmisiin. :)
Liikuntarajoitteiseen tutustuminen....
37
1579
Vastaukset
- liikkari
Olen kanssasi samaa mieltä ja mulla on samanlaisia kokemuksia. Yleensä saan deittipalstalla ehkä yhden kunnollisen yhteydenoton vuodessa tai puolessatoista, eikä nekään johda yleensä juuri mihinkään. Paljon helpommin löydän kavereita livenä. Netissä ei myöskään näe sitä, onko henkilöiden välillä kemiaa vai ei. Olen tavannut nykyisistä kavereistani kaikki ensiksi livessä ennen kuin olen vaihtanut vaikka s-postiosoitteet.
Mutta on tuossa kirjoituksessasi vielä hiomista kieliopin kanssa. En tiedä vaikuttaako se chattailyssä. - live on elämää
Eihän kukaa ole kieliopissa täydellinen, mutta se ei ollut asian ydin.
Itse olen pitkään harrastanut netissä roikkumista, mutta jätin sen.
YKsi syy oli se tympääntyminen samoihin nickeihin ja siihen, että ihmiset syyttää livessä sitä toista puoliskoaan siitä, että asiat oli niinkuin oli.
toinen syy oli se, että moni haki aivan erilaisia ihmisiä ja täydellisyyksiä siihen mitä se oma elämä livessä on ja siihrn, että kun ei ihmiset näe toisiaan, nii voidaan antaa itsestä aivan eirilainen ja valheellinen kuva.
Siitä tunsi oikean ihmisen, kun se vielä kuultuaan totuuksia tuli juttelemaan toisella kertaa... vaikka aivan eri niokillä vain siksi, että halusi jutella juuri minulle sellaisena kuin olen. Paras oli se, kun koko ympäristö oli vaihtunut ja nickit.... ja silti toinen sai minut esiin ja halisi olla kaveri.
Toinen äärimmäisyys oli se, että joku ns. bannasi, kun ei jaksanut. Haistatin sille kyllä sitten paskat ja toivon huonosti tehtyjä kuormansidontoja paperirakkaan kapealle tielle.
Mutta mikä on oleellisinta. Se on oleellisinta, että nykyihminen on elänyt 80% eliniästä maailmasta jossa ei ollut nettia vaan oli pelkästään se lankapuhelin ja ihmiset kohtasivat aina kasvotusten. Se on kunniassa edelleen......
Kun kaksi ihmistä kohtaa kasvotusten, niin se palaute toisesta tulee heti. Sen tietää heti tykkääkö joku vaiko ei. Joskus.... siissssssssh tod. harvoin joku paukapää kastoroimaton sanoo jotain tyhmää, mutta valtaosin porukka edes kunnioittaa niin paljon, että pitää mölyt mahassaan..... Ja sit on saman suuruinen osa ihmisistä jotka kertoo ja välittää sen viestin, että ne tykkää oikeesti. Mut aina on se syy jonka vuoksi asia ei etene.... mutta se lämmin ajatus on välitynnyt ja tiedät ettei kaikki ole kylmiä.
Mut viesti on se, että maailma on livessä ei verkossa.Tiedän senkin et livessä on elämää... On vaan pointti jos liikkuminen on huonoa eikä pääse yksin esim. liikkumaaan ulkona.. Ja itseä ei enää tässä iässä kiinnosta kapakat yms.. Osa ihmisestä huomaa jo ettei kiinnosta puhuminen vammaisten kaa kun luulevat ettemme osaa puhua. Ja se on jännää et osat ihmisestä huutavat kun puhuvat minulle. Kun meen maksaamaan esim ostokset avustajan kanssa niin kassa sanoo avustajalle päivää eikä minulle.. Sit kassa onkin ihmessään kun sanon itse et mä maksan nää ostokset...
- 0857
jaahu73 kirjoitti:
Tiedän senkin et livessä on elämää... On vaan pointti jos liikkuminen on huonoa eikä pääse yksin esim. liikkumaaan ulkona.. Ja itseä ei enää tässä iässä kiinnosta kapakat yms.. Osa ihmisestä huomaa jo ettei kiinnosta puhuminen vammaisten kaa kun luulevat ettemme osaa puhua. Ja se on jännää et osat ihmisestä huutavat kun puhuvat minulle. Kun meen maksaamaan esim ostokset avustajan kanssa niin kassa sanoo avustajalle päivää eikä minulle.. Sit kassa onkin ihmessään kun sanon itse et mä maksan nää ostokset...
