- Kai sä tajuat, että olet mulle kaikki kaikessa? Mä olen aina rakastanut ja tulen aina rakastamaan vaan sua! Ja ajattelen aina sua tuolla taivaassa. Joona kertoi mulle kyynelet silmissä. Hirveä kipu ja suru valtasi mut ja mun kurkkua kuristi. Joona oli mun poikaystävä, ainut ihminen, joka oli musta koskaan välittänyt, ja nyt Joonalla todettiin syöpä. Sillä ei ollut enää ,kun korkeintaan viikko elinaikaan. Mä olin niin masentunut, etten kyennyt tekemään mitään. Mua itketti kokoajan. Mä asuin lastenkodissa, mun vanhemmat oli hylännyt mut heti, kun synnyin. – Joona. Älä puhu tollasia. Mä parahdin. Pieni kyynel jo valui mun puuteroitua poskea pitkin alas. – Nea. Sä tiedät itsekin, mitä tulee tapahtumaan, me ei voida muuttaa mitään. Joona sanoi hiljaa, ja katsahti sairaalan ikkunasta ulos. Ulkona oli synkkä ja sateinen ilma. Kohta sataisi kaatamalla. Mä ajattelin. Pienen, tunkkaisen sairaalahuoneen vallitsi pitkä hiljaisuus. Kummallakaan ei ollut mitään sanottavaa. Ei mitään. Kun mä kävelin sairaalan kapeita käytäviä pitkin ulko- ovelle, mä näin nuoren naisen ja miehen istuvan aulassa, sylikkäin. Mun kurkkua kuristi taas, en voinut edes vilkaista sinne päin. Miksi multa vietiin kaikki pois? Mun entinen paras, ainoa ystäväni, Mira, kuoli auto- onnettomuudessa kaksi vuotta sitten. En vieläkään voinut sulattaa sitä, en tulisi koskaan voimaan. Ja nyt Joona vietiin multa pois, me ei keretty olemaan, kun vuosi yhdessä. Meiltä jäi niin paljon puuttumaan. Mä avasin hitaasti sairaalan suuren oven ja astuin viileään, synkkään ulko- ilmaan. Mun jalat tuntui painavilta, liian painavilta. En olisi halunnut mennä minnekkään. Päätin kuitenkin lähteä mun ja Joonan lempi paikkaan, pieneen puistoon, kaukana keskustan melusta. Siellä me oltiin ensimmäistä kertaa tavattu. Mutta mä en menisi sinne enää koskaan, Joonan kanssa. Se ajatus sai kyynelet taas mun silmiin, mutta pyyhin nopeasti silmäni kuiviksi. Mun mielessä pyöri kaikenlaisia muistoja, mun ja Joonan yhteisiltä ajoilta. Niitä miettiessä, en edes huomannut, että olin saapunut meidän puistoon. Siellä ei ollut mikään muuttunut. Ei mikään. Sama penkki oli samassa kohdassa. Siinä me Joonan kanssa istuttiin monta kertaa. Mun oli ihan pakko istua siinä vielä kerran. Mä istahdin kostealle puiselle penkille. Mun katseeni juuttui pieneen poikaan, sen isään ja äitiin. Kaikkien huulilla loisti onnellinen hymy. Tämä on niin väärin! Koskaan mulla ei tulisi olemaan tuota onnellista hetkeä. Mä mietin synkkänä. Mun katseeni oli niin juuttunut siihen onnelliseen perheeseen, että pian äiti jo huomasi mun tuijotukseni. Se vilkaisi miestään nopeasti ja lähti tulemaan mua kohti. Mä olin vähän yllättynyt. – Hei. Se sanoi hiljaa. – Saanko mä istua? Se kysyi ja osotti mun viereistä paikkaa. Mä nyökkäsin. – Mä huomasin, kun sä katsoit meitä. Onko jokin vialla? Se kysyi. Sen äänensävyssä oli jo hitunen myötätuntoa. – Mun poikaystävällä on syöpä. Mä kerroin hiljaa. – Olen todella pahoillani. Se sanoi surullisena. – Mun pojallani on myös syöpä. Jarkolla. Jarkko ei ole vasta, kuin 5. Se kertoi. Sen katseesta loisti hirveä ikävä ja suru. – Mäkin olen todella pahoillani. Sanoin. Se nyökkäsi. – Anteeksi. Olen Katariina. Nainen esitteli itsensä. – Nea. Sanoin. – Jarkko ei elä enää kauaa. Katariina jatkoi. – Joonalla ei ole enää, kuin korkeintaan viikko elinaikaa. Mäkin kerroin. – Jarkolla ei ole varmaan enää sitäkään. Katariina sanoi. Huomasin kyynelen valuvan sen poskea pitkin. – Anteeksi. Se pahoitteli kyyneleitään. – Ei se haittaa. Mäkin olen itkenyt. Jo ihan liikaa. Enää en edes jatka itkeä. Sanoin ja katsahdin Katariinaa. – Anteeksi. Mun täytyy mennä. Meidän pitää mennä kotiin. Voimia sulle! Ja muista, että Joona säilyy aina sun sydämessä, vaikka mikä tulisi. Katariina sanoi ystävällisesti. – Kiitos. Sulle myös paljon voimia. Mä sanoin ja me hyvästeltiin. Katariina lähti miehensä ja poikansa kanssa puistosta. Mä istuin vielä hetkisen penkillä, kunnes tunsin pisarana kädelläni. Sade. Päätin lähteä, ennen, kuin kastuisin ihan totaalisesti. Nyt askelissani oli jo vauhtia, kun rynnistin kohti lastenkotia. Pihalle tultua , mun oli ihan pakko vielä istuutua kuistille. Mä kaivoin taskustani hopeisen sydän korun. Jonka Joona oli mulle tänään antanut. Muistoksi. Sydämen taakse oli kaiverrettu; Nea ja Joona ikuisesti. – Ikuisesti. Mä sanoin ihan hiljaa.
