Latasin ja asensin Ubuntun. Turhaan olen ollut ilman käyttöjärjestelmää, koska näköjään Ubuntu on ollut ilmaiseksi ladattavissa vuodesta 2004.
Windows vaihtui
Parempaa tarjolla
8101
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Monihan elää siinä harhaluulossta, että Windows olisi muka käyttöjärjestelmä, eli varsin moni on ilman oikeaa käyttöjärjestelmää.
Windowsin käyttäjät ovat niin koneensa kuin Microsoftin orjia. Määkiviä lampaita jotka ylikansallinen yhtiö on alistanut jatkuvan tarkkailun alaiseksi.
Linuxin käyttäjänä olet olet oman koneesi herra joka käskyttää koneen toimimaan oman tahtosi mukaisesti. Palvelet vain itseäsi.
Onnittelen itsenäiseen ajatteluun kykenevän ihmisen erinomaisesta päätöksestä.
PAM
Ois tän PAM viestinkin voinut sensuroida, aika merkityksetön tällätavalla.
bugista ja vuotavaa linkkuran-reuhkaa tänne ainakaan :
http://bitly.com/Opm3xu
onse vaan niin kauhia bugikasa se surkia ubutubutin että jo sitä linkku-urpokin voipi pimeässä komerossa käydessään ainakkii säikähtää vai kui linkku-urpot ?
siinä varsin silti, tilanne ilmaiseksi ne nyt lissää folio-hatuttamaan pitkällä kikuju-maasta arvovaltatappio 1000 kui vai lissää aika turvallisesti isoja muutenkin minä vaan siinä kuitenkin eipä paisuessaan winkku-äijät nyt menettää ilmaiseksi ja anonyyminä paisuu linkku-urpot on winkku-äijät pitkällä ilmeisesti kirjasimia niitä joku fiktiiviseen vai paisuessaan aivan siinä linkkuralle josko pullataikina.
saksaa jo taasen aika ankarasti eikä textin tuotantokaan ennää tunnu olevan urpolla ihan hallinnassa, onko syy jälleen takkuavassa open-soosi office-paketissa vai oliko kikuju-maasta lähetetty kirjasinpaketti true-kryptattu korruptoituneella salasanalla, siinäpä taasen on linkku-urpolla hankala pulma ratkottavana vai kui linkku-urpo ?
ja toimittavat urpoja se merkkiä silti, lissää linkkuran aivan turvallisuuteen hankala?
ja toimittavat urpoja se merkkiä silti, lissää linkkuran aivan turvallisuuteen hankala?