Moi! Haluaisin jutella-->mistä?
- live on elämää
jaahu73 kirjoitti:
Tiedän senkin et livessä on elämää... On vaan pointti jos liikkuminen on huonoa eikä pääse yksin esim. liikkumaaan ulkona.. Ja itseä ei enää tässä iässä kiinnosta kapakat yms.. Osa ihmisestä huomaa jo ettei kiinnosta puhuminen vammaisten kaa kun luulevat ettemme osaa puhua. Ja se on jännää et osat ihmisestä huutavat kun puhuvat minulle. Kun meen maksaamaan esim ostokset avustajan kanssa niin kassa sanoo avustajalle päivää eikä minulle.. Sit kassa onkin ihmessään kun sanon itse et mä maksan nää ostokset...
Tuosta ylipuhumisesta avustajalle olen kuullut paljon..... Ja sekin varmaa vaikuttaa ulkopulisen käsitykseen sinusta ja sinun itsenäisyydestäsi kun sinulla on avustajas.
Itsellä ei ole, eräs henkilö sanoikin minulle aivan eri yhteydessä, että suurin ongelma monessa asiassa on taas huono taloudellinen asema, joka estää monen asian tekemisen ja vapaamman olemisen.
Tälläiset asiat joista tässä olen maininur ovat vähän kuin siiamilainen kokesen, se vaan näkyy siinä sivussa vaikkei se muuten vaikuta. live on elämää kirjoitti:
Tuosta ylipuhumisesta avustajalle olen kuullut paljon..... Ja sekin varmaa vaikuttaa ulkopulisen käsitykseen sinusta ja sinun itsenäisyydestäsi kun sinulla on avustajas.
Itsellä ei ole, eräs henkilö sanoikin minulle aivan eri yhteydessä, että suurin ongelma monessa asiassa on taas huono taloudellinen asema, joka estää monen asian tekemisen ja vapaamman olemisen.
Tälläiset asiat joista tässä olen maininur ovat vähän kuin siiamilainen kokesen, se vaan näkyy siinä sivussa vaikkei se muuten vaikuta.Kyl se on myös talouden tilassa on ongelmia,kun esim. itse ei pysty tekee kaikkea mitä haluis kun ei oo rahaa niin kotiin on jäätävä... Ja seinät välillä tuntuu kaatuvan..
- live on elämää
jaahu73 kirjoitti:
Kyl se on myös talouden tilassa on ongelmia,kun esim. itse ei pysty tekee kaikkea mitä haluis kun ei oo rahaa niin kotiin on jäätävä... Ja seinät välillä tuntuu kaatuvan..
Kun terveetkin tajuaisivat sen.
Kun eritapaa vammainen tuo kaksi onelmaa... itsensä erilaisuuden ja huonon talouden, niin kyllä se siinä on paketti. Se olis vähän sama ku tois nykyaikaan jonkun avaamattomassa paketissa olevan yli 20v vanhan kännykän. Se olis sellainen joka ei toimi enää, se olis sellainen joka on epäkäytöllinen ja jos se toimii, nii tuskin vuosia.
Mutta kun kaksi ns. tervettä kohtaa toisensa, niin sillä ei oo mitää väliä mitä se toinen tuo toiselle. Se ns. viisaampi kyllä pääsee siitä kujalta pois, jos hommat kusee kengille.... pääsee pois vaikka itse olisikin aiheuttanut sen ongelman vaikka osinkin.
Ja mikä on se harvinainen lottovoitto vammaiselle. Jos ns. terve on aktiivinen vammaista kohtaa eikä jää pelkän puheen tasolle asioille, niin hänen takaansa voi löytyä luurankoja kaapista. Jotain todella paskaa ja kuvottavaa....