Kun mä avasin silmäni, silmiini paistoi kirkas auringonpaiste. En pystynyt mitenkään piiloutumaan siltä kirkkaalta valolta. Se oli merkki. Mun oli pakko nousta. Jaksoin jopa vilkaista yöpöydälläni olevaa sinistä kelloa. Puoli yksitoista. Mä istuin sängylläni ihan liikahtamatta. Joona palasi heti mun mieleen. Kuulin kännykkäni pirinää. Aloin heti kaivelemaan taskujani, kunnes löysin sen. Numeroa ei näkynyt. – Nea. Vastasin, vähän unisena. Sairaalasta. Joona! Hoitaja kertoi tarkalleen mitä oli tapahtunut. Joona oli hetki sitten nukkunut pois. Mä en kestänyt kuulla uutista. Mä en kestänyt. Mä katkaisin puhelun. Se oli tapahtunut! Mä en enää koskaan näkisi Joonaa, en sen ihanaa valloittavaa hymyä, en koskaan enää kuulisi sen herttaista ääntä. Kyynelet valuivat tulvana silmistäni. En voinut sille mitään. Mä en kestänyt enää. Tämä ei enää jatkuisi näin. Mun elämäni ei enää jatkuisi näin. Mä puin hitaasti ja raskaasti vaatteet päälleni. Harjasin hiukseni ja lähdin ulos.
Noin.. Eli voin kirjottaa tohon vielä jatkoa.. Jos haluutte!? Kommentoikaa PLIIS tätä! :)))
~*Ikuisesti sydämessä*~
31
1144
Vastaukset
- Kaappis
Jatka vaan. Mut älä tee tosta ylisurullista. Jotenki kerrot surulliset asiat aika töksähtelevästi..? Esim. se ku Nean paras kaveri oli kuollu, se tuli ainaki aika sillee.. karskisti. Mä haluisin silti kuulla lisää.
Jatka!
Ps: Mut muista käyttää myös pilkkuja vuorosanoissa! - sad angel
Toi oli upea novelli!! Jatkoa nopeasti!! Ihan huippu ja tuli vuodatettua pari kyyneltäkin :)
- *Lumi_enkeli*
Noni..Tässä tulee vähän jatkooo..! :D
Mä kävelin pitkin hiljaista katua. Mua vastaan ei tullut, kun muutama ihminen. Mikä oli ihan hyvä, en nimittäin ollu nyt mikään maailman mahtavin näky. Tuuli oli viskonut mun blondeja, suoria hiuksia, ihan minne halusi. Ja mun silmät oli itkemisestä ihan punaiset ja turvonneet.
Ja,kun en ollu jaksanu edes meikata, niin en näyttänyt todellakaan miltään missiltä.
Ulkona alkoi olemaan tosi kylmä. Ja mua alko jo paleltamaan. Päätin mennä hetkeksi kirjastoon, kun olin sitä ihan lähellä. Nousin vaivalloisesti ja hoiperrellen kirjaston isot rappuset ylös. Avasin suuren oven ja ryntäsin sisälle lämpimään. Etsin katseellani jonkun vapaan istumapaikan. Sisällä oli hirveä ruuhka. Hyvä,että mahduin seassa kävelemään. Vihdoin löysin kaksi vapaata tuolia. Istahdin kovalle, puiselle tuolille ja nappasin hyllystä jonkun kirjan, jota aloin selailemaan.
Hetken päästä, tunsin jonkun tuijottavan mua. Ihan mun lähellä. Jäykästi nostin päätäni, ja olin pyörtyä! En voinut uskoa silmiäni!- *Lumi_enkeli*
Niih.. KIITOS muute teille,jotka arvostelitte tätä mun novea! :)) Ja mä lupaan,ettei tästä tuu liian semmonen "surullinen" tarina.. :))
Kiitush, Ja TOIVOISIN lisää kommentteja, että onko tuo novelli jatkamisen arvonen =))
Toivottavasti on, koska tykkään kirjottaa näitä novelleja! :D - *Lumi_enkeli*
Jep.. Eli haluun ekaks kiittää teitä,jotka arvostelitte! KIITOS teille! :D
Eli mä nyt sit jatkan...
Mä tuijotin silmät pyöreinä mun edessä seisovaa, jätkää! Mä olin kokonaan vuosien varrella unohtanu tän ihanan jätkän! Nimittäin mun entisen luokkalaisen, Teemun. Teemu oli lähteny seiskaluokan lopussa pois meidän koulusta. Ja nyt ysillä en enää meinannu muistaa Teemua. Nyt ysi oli päättyny ja mun pitäs vielä päättää mitä tekisin sen jälkeen...
Mutta palataan tähän hetkeen.
- T-teemu! Mä hihkasin järkyttyneenä.
- Kato Nea! Muistit mut! Teemu naurahti ja levitti kätensä, halatakseen mua.
Me halattiin ilosina,että oltiin taas nähty.
Me oltiin oltu Teemun kanssa hyviä kavereita sillon..
- No mitä sulle kuuluu? Teemu kysyi heti ja istu mun viereen.
- Tosi paskaa..Mä sanoin,ja tunsin kyynelten taas nousevan mun silmiin, Teemu huomas sen.
- Nea, mikä sulle tuli? Mitä on tapahtunu?
Teemu kysy, ja mä huomasin,et se oli aidosti huolissaan. Se oli aina välittäny musta, oikeesti. Mä tiesin sen, siks mun oli niin helppo muutenkin olla sen kanssa.
- Ku... Joona.. Mä sain suustani ulos. Mut tunsin sanojen juuttuvan mun kurkkuun.
- Niin? Mitä Joonasta? Teemu huolestui.
Teemu oli ollu Joonan hyvä kaveri,ja sitä kautta olin tutustunu Joonaan. Oon siitäkin Teemulle ikuisesti kiitollinen!
- Mä en tiiä, kestät sä kuulla. Mä sanoin epäröiden.
-Kerro nyt vaa! Mä haluun tietää. Mitä sille on käyny? Teemu tivas.
- Joona on kuollu. Mä sanoin nopeesti ja tuijotin lattiaan. Se lause koski taas mun sydämeen. Ja paha olo valtasi mut. Yritin kaikin keinoin pysyä paikallani.
Meidän keskustelun valtas hiljaisuus. Hetken päästä tarkistin,et oliks Teemu ees elossa.
Käänsin atseeni varovasti Teemuun.
Olin aina tienny,et Teemu oli aika herkkä, ja näin kyynelten valuvan sen kumpaakin poskea pitkin. Mulla oli niin paha olla!
- Teemu.. Tuu tänne. Mä sanoin hiljaa.
Teemu katsahti mua ja tuli lähemmäks. Mä halasin Teemua lujasti ja kuiskasin sen korvaan;
" Teemu, me selvitään tästä."
- Kiitos. Teemu sano varovasti.
- Mut.. Mikä sille tuli? Teemu hetken päästä sai suustaan ulos.
- syöpä. Mä kerroin. Mä tiesin,että selviäisin tästä!
- Siis ihan kamalaa. Teemu kauhisteli järkyttyneenä.
- Mentäskö kävelylle? Mä ehdotin, kirjaston tunkkanen, kuuma ilma alko jo ahdistamaan.
- Mennää vaa. Teemu suostu ja me noustiin seisomaan. Hiljaa me käveltiin kirjaston ulko-ovelle. Mulle tuli hetkeks ihan onnellinen olo. Teemun kanssa, mun olo tuntu turvalliselta.
Noooh.. Siinä oli vähän jatkoa. =)
Jatkuukos vielä??? x)
- *Lumi_enkeli*
Niih.. Sitähän mä vaa.. Et voitteko kommentoida tätä?? :D Ku aika moni on kuitenki lukenu tät,mut kukaa ei kommentoi :(
Muuta en pyydä x))
Kiitos! - meixi
jatka!!!JAATTKKAA!!vähä hyvä!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!=))
- Kaappis
Jatka ihmeessä, ei toi huono ollu!
Pitkät novet on ihanii, ku vaan ehtii lukeen ne!
Jatka mahd. nopeesti.
Sorry, jos mun aikasempi kommentti oli kova, mut liian nyyhky ei iske! - *Lumi_enkeli*
Kaappis kirjoitti:
Jatka ihmeessä, ei toi huono ollu!
Pitkät novet on ihanii, ku vaan ehtii lukeen ne!
Jatka mahd. nopeesti.
Sorry, jos mun aikasempi kommentti oli kova, mut liian nyyhky ei iske!Vitsi,mä kyllä sekoilen.. x)
Nyt se jatko meni vahingossa sinne keskelle niit kaikkia "kommentteja", tai niitä =D
Pistän se uuestaa...
Jep.. Eli haluun ekaks kiittää teitä,jotka arvostelitte! KIITOS teille! :D
Eli mä nyt sit jatkan...
Mä tuijotin silmät pyöreinä mun edessä seisovaa, jätkää! Mä olin kokonaan vuosien varrella unohtanu tän ihanan jätkän! Nimittäin mun entisen luokkalaisen, Teemun. Teemu oli lähteny seiskaluokan lopussa pois meidän koulusta. Ja nyt ysillä en enää meinannu muistaa Teemua. Nyt ysi oli päättyny ja mun pitäs vielä päättää mitä tekisin sen jälkeen...
Mutta palataan tähän hetkeen.
- T-teemu! Mä hihkasin järkyttyneenä.
- Kato Nea! Muistit mut! Teemu naurahti ja levitti kätensä, halatakseen mua.
Me halattiin ilosina,että oltiin taas nähty.
Me oltiin oltu Teemun kanssa hyviä kavereita sillon..
- No mitä sulle kuuluu? Teemu kysyi heti ja istu mun viereen.
- Tosi paskaa..Mä sanoin,ja tunsin kyynelten taas nousevan mun silmiin, Teemu huomas sen.
- Nea, mikä sulle tuli? Mitä on tapahtunu?
Teemu kysy, ja mä huomasin,et se oli aidosti huolissaan. Se oli aina välittäny musta, oikeesti. Mä tiesin sen, siks mun oli niin helppo muutenkin olla sen kanssa.
- Ku... Joona.. Mä sain suustani ulos. Mut tunsin sanojen juuttuvan mun kurkkuun.
- Niin? Mitä Joonasta? Teemu huolestui.
Teemu oli ollu Joonan hyvä kaveri,ja sitä kautta olin tutustunu Joonaan. Oon siitäkin Teemulle ikuisesti kiitollinen!
- Mä en tiiä, kestät sä kuulla. Mä sanoin epäröiden.
-Kerro nyt vaa! Mä haluun tietää. Mitä sille on käyny? Teemu tivas.
- Joona on kuollu. Mä sanoin nopeesti ja tuijotin lattiaan. Se lause koski taas mun sydämeen. Ja paha olo valtasi mut. Yritin kaikin keinoin pysyä paikallani.
Meidän keskustelun valtas hiljaisuus. Hetken päästä tarkistin,et oliks Teemu ees elossa.
Käänsin atseeni varovasti Teemuun.
Olin aina tienny,et Teemu oli aika herkkä, ja näin kyynelten valuvan sen kumpaakin poskea pitkin. Mulla oli niin paha olla!
- Teemu.. Tuu tänne. Mä sanoin hiljaa.
Teemu katsahti mua ja tuli lähemmäks. Mä halasin Teemua lujasti ja kuiskasin sen korvaan;
" Teemu, me selvitään tästä."
- Kiitos. Teemu sano varovasti.
- Mut.. Mikä sille tuli? Teemu hetken päästä sai suustaan ulos.
- syöpä. Mä kerroin. Mä tiesin,että selviäisin tästä!
- Siis ihan kamalaa. Teemu kauhisteli järkyttyneenä.
- Mentäskö kävelylle? Mä ehdotin, kirjaston tunkkanen, kuuma ilma alko jo ahdistamaan.
- Mennää vaa. Teemu suostu ja me noustiin seisomaan. Hiljaa me käveltiin kirjaston ulko-ovelle. Mulle tuli hetkeks ihan onnellinen olo. Teemun kanssa, mun olo tuntu turvalliselta.
Noooh.. Siinä oli vähän jatkoa. =)
Jatkuukos vielä??? x)
- ^Daa^
Noh, JOS olisin sä, niin kirjottaisin mieluummin tekstin kappaleina, kun pistäisin kokonaisena pötkönä tekstin. Pienet välit helpottavat lukemista aika paljon...
- meizi
jatka ihmees..toi on hyvä
- *Lumi_enkeli*
Noni.. Jatkuu vähän :)
Ja kiitti kommentoijille ja lukijoille :)
Kun me tultiin ulos, taivas oli taas synkkä ja pilvinen. Me käveltiin reipasta vauhtia torin poikki. Tori oli aika tyhjännäköinen. Kauppiaat olivat korjanneet kojunsa, sateen tieltä.