Mutta jos ajattelee sitten todella aikuista joka on ollut pitkään yksin ja elämä ollut oravanpyörää, niin ei se luurankoja kaapissa pitävä terve sen kummempaan pääse kuin se aiempi elämä oli......
Keikille ihmisille soi luojan antaneen järkeä ja tassut jotka on maanpinnalla oman elämän alusta saakka. Toivoisin tietenkin kaikille terveyttä ja sitä myöden onniistumista ettei kukaan joudu yksin. Mutta kaikkein tärkeintä olis se, että myös erityisryhmien ihmisillä olisi elämäntilanteet samassa ajassa normaalien ihmisten kanssa, ettei joku asia tulisi mahdoliseksi vasta 20v myöhemmin kuin ns. tavallisella ihmisellä.
Se on vammaisenkin kannalta paska asai, jos joutuu ottamaan ne toisen luurangot esiin ja omien asioitten kohdalla saa kuuulla toisen jo kokeneen ja todenneen ne asiat itselle epämieluisaksi. Ei ole kiva tuoda paskoja asioita mieleen kun itse ei ole asioita kohdannut.
- ATDT'2
jJonkun selvityksen mukaan 30% vammaisista edes haluaa töihin. Ei ole ihme, jos taloudellinen tilanteemme on huono.
Aiemmassa keskustelussa aiheesta joku selitti, että miksi sitä muka töitä tekisikään, jos ei saa unelmaduuniaan.
Jääkää sitten vain vapaaehtoisesti kotiin raitaverkkareissa suremaan kohtaloanne, jos ei huvita parantaa elämänlaatuaan. Tämä siis koskien niitä, jotka eivät edes yritä.- onnellinen5
Haha!
Minulle ainakin on onnenpäivä se, kun saan keväällä eläkepaperit, en jää suremaan oravanpyörästä tipahtamista :) - live on elämää
onnellinen5 kirjoitti:
Haha!
Minulle ainakin on onnenpäivä se, kun saan keväällä eläkepaperit, en jää suremaan oravanpyörästä tipahtamista :)työvoimahallinto on siitä jänne, että ne ei palvele muiden osatyökykyisten asioita kuin juoppojen.
Jos itse hoidat omat asiasi ja pystyt hoitamaan myös toimivasti muidenkin asioita, niin olet omillasi työttömänä.
Onneksi työmarkkinatukeen tulee 20e korotus, niin sen saa laittaa lottoon, jos saa täysosuman, niin voi itse vetäytyä pois tästä oravanpyörästä, jossa ihmisiä ahdistellaan jo riittävästi.
Mutta meillä "vammaisilla" on helppoa. Terveet voi sotkea asioita paljon näkyvämmin.... Kukaan kysy mitää.
Sit vasta ku on eka sinappitehdas käärössä, ni selvii mikä se toinen on.... ja sit on myöhästä
- live on elämää
ADTT2
Ei se kyllä ihan noikaan ole....... Kyllä jokaisella on omat syyt ja taustat, että asiat ei natsaa ja onniotu...... viimisen n. 20v aikana myös yhteiskunnan tilanne on ollut osa syy että asiat ei kaikkile ollu niinkuin sinulle..... ja vaikka se oliskin salliva, nii....
Mut älä kommentoi tätä.... asioilla on puolensakin.... On todellakin omat syyt jos ei pääse esim. töihin.. Itse haluaisin mut ei vaan oo mahollista...
Sit tohon asiaan... Elikä olisi kiva OIKEESTI tutustua uusiin ihmisiin mut moni vaan hakee aivan muuta mitä minä en hae.. Välillä tuntuu et oikeesti ihmiset pitää tyhmänä..Ihmisillä on niin paljon ennakko luulloja .Ja´minä en voi hyväksyä sellasia.Ne ketkä luulevat kaikkia tollasia ni ne vois painuu suoho.Voimia sulle.Koita jaksaa.vaik se varmaan on vaikeeta.Tulehan juttusille tuol cätis jos näät minut.
- ATDT'2
"viimisen n. 20v aikana myös yhteiskunnan tilanne on ollut osa syy että asiat ei kaikkile ollu niinkuin sinulle....."