- Mentäskö vaikka kahville? Teemu kysy, kun me tultiin pienen, mutta suositun nuorisokahvilan eteen. - Mennään vaan. Mä suostuin,välkäyttäen sille ystävällisen hymyn. Teemu katso mua hetken suoraan silmiin, kunnes avasi kahvilan oven ja päästi mut herrasmiehenä ekana sisään. Teemun katse vaivas mua kokoajan. En saanu sitä mielestä. Mitä se tarkotti sillä? Ei kai Teemu musta tykänny? Mä en voisi ajatella ketään nyt pitkään aikaan. Mutta Teemu ei olis hullumpi vaihtoehto. Sen ihanat vaaleet hiukset ja siniset säihkysilmät saivat kenet tahansa tytön polvilleen, mutta mä en ollu koskaan ajatellu Teemua "siinä mielessä". Ravistelin ajatukset päästäni ja vilkaisin harvinaisen tyhjännäköstä kahvilaa. Ihan,kun kaikki muutkin olisivat masentuneita,eikä olleet halukkaita tulemaan ihmisten ilmoille. Mä vilkaisin kaikkia pöytiä,ja näin yhdessä pöydäässä vaan "2 teinix-tyyppistä" tyttöä,jotka kikattivat taas jollekkin ylimahtavan hauskalle jutulle. Niiden lisäksi kahvilassa istui joku nuori jätkä, joka luki jotain mageeta uutta auto-lehteä. Se vilkas mua nopeesti ja jatko lehtensä lukemista. Siinä jätkässä oli jotain harvinaisen tuttua... ?
No siinä oli vähän tylsä ja lyhyt jatko,mut jatkuuko silti?? :) - meizi
*Lumi_enkeli* kirjoitti:
Noni.. Jatkuu vähän :)
Ja kiitti kommentoijille ja lukijoille :)
Kun me tultiin ulos, taivas oli taas synkkä ja pilvinen. Me käveltiin reipasta vauhtia torin poikki. Tori oli aika tyhjännäköinen. Kauppiaat olivat korjanneet kojunsa, sateen tieltä.
- Mentäskö vaikka kahville? Teemu kysy, kun me tultiin pienen, mutta suositun nuorisokahvilan eteen. - Mennään vaan. Mä suostuin,välkäyttäen sille ystävällisen hymyn. Teemu katso mua hetken suoraan silmiin, kunnes avasi kahvilan oven ja päästi mut herrasmiehenä ekana sisään. Teemun katse vaivas mua kokoajan. En saanu sitä mielestä. Mitä se tarkotti sillä? Ei kai Teemu musta tykänny? Mä en voisi ajatella ketään nyt pitkään aikaan. Mutta Teemu ei olis hullumpi vaihtoehto. Sen ihanat vaaleet hiukset ja siniset säihkysilmät saivat kenet tahansa tytön polvilleen, mutta mä en ollu koskaan ajatellu Teemua "siinä mielessä". Ravistelin ajatukset päästäni ja vilkaisin harvinaisen tyhjännäköstä kahvilaa. Ihan,kun kaikki muutkin olisivat masentuneita,eikä olleet halukkaita tulemaan ihmisten ilmoille. Mä vilkaisin kaikkia pöytiä,ja näin yhdessä pöydäässä vaan "2 teinix-tyyppistä" tyttöä,jotka kikattivat taas jollekkin ylimahtavan hauskalle jutulle. Niiden lisäksi kahvilassa istui joku nuori jätkä, joka luki jotain mageeta uutta auto-lehteä. Se vilkas mua nopeesti ja jatko lehtensä lukemista. Siinä jätkässä oli jotain harvinaisen tuttua... ?
No siinä oli vähän tylsä ja lyhyt jatko,mut jatkuuko silti?? :)JATKUU!!!tee isompi jatko!!!!on sen verran hyvä!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
- *Lumi_enkeli*
meizi kirjoitti:
JATKUU!!!tee isompi jatko!!!!on sen verran hyvä!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Sori,ku on taas kestäny vähän.. Mut nyt jatkuu taas! :D
Tuijotin jätkää, silmät lautasen kokoisina. Yritin kaikin keinoin muistaa, kuka tuo jätkä oli. Niin tutulta se näytti. Kun hetkessä päässäni välähti. Marko! Se nimi iski muhun, kun salama. Mun sydän alko hakkaamaan huomattavasti lujempaa. Marko oli mun entinen poikafrendi. Jonka kanssa me oltiin erottu noin vuosi sitten. Joonan takia. Markolla oli erinlaiset hiukset ja se näytti paljon vanhemmalta.
Yritin piiloutua Markon katseilta, ilmeisesti sekin oli huomannut mut. Kiersin Teemun toiselle puolelle ja kysyin; -Mitä sä otat? Väläytin sille pienenlaisen hymyn. Teemu kurtisti kulmiaan, kunnes vastasi ; - Mä tyydyn ihan tohon kahviin.. Mitäs sä ottasit, mä tarjoon. Teemu herrasmiehenä vastasi. - No mullekkin kahvi, kiitos. Mä vastasin ja vilkasin Markon suuntaan. Se oli nostanut lehteään, peittääkseen kasvojaan. Että se oli lapsellinen.
Teemu tilas meille kahvit ja me käveltiin yhteen nurkkapöytään. Marko vilkuili mua epäilyttävästi, se vaivas mua. - Onks kaikki okei? Teemu hetken päästä kysy, kun huomas mun vaivaantuneen ilmeen. Yritin väännellä kasvoilleni jotain hymyntapasta ja vastata uskottavasti ; - Joo, kaikki on okei.
Teemu hymyili mulle takas ja katseli ulos. - Taas sataa. Se sano masentuneena. - Näköjään. Totesin,kun vilkasin ulos. - Mut hei, mitä sä täällä? Mä viimein älysin kysyä. - Mä halusin muuttaa takas tänne, täällä on mukavempaa. Teemu kerto. Se hiljeni hetkeks, kunnes kysyi varovasti. - Millon Joonan hautajaiset on? Mä yritin pitää surua sisällä ja arvioida milloin, hautajiset pidetään. - En oo ihan varma.. Mutta täs lähiaikoina. Mä ilmotan sulle kyl. Mä lupasin. Teemu nyökkäsi. Tunsin jonkun käden olkapäälläni ja säpsähdin. - Moi, Nea. Mä käännyin ja näin Markon pirteät kasvot takanani. Käännähdin salamannopeasti ympäri. - Anteeks, mut kuka tää on? Teemu kysy väliin. Mä menin ihan hiljaseks.
Jeps.. Siinä oli vähän jatkoa! :D
Vieläkös minä jatkan?? Onks lukijoita? - meizi
*Lumi_enkeli* kirjoitti:
Sori,ku on taas kestäny vähän.. Mut nyt jatkuu taas! :D
Tuijotin jätkää, silmät lautasen kokoisina. Yritin kaikin keinoin muistaa, kuka tuo jätkä oli. Niin tutulta se näytti. Kun hetkessä päässäni välähti. Marko! Se nimi iski muhun, kun salama. Mun sydän alko hakkaamaan huomattavasti lujempaa. Marko oli mun entinen poikafrendi. Jonka kanssa me oltiin erottu noin vuosi sitten. Joonan takia. Markolla oli erinlaiset hiukset ja se näytti paljon vanhemmalta.
Yritin piiloutua Markon katseilta, ilmeisesti sekin oli huomannut mut. Kiersin Teemun toiselle puolelle ja kysyin; -Mitä sä otat? Väläytin sille pienenlaisen hymyn. Teemu kurtisti kulmiaan, kunnes vastasi ; - Mä tyydyn ihan tohon kahviin.. Mitäs sä ottasit, mä tarjoon. Teemu herrasmiehenä vastasi. - No mullekkin kahvi, kiitos. Mä vastasin ja vilkasin Markon suuntaan. Se oli nostanut lehteään, peittääkseen kasvojaan. Että se oli lapsellinen.
Teemu tilas meille kahvit ja me käveltiin yhteen nurkkapöytään. Marko vilkuili mua epäilyttävästi, se vaivas mua. - Onks kaikki okei? Teemu hetken päästä kysy, kun huomas mun vaivaantuneen ilmeen. Yritin väännellä kasvoilleni jotain hymyntapasta ja vastata uskottavasti ; - Joo, kaikki on okei.
Teemu hymyili mulle takas ja katseli ulos. - Taas sataa. Se sano masentuneena. - Näköjään. Totesin,kun vilkasin ulos. - Mut hei, mitä sä täällä? Mä viimein älysin kysyä. - Mä halusin muuttaa takas tänne, täällä on mukavempaa. Teemu kerto. Se hiljeni hetkeks, kunnes kysyi varovasti. - Millon Joonan hautajaiset on? Mä yritin pitää surua sisällä ja arvioida milloin, hautajiset pidetään. - En oo ihan varma.. Mutta täs lähiaikoina. Mä ilmotan sulle kyl. Mä lupasin. Teemu nyökkäsi. Tunsin jonkun käden olkapäälläni ja säpsähdin. - Moi, Nea. Mä käännyin ja näin Markon pirteät kasvot takanani. Käännähdin salamannopeasti ympäri. - Anteeks, mut kuka tää on? Teemu kysy väliin. Mä menin ihan hiljaseks.
Jeps.. Siinä oli vähän jatkoa! :D
Vieläkös minä jatkan?? Onks lukijoita?jatkat!!!!!mut pliis tee isompii jatkoi!!!toi on hyvä
- *Lumi_enkeli*
meizi kirjoitti:
jatkat!!!!!mut pliis tee isompii jatkoi!!!toi on hyvä
Kiitush, meizi.. :)) Mä jatkan nyt sun mieliks :D
Ja tähän tuli pien sekaannus.. Kyllä se Tuomas tietää kuka Marko on :D Sori, tää virhe :)
Mä en saanut sanaakaan suustani. Olin sanaton. Kunnes juuri,kun meinasin avata suuni, Marko ehti ensin. - Me ollaan oltu yhessä. Se mälöytti ylpeänä. Kaikki vihas Markoa. Se oli niin kaksinaamanen ja ilkee. Tuomas mukaanlukien vihasi sitä yli kaiken. Vielä senkin takia,et Marko oli nöyryyttäny sitä ihan henkilökohtasesti. Mä en koskaan ollu ymmärtäny itteäni, miten mä saatoinkin sekaantua siihen!?
- Siis mitäh? Yhessä? Tuomas karjas. Yritin ilmeillä Tuomakselle jotain "puhu vähän hiljempaa"- tyyliin, mutta ei se välittänyt mun ilmeistä. - Nea! Onks toi muka totta? Tuomas jatko ja katsahti muhun vihaisilla silmillään. - Öh.. No siis.. Sain vain suustani. Miten mä tän voisin sille selittää? Mä tiiän, et Tuomas joka tapauksessa alkais vihata mua. - Ei tartte selittää! Se puuskahti ja tönäs tuoliaan, niin, et se kaatu maahan. - Tuomas.. mä mutisin ja yritin estellä, ettei se lähtis. Se tönäs mun käden tieltään ja ryntäs kahvilan ovista ulos. Ihmiset katsoivat meitä vähän ihmeissään, ja mä yritin tokasta niille mahollisimman ystävälliseen sävyyn ; - Ei tarvii tuijottaa, kaikki on ihan hyvin.
- Tota.. Sori hei.. Marko yritti pahoitella ja nosti tuolin maasta. Mun silmät alko muuttumaan pelkiks viiruiks ja mä yritin sanoo Markolle mahollisimman vihaseen sävyyn ; - Kiitos! Tätä mä sulta vielä kaipasin! Marko katsahti muhun surullisesti ja istahti Tuomaksen paikalle. - Hei, Nea älä mee. Se aneli, kun mä jo nousin kiukkuisena pystyyn. Mua ei olis voinu vähempää kiinnostaa jäädä sen kaa tänne joillekkin "kahvikesteille". - Mä mielummin vaikka kuolen tähän paikkaan, kun jään sun kans tänne istumaan! Mä parkasin ja juoksin itsekkin ulos. Yritin katseellani saavuttaa Tuomasta, mutta se oli kadonnu näkymättömiin.