Niin siis minä vastasin siihen, että jossain selvityksessä vain 30 prosenttia vammaisista edes halusi töihin. Siis 70 prosenttia vastasi, ettei edes haluaisi töihin.
Jos tuo pitää paikkansa, niin aika moni on vapaaehtoisesti tyytynyt kohtaloonsa.
Missään välissä en väittänyt tai kuvitellut, että kaikki voisivat päästä mukaan opiskelu- ja työelämään. - HankGill
No, itse kirjoitellut erään naisen kanssa, joka parivuotta minua vanhempi ja hän nyt haluaisi kanssani tavata ja katsoa, mitä tulee. Mutta pelkäämpä, mitä hän siihen sanoo, jos kerron olevani liikkari? Jä sit hänellä 2 lasta, miten he sit suhtautuisivat :?
Lapset suhtautuivat yleensä hyvin.. Lapset voivat kyl kysyy kaikkea ns. tyhmää..
Mä oon kertonu aik heti et oon liikuntarajoitteinen tuol chatissä.. Osa lähtee pois samantien.. Sit monet kysyy miten sujuu se.. No sujuu se kun on lapsenkin synnyttäny maailmaan.. Kerro vaan rohkeasti niin ei tuu naiselle shokkina tuo sit..- lopettakaa chatti
Ompa outoa, että olet "vuosia" ja et ole saanut asiaa kerrottua.
Tai sitten olet helve....tin hyvä puhumaan potaskaa, ettet ole kärähtänyt.
Itse ainakaan en ole onnistunut. Muutamalle olen kertonut asioita ja ne ei ole haitanneet.... tosin ei kyllä ole ollut mitään ns. ajatustakaan enemmästä kuin juttelusta, mutta sitten on näitä parin juttukerran juttuja joissa oltiin ekan tai parin juttelun jälkeen samassa tilassa uudelleen, niin ei mitää kontaktia enää... olin jopa saanut bannaukset.... olin heidän mielestään tylsä.
Sitten tää on aivan oma juttunsa kun on juteltu hyvin henkilölkohtaisista asioita, nii en ole ollut kelpo ihmisenä, mutta ideat on kokeiltu toisen kanssa....
- HankGill
"Ompa outoa, että olet "vuosia" ja et ole saanut asiaa kerrottua"
- chatit vois lopettaa
Joo!
Myönnän virheen, että puhuin vuosista, kun tarkoitit kuitenkin, että nainen oli sinua pari vuotta vanhempi.
Mutta oikeesti, jos kaks juttelee chatissa muuten pitkän aikaa, nii mikä sit estää ettei jossain vaiheessa vois jutella totuudesta. Kaikilla on aina joku asia joka ei ole itsestään selvä toisille...
Itse olen nyt entinen sättääjä.... sinne sättiin on jäänyt monenlaisia kokemuksia. Jopa kokemattomuus tietyissä asioissa ja sen läpi näkyminen on saanut nopeastikkin aikaan, että toinen puolisko on vannannut jo ekan keskustelun jälkeen.... muutamat ovat vaienneet ja eivät sitten toisella kertaa enää jiuttelleet mitää ja ompa siellä tapaus jossa yksi tunsi minut eri nickillä jopa vuosienkin mittaisen keskustelutauon jälkeenkin ja oli tyytyväinen tilaan, että sai jutella, vaikka elämä oli hänelläkin chatimuuttunut.
Vaikka olenkin entinen chattaaja, niin silti sätti on hyvä tapa löytää joku, ja pienen keskustelun jälkeen sitten voi vaikka siirtyä meseen " kohta skype", tai mailiin... mutta realiaikainen keskustelu on parasta..... Mutta totuus on paras.
Mut edelleenkin on outoa, jos asioita ei saa kerrottua.
Mutta vielä livekokemuksesta, kyllä sitä livessäkin on outija tilanteita.... ja ei saada suuta auki, vaikka viesti kulkee.
Osa ihmisestä on todella ennakoluuloisia kun on erilalainen... Mut kul mä haluun kertoa et oon liikuntarajoitteinen.. Osa ei hyväksy sitä ja osa hyväksyy.. Elämäni on opettanu et en osaa kaikkea jos joku taas osaa ja pystyy.
Miehiä kiinnostaa mites se onnistuu.. Eli ihan hyvin jos oon saanut lapsenkin niin..
Sitten oon huomannu sen että monelle on ulkoinen kauneus tärkeämpi kuin sisäinen kauneus. Meistä kukaan ei oo täydellinen.. Jokaisessa on omat huonot ja hyvät puolensa...- chatit vois kieltää
Allekirjoitan kyllä mielipiteesi liki 100 prosenttisesti. MUTTA....
Voit keskustella netissä jonkun kainssa vaikka kuinka pitkään, mutta joskus tulee asia jonka yhteydessä alkaa käymään ilmi se, että et olekkaan tasavertainen keskustelukumpaani, ja silloin sinun on päätettävä jatkatko keskustelua vedättämällä vaiko kerrot tosiasiat ja olet valmis kuulemaan totuuden itsestäsi......
Sitten on se vaihtoehto, että alat pelaamaan peliä uudelleen alusta....
Eikä se tosiaan tarkoita, että sinua on hyväksytty jos keskustelu jatkuu kertomasi jälkeen.... Kyllä kait sitä voi virtuaalisesti sanoa vaikka mitä, eikä tarkoitakaan mitää.... se vaan muutuu siihen, että se toinen on pidättäytyyneempi ja kieltävämpi...
Mä sanon nickissäni että chatit ja nettideitit pitäs oikeesti kieltää, niistä ei ole mitää hyötyä....livessäkin on vaikeaa...pitää kokea varmaa 1001 ihmistä ennenkuin tulee se aitoa ja oikea ihminen vastaan. Sellainen ihminen, joka sitten itse kertoo asian suoraan.....
Sittenkin veilä on se, että joku asia voi olla kova este, vaikka se toinen sanookin 1001 kertaa, että minun on turvallista olla siinä..... - keskuskeskus
chatit vois kieltää kirjoitti:
Allekirjoitan kyllä mielipiteesi liki 100 prosenttisesti. MUTTA....
Voit keskustella netissä jonkun kainssa vaikka kuinka pitkään, mutta joskus tulee asia jonka yhteydessä alkaa käymään ilmi se, että et olekkaan tasavertainen keskustelukumpaani, ja silloin sinun on päätettävä jatkatko keskustelua vedättämällä vaiko kerrot tosiasiat ja olet valmis kuulemaan totuuden itsestäsi......
Sitten on se vaihtoehto, että alat pelaamaan peliä uudelleen alusta....
Eikä se tosiaan tarkoita, että sinua on hyväksytty jos keskustelu jatkuu kertomasi jälkeen.... Kyllä kait sitä voi virtuaalisesti sanoa vaikka mitä, eikä tarkoitakaan mitää.... se vaan muutuu siihen, että se toinen on pidättäytyyneempi ja kieltävämpi...
Mä sanon nickissäni että chatit ja nettideitit pitäs oikeesti kieltää, niistä ei ole mitää hyötyä....livessäkin on vaikeaa...pitää kokea varmaa 1001 ihmistä ennenkuin tulee se aitoa ja oikea ihminen vastaan. Sellainen ihminen, joka sitten itse kertoo asian suoraan.....
Sittenkin veilä on se, että joku asia voi olla kova este, vaikka se toinen sanookin 1001 kertaa, että minun on turvallista olla siinä.....En ole ikinä tämän 55 vuoden ikään mennessä ymmärtänyt tuollaista "en ole tasavertainen" asennetta. Enkä yleisesti ottaen vammaisten alistuvaa asennetta. Olen itse syntymästäni vaikeavammainen ja huonommaksi menee koko ajan, mutta en ikinä suostuisi tuollaiseen elämänasenteeseen. Kuka helkutti sen määrittelee mikä on tasavertaisuus. Jos en pääse juoksemaan, niin saatan osata jonkun muun asian paremmin kuin moni terve. Samalla laillahan ns. terveet voisivat ajatella että eivät ole tasavertaisia jos eivät osaa vaikkapa pelata shakkia, vaan häviäisivät vammaiselle. Tai moni vammainen on paremmin perillä tietotekniikasta ym. ym.