Lähdin reipasta vauhtia kävelemään rannalle. Mun mieli oli niin synkkä ,että musta värikin oli sen rinnalla kirkas väri. Autot vilisi autotiellä ja ihmiset katsoivat autoista mua kummissaan. Mä potkin kaikki tielleni osuvat kivet ja risut sivuun ja lähdin ylittämään suojatietä. Tööt! Kuulu mun lähellä ja mä hyppäsin sivuun. Läheltä liippas, etten liiskaantunu jo rekan alle. Lähdin kuitenkin jatkamaan matkaani. Rannalle tultuani mä näin jonkun hahmon istuvan isolla kivellä. Varovasti mä lähestyin sitä.
Tunnistin sen ihanat vaaleat hiukset ja tajusin, et se oli Tuomas. Sitä mä olinki just ettiny!
Menin sen viereen istumaan. Tuomas tuijotti synkkänä vaan aaltoilevaa järveä, eikä vilkassutkaan muhun. - Tuomas, anna mulle anteeks. Sä oot mulle niin tärkee. Sain sanottua, kyynelteni lomasta. Näin Tuomaksen ilmeen muuttuvan. Hetken päästä se vilkas mua nopeasti ja väläytti mulle pienenlaien hymyn.
- Ei sun tarvii selittää. Tuomas sano hiljaa. Sen äänensävy oli jo ystävällisempi. - Itehän sä poikaystäväs päätät. Se jatkoi ja otti mua kädestä kiinni. Muutama kylmä väre kulki mun selkääni pitkin, mut mä puristin sen kättä. - Nea, mä rakastan sua. Tuomas sano pienen hiljasuuden jälkeen. Huomasin sen punastuvan ja nolostuvan. Ja mun sydän jätti muutaman lyönnin väliin. - Tuomas mä...Ehdin sanoa, kunnes Tuomas alko silittämään mun sotkuisia hiuksia, ja varovasti se suuteli mua.
Nonih.. Siinä oli taas jatkova :D
Ja taas olis se tuttu kysymys;
Vieläkö minä jatkan??
Olis kiva saada muiltakin kommentteja, ettei meizin tartte kokoajan kirjotella xD - minä..
*Lumi_enkeli* kirjoitti:
Kiitush, meizi.. :)) Mä jatkan nyt sun mieliks :D
Ja tähän tuli pien sekaannus.. Kyllä se Tuomas tietää kuka Marko on :D Sori, tää virhe :)
Mä en saanut sanaakaan suustani. Olin sanaton. Kunnes juuri,kun meinasin avata suuni, Marko ehti ensin. - Me ollaan oltu yhessä. Se mälöytti ylpeänä. Kaikki vihas Markoa. Se oli niin kaksinaamanen ja ilkee. Tuomas mukaanlukien vihasi sitä yli kaiken. Vielä senkin takia,et Marko oli nöyryyttäny sitä ihan henkilökohtasesti. Mä en koskaan ollu ymmärtäny itteäni, miten mä saatoinkin sekaantua siihen!?
- Siis mitäh? Yhessä? Tuomas karjas. Yritin ilmeillä Tuomakselle jotain "puhu vähän hiljempaa"- tyyliin, mutta ei se välittänyt mun ilmeistä. - Nea! Onks toi muka totta? Tuomas jatko ja katsahti muhun vihaisilla silmillään. - Öh.. No siis.. Sain vain suustani. Miten mä tän voisin sille selittää? Mä tiiän, et Tuomas joka tapauksessa alkais vihata mua. - Ei tartte selittää! Se puuskahti ja tönäs tuoliaan, niin, et se kaatu maahan. - Tuomas.. mä mutisin ja yritin estellä, ettei se lähtis. Se tönäs mun käden tieltään ja ryntäs kahvilan ovista ulos. Ihmiset katsoivat meitä vähän ihmeissään, ja mä yritin tokasta niille mahollisimman ystävälliseen sävyyn ; - Ei tarvii tuijottaa, kaikki on ihan hyvin.
- Tota.. Sori hei.. Marko yritti pahoitella ja nosti tuolin maasta. Mun silmät alko muuttumaan pelkiks viiruiks ja mä yritin sanoo Markolle mahollisimman vihaseen sävyyn ; - Kiitos! Tätä mä sulta vielä kaipasin! Marko katsahti muhun surullisesti ja istahti Tuomaksen paikalle. - Hei, Nea älä mee. Se aneli, kun mä jo nousin kiukkuisena pystyyn. Mua ei olis voinu vähempää kiinnostaa jäädä sen kaa tänne joillekkin "kahvikesteille". - Mä mielummin vaikka kuolen tähän paikkaan, kun jään sun kans tänne istumaan! Mä parkasin ja juoksin itsekkin ulos. Yritin katseellani saavuttaa Tuomasta, mutta se oli kadonnu näkymättömiin.
Lähdin reipasta vauhtia kävelemään rannalle. Mun mieli oli niin synkkä ,että musta värikin oli sen rinnalla kirkas väri. Autot vilisi autotiellä ja ihmiset katsoivat autoista mua kummissaan. Mä potkin kaikki tielleni osuvat kivet ja risut sivuun ja lähdin ylittämään suojatietä. Tööt! Kuulu mun lähellä ja mä hyppäsin sivuun. Läheltä liippas, etten liiskaantunu jo rekan alle. Lähdin kuitenkin jatkamaan matkaani. Rannalle tultuani mä näin jonkun hahmon istuvan isolla kivellä. Varovasti mä lähestyin sitä.
Tunnistin sen ihanat vaaleat hiukset ja tajusin, et se oli Tuomas. Sitä mä olinki just ettiny!
Menin sen viereen istumaan. Tuomas tuijotti synkkänä vaan aaltoilevaa järveä, eikä vilkassutkaan muhun. - Tuomas, anna mulle anteeks. Sä oot mulle niin tärkee. Sain sanottua, kyynelteni lomasta. Näin Tuomaksen ilmeen muuttuvan. Hetken päästä se vilkas mua nopeasti ja väläytti mulle pienenlaien hymyn.
- Ei sun tarvii selittää. Tuomas sano hiljaa. Sen äänensävy oli jo ystävällisempi. - Itehän sä poikaystäväs päätät. Se jatkoi ja otti mua kädestä kiinni. Muutama kylmä väre kulki mun selkääni pitkin, mut mä puristin sen kättä. - Nea, mä rakastan sua. Tuomas sano pienen hiljasuuden jälkeen. Huomasin sen punastuvan ja nolostuvan. Ja mun sydän jätti muutaman lyönnin väliin. - Tuomas mä...Ehdin sanoa, kunnes Tuomas alko silittämään mun sotkuisia hiuksia, ja varovasti se suuteli mua.
Nonih.. Siinä oli taas jatkova :D
Ja taas olis se tuttu kysymys;
Vieläkö minä jatkan??
Olis kiva saada muiltakin kommentteja, ettei meizin tartte kokoajan kirjotella xDno tottakqi jatka...toi on niingu ihan mahtava... jotkoo jatkoo...ja vauhtia...=)
- pieni-eläin
*Lumi_enkeli* kirjoitti:
Kiitush, meizi.. :)) Mä jatkan nyt sun mieliks :D
Ja tähän tuli pien sekaannus.. Kyllä se Tuomas tietää kuka Marko on :D Sori, tää virhe :)
Mä en saanut sanaakaan suustani. Olin sanaton. Kunnes juuri,kun meinasin avata suuni, Marko ehti ensin. - Me ollaan oltu yhessä. Se mälöytti ylpeänä. Kaikki vihas Markoa. Se oli niin kaksinaamanen ja ilkee. Tuomas mukaanlukien vihasi sitä yli kaiken. Vielä senkin takia,et Marko oli nöyryyttäny sitä ihan henkilökohtasesti. Mä en koskaan ollu ymmärtäny itteäni, miten mä saatoinkin sekaantua siihen!?
- Siis mitäh? Yhessä? Tuomas karjas. Yritin ilmeillä Tuomakselle jotain "puhu vähän hiljempaa"- tyyliin, mutta ei se välittänyt mun ilmeistä. - Nea! Onks toi muka totta? Tuomas jatko ja katsahti muhun vihaisilla silmillään. - Öh.. No siis.. Sain vain suustani. Miten mä tän voisin sille selittää? Mä tiiän, et Tuomas joka tapauksessa alkais vihata mua. - Ei tartte selittää! Se puuskahti ja tönäs tuoliaan, niin, et se kaatu maahan. - Tuomas.. mä mutisin ja yritin estellä, ettei se lähtis. Se tönäs mun käden tieltään ja ryntäs kahvilan ovista ulos. Ihmiset katsoivat meitä vähän ihmeissään, ja mä yritin tokasta niille mahollisimman ystävälliseen sävyyn ; - Ei tarvii tuijottaa, kaikki on ihan hyvin.
- Tota.. Sori hei.. Marko yritti pahoitella ja nosti tuolin maasta. Mun silmät alko muuttumaan pelkiks viiruiks ja mä yritin sanoo Markolle mahollisimman vihaseen sävyyn ; - Kiitos! Tätä mä sulta vielä kaipasin! Marko katsahti muhun surullisesti ja istahti Tuomaksen paikalle. - Hei, Nea älä mee. Se aneli, kun mä jo nousin kiukkuisena pystyyn. Mua ei olis voinu vähempää kiinnostaa jäädä sen kaa tänne joillekkin "kahvikesteille". - Mä mielummin vaikka kuolen tähän paikkaan, kun jään sun kans tänne istumaan! Mä parkasin ja juoksin itsekkin ulos. Yritin katseellani saavuttaa Tuomasta, mutta se oli kadonnu näkymättömiin.
Lähdin reipasta vauhtia kävelemään rannalle. Mun mieli oli niin synkkä ,että musta värikin oli sen rinnalla kirkas väri. Autot vilisi autotiellä ja ihmiset katsoivat autoista mua kummissaan. Mä potkin kaikki tielleni osuvat kivet ja risut sivuun ja lähdin ylittämään suojatietä. Tööt! Kuulu mun lähellä ja mä hyppäsin sivuun. Läheltä liippas, etten liiskaantunu jo rekan alle. Lähdin kuitenkin jatkamaan matkaani. Rannalle tultuani mä näin jonkun hahmon istuvan isolla kivellä. Varovasti mä lähestyin sitä.
Tunnistin sen ihanat vaaleat hiukset ja tajusin, et se oli Tuomas. Sitä mä olinki just ettiny!
Menin sen viereen istumaan. Tuomas tuijotti synkkänä vaan aaltoilevaa järveä, eikä vilkassutkaan muhun. - Tuomas, anna mulle anteeks. Sä oot mulle niin tärkee. Sain sanottua, kyynelteni lomasta. Näin Tuomaksen ilmeen muuttuvan. Hetken päästä se vilkas mua nopeasti ja väläytti mulle pienenlaien hymyn.
- Ei sun tarvii selittää. Tuomas sano hiljaa. Sen äänensävy oli jo ystävällisempi. - Itehän sä poikaystäväs päätät. Se jatkoi ja otti mua kädestä kiinni. Muutama kylmä väre kulki mun selkääni pitkin, mut mä puristin sen kättä. - Nea, mä rakastan sua. Tuomas sano pienen hiljasuuden jälkeen. Huomasin sen punastuvan ja nolostuvan. Ja mun sydän jätti muutaman lyönnin väliin. - Tuomas mä...Ehdin sanoa, kunnes Tuomas alko silittämään mun sotkuisia hiuksia, ja varovasti se suuteli mua.
Nonih.. Siinä oli taas jatkova :D
Ja taas olis se tuttu kysymys;
Vieläkö minä jatkan??
Olis kiva saada muiltakin kommentteja, ettei meizin tartte kokoajan kirjotella xDei siis mikään suuri juttu, mutta jäi vaivaamaan.. tuomas? vissiin teemusta edelleen kirjoitit? mutta jatka nyt hyvä ihminen ihmeessä, muuten hyvä :)
- *Lumi_enkeli*
pieni-eläin kirjoitti:
ei siis mikään suuri juttu, mutta jäi vaivaamaan.. tuomas? vissiin teemusta edelleen kirjoitit? mutta jatka nyt hyvä ihminen ihmeessä, muuten hyvä :)
Kiitus kauheesti kommenteista :))
APUA! Miten mä nyt ton Tuomaksen tähän sotkin? x)
Hui, Eli ihan oikeessa olit, TEEMUSTA tässä puhutaan :) *Sori,sori*
Ja nyt jatkuupi vähäsen..