Enkä ymmärrä tuotakaan että jos sinulla on huonoja kokemuksia chatista ym. niin eihän se tarkoita ettei joku muu olisi täysin erimieltä. Ei minulle tulisi mieleenkään ehdottaa että kuntosalit pitäisi kieltää koska en itse niihin pääse, tai polkupyöriä ei saisi enään myydä koska en enään pysty niillä ajamaan.
Moni vammainen on hirveän itsekeskeinen ja katkera, olkoon niin minun puolesta, mutta ei sitä katkeruutta tarvitse jatkuvasti levittää ympäristöön. - chatit voidaan kieltää
keskuskeskus kirjoitti:
En ole ikinä tämän 55 vuoden ikään mennessä ymmärtänyt tuollaista "en ole tasavertainen" asennetta. Enkä yleisesti ottaen vammaisten alistuvaa asennetta. Olen itse syntymästäni vaikeavammainen ja huonommaksi menee koko ajan, mutta en ikinä suostuisi tuollaiseen elämänasenteeseen. Kuka helkutti sen määrittelee mikä on tasavertaisuus. Jos en pääse juoksemaan, niin saatan osata jonkun muun asian paremmin kuin moni terve. Samalla laillahan ns. terveet voisivat ajatella että eivät ole tasavertaisia jos eivät osaa vaikkapa pelata shakkia, vaan häviäisivät vammaiselle. Tai moni vammainen on paremmin perillä tietotekniikasta ym. ym.
Enkä ymmärrä tuotakaan että jos sinulla on huonoja kokemuksia chatista ym. niin eihän se tarkoita ettei joku muu olisi täysin erimieltä. Ei minulle tulisi mieleenkään ehdottaa että kuntosalit pitäisi kieltää koska en itse niihin pääse, tai polkupyöriä ei saisi enään myydä koska en enään pysty niillä ajamaan.
Moni vammainen on hirveän itsekeskeinen ja katkera, olkoon niin minun puolesta, mutta ei sitä katkeruutta tarvitse jatkuvasti levittää ympäristöön.Voi hyvä hyssykkä mikä angsti.
Nimenomaan chatin ja nettideitin kielto on MINUN näkemys. Kun chatissa ihminen voi esittää aivan mitä vaan niin ... ja onhan se kasvotusten kohtaaminen paljon välittömänpi. Kasvotusten asiat välittyy toiselle aivan eri tapaa kuin verkossa.
Ja yks tärkeä asia on ihmisten tietosuoja. Netissä joku asia alkaa leviämään ja se ei ole tarkoitus.
Kyllä minä ainakin haluan tietää kuka minusta tietää ja mitä. Lisäksi chat on aivan erilainen maailma kuin oikea maailma. chatit voidaan kieltää kirjoitti:
Voi hyvä hyssykkä mikä angsti.
Nimenomaan chatin ja nettideitin kielto on MINUN näkemys. Kun chatissa ihminen voi esittää aivan mitä vaan niin ... ja onhan se kasvotusten kohtaaminen paljon välittömänpi. Kasvotusten asiat välittyy toiselle aivan eri tapaa kuin verkossa.
Ja yks tärkeä asia on ihmisten tietosuoja. Netissä joku asia alkaa leviämään ja se ei ole tarkoitus.
Kyllä minä ainakin haluan tietää kuka minusta tietää ja mitä. Lisäksi chat on aivan erilainen maailma kuin oikea maailma.No,jos liikkuminen hankalaa ja ulos ei pääse.. Niin sit ei oo oikein muuta tekemistä kun tietokone ja moni hakee chatista juttukaveria.. Muuten on ihan yksinäistä...
- vahvarehtimies
jaahu73 kirjoitti:
No,jos liikkuminen hankalaa ja ulos ei pääse.. Niin sit ei oo oikein muuta tekemistä kun tietokone ja moni hakee chatista juttukaveria.. Muuten on ihan yksinäistä...
Kelpaisko sinulle seksiseura ?
Olen siis tavallinen pitkä mies. Ei ole pyörätuolia ja olen hyvässä kunnossa.
VOis olla jännä tulla luoksesi ja harrastaa seksiä.
Pitäiskö kokeilla jos usklataisit vastata...
- nuori nainen
ite olen ilmoittautunut vapaaehtoiseksi vammaistyön pariin, ma sellane haastattelu/juttutokio missä kyädää viel läpi. tää mihin meen on sellainen vaikeasti liikuntavammaisille tarkoitettu palvelutalo.
uskon että itselläki maailma avartuu. on todella vähän liikuntavamaisista tietoa. jos täällä olis joku joka vois vähän kertoa että mitä vaikasti liikuntavammaisten kanssa voi tehdä, esim. ulkoilla voi ja käydä kahilla ja sellaset mutta miten on esim. yhdessä leipominen? toki nää asiat selvii viimestää siel maanantaina mut ois vähä etukäteen tietää.- yksi ketjussa
Yksisuuntainen keskustelu ja kertominen ei kannusta kertomaan.
Kun on toisen edessä paljaana ja itse ei saa mitää, niin ei kiitos
- mies9292
Miten nopeasti kerrotte vammastanne kun deittailette netissä? Kannattaako peli tehdä jo selväksi heti alkumetreillä vaiko vähän myöhemmin?
- mies443
Nykyään en enää deittaile netissä, koska on niin harvinaista löytää kiva nainen netistä, mutta kun deittailin, niin en kertonut heti. Sitten kun on luonteva hetki kertoa asiasta. Kuitenkin aina olen kertonut ennen tapaamista.
- työtönk
Kertoisin sitten kun saisin sen ensimmäisen kunnollisen vastauksen. :) Mut näköjään työttömän vammaisen on turha haaveilla seurasta.
- vanha"nuori"nainen
minun mielestäni heti pitää kertoa, siis ei haaveila turhaa
Istun itse Cp-vammani takia pyörätuolissa ja olen huomannut että rehellisyys maan perii tosin toivon samaa vastakkaiselta osapuoleltakin samaa .....
Chatteja ei tarvitsi poistaa koska siinä saa olla oma itsensä niin ettei kukaan näe pyörätuolia eikä puhevammaa vaan voi jutela aivan normaalisti muiden ihmisten kanssa !
Rohkeasti vaan kertomaan oma vamma eikä salata sitä viime tinkaan siinä satuttaa oman tunnon ja toisen olon samalla !
Parempi olla oma itsensä kuin se mitä chatissa antaaa mielikuvan !
Ja rehellisenä saa seuraa ja vaikka sen oman rakkaan !- Outo?
Pyörittelen mielessäni sellaista ajatusta, että jos jotakuta ahdistaa niin paljon liikuntarajotteisuus, että pitää jostain chatistä lähteä veks, niin voiko näiden ihmisten ahdas ajatusten kulku olla muutenkaan hyvään keskusteluun stimuloivaa? Itseänikin hieman ahdisti ensimmäinen työpäivä henkilökohtaisena avustajana mutta pienetkin ennakkoluulojen rippeet ovat karisseet päivä päivältä.
- Suopursu 3
Minkä ikäinen sinä olet eihän liikuntarajoitteisuus voi kirjoittamista tai täällä keskustelua mitenkään haitata.
Minä olen jo ikääntynyt mummo mutta ihan mukava on vaihtaa kuulumisia toisten kanssa minä en nyt ymmärrä kuinka joku voi sen takia lakata kommunikoimasta jonkun kanssa, minä joudun liikkumaan kyynäräsauvojen kanssa nivelrikon vuoksi mutta kyllä minä pystyn juttelemaan ja kirjoittelemaan joten laitappa tekstiä tulemaan vaihdetaan ajatuksia. - pikkumyyy..
varmaan oot jo häipyny ajat sitte. ite etsin just sun kaltaista ihmistä
tosi vaikea löytää Mikä liikuntavammassa ahdistaa?Vielä parivuotta sitten rakensin paempaa suomea.Vain sekuntti ja kaikki muuttu.
Toivoisin todella,että ihmiset ymmärtäisivät,se voi tapahtua kenellä tahansa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä602047Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1661698Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701408Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2431379Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2331321Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3421185- 811156
- 1281155
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3481097Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3181086