.. Hämmentyneenä mä suutelin Teemua takaisin. En viittinyt sitä torjuakkaan. Olihan Teemu aika ihana. - Anteeks.. Teemu mutisi. - Hei, ei se mitään. Mä sanoin ja silitin Teemun hiuksia. - Mä en vaan voi ajatella oikein ketään Joonan jälkeen. Mä jatkoin apeana. - Mä ymmärrän kyllä. Teemu nyökytteli ja käänsi katseensa jonnekkin metikön suuntaan. - Älä nyt tota äskeistä mieti. Mä yritin piristää sitä. Teemu oli nimittäin kumman vakava. Vaikka kyllä munkin sisällä kaiversi ne Teemun sanat. " Mä rakastan sua." Jotenkin ne kuulosti nyt ihan liian painavilta mun kannettaviksi. - Ei kai.. Teemu aloitti, mutta jätti lauseensa kuitenki kesken. - Niin? Mä yritin saada sitä jatkamaan. Samalla, kun piirtelin hietikolle jotain omituisia kuvioita. - Ei kai toi mitä sanoin... Vaikuta meiän ystävyyteen? Teemu kysyi epäluuloisesti. Mä mietin hetken.. - Ei. Sanoin vain lyhyesti. Huomasin Teemun katsovan mua epävarmasti. - Eikö varmasti? Se vielä varmisti, ja mä lupasin sille ; - Ei vaikuta. Me pysytään aina yhessä. Ystävinä. Lisäsin vielä. Teemu hymyili mulle ja heitteli pieniä kiviä järven kohinaan. - Pitäsköhän lähtee? Teemu ehotti, hetken päästä. Se säpsähdytti mut ajatuksistani. - Ihan sama.. Mä mutisin. Teemu nousi hoiperrellen seisomaan ja ravisteli hiekkoja housuistaan. - Mennään samaa matkaa. Teemu sanoi hiljaa. Ja mäkin nousin ylös. Automaattisesti me lähdettiin kävelemään rannalta poispäin. Viileä tuuli sai mut vapisemaan ja Teemu huomasi sen. Epäröiden se kietoi kätensä mun ympärille. Hetken mut valtasi vähän outo tunne. Mun vieressä ei ollutkaan se rakkain ihminen; Joona. Vaan joku muu. En kuitenkaan hätistellyt sen kättä pois, vaan me jatkettiin matkaa.
Jee,jee.. :) Siinä oli pien pätkä jatkoa..
... jatqanko? x) - minä
*Lumi_enkeli* kirjoitti:
Kiitus kauheesti kommenteista :))
APUA! Miten mä nyt ton Tuomaksen tähän sotkin? x)
Hui, Eli ihan oikeessa olit, TEEMUSTA tässä puhutaan :) *Sori,sori*
Ja nyt jatkuupi vähäsen..
.. Hämmentyneenä mä suutelin Teemua takaisin. En viittinyt sitä torjuakkaan. Olihan Teemu aika ihana. - Anteeks.. Teemu mutisi. - Hei, ei se mitään. Mä sanoin ja silitin Teemun hiuksia. - Mä en vaan voi ajatella oikein ketään Joonan jälkeen. Mä jatkoin apeana. - Mä ymmärrän kyllä. Teemu nyökytteli ja käänsi katseensa jonnekkin metikön suuntaan. - Älä nyt tota äskeistä mieti. Mä yritin piristää sitä. Teemu oli nimittäin kumman vakava. Vaikka kyllä munkin sisällä kaiversi ne Teemun sanat. " Mä rakastan sua." Jotenkin ne kuulosti nyt ihan liian painavilta mun kannettaviksi. - Ei kai.. Teemu aloitti, mutta jätti lauseensa kuitenki kesken. - Niin? Mä yritin saada sitä jatkamaan. Samalla, kun piirtelin hietikolle jotain omituisia kuvioita. - Ei kai toi mitä sanoin... Vaikuta meiän ystävyyteen? Teemu kysyi epäluuloisesti. Mä mietin hetken.. - Ei. Sanoin vain lyhyesti. Huomasin Teemun katsovan mua epävarmasti. - Eikö varmasti? Se vielä varmisti, ja mä lupasin sille ; - Ei vaikuta. Me pysytään aina yhessä. Ystävinä. Lisäsin vielä. Teemu hymyili mulle ja heitteli pieniä kiviä järven kohinaan. - Pitäsköhän lähtee? Teemu ehotti, hetken päästä. Se säpsähdytti mut ajatuksistani. - Ihan sama.. Mä mutisin. Teemu nousi hoiperrellen seisomaan ja ravisteli hiekkoja housuistaan. - Mennään samaa matkaa. Teemu sanoi hiljaa. Ja mäkin nousin ylös. Automaattisesti me lähdettiin kävelemään rannalta poispäin. Viileä tuuli sai mut vapisemaan ja Teemu huomasi sen. Epäröiden se kietoi kätensä mun ympärille. Hetken mut valtasi vähän outo tunne. Mun vieressä ei ollutkaan se rakkain ihminen; Joona. Vaan joku muu. En kuitenkaan hätistellyt sen kättä pois, vaan me jatkettiin matkaa.
Jee,jee.. :) Siinä oli pien pätkä jatkoa..
... jatqanko? x)tattakai jatka toi on oikeesti niin mahtava..=) sä voisit si tähä tost kirjan... mut PITEMPIÄ jatkoja muuten en enää vastaile...*naur*
- minä
minä kirjoitti:
tattakai jatka toi on oikeesti niin mahtava..=) sä voisit si tähä tost kirjan... mut PITEMPIÄ jatkoja muuten en enää vastaile...*naur*
osaan niingu kirjottaa ry..=) tattakai...=)
- meizi
JaTkAaAaaA!!!!vähä on hyvä juttu!!jatka vielä matkaa!XD
- *Lumi_enkeli*
*kiittää ja kumartaa* kommenteista :D
Eli mä nyt jatkan, ja yritän tehä pitempiä jatkoja :)
- Asut sä viel lastenkodissa? Teemu kysy multa, kun me päästiin takas keskustan vilinään. Mun piti aina kiertää keskustan kautta lastenkotiin. - No missäpä muuallakaan.. Mä virnistin. Teemu hymähti ja jatko; - Miten sä oot viihtyny siellä?
- No jaa.. Onhan siellä ihan hauskaa, parempi se on, kun ei mitään. Mä kerroin ja hymyilin sille. Teemu nyökkäs. Me mentiin mun omaa oikoreittiä pitkin. Siitä pääs puolet nopeemmin. - No tota.. Musta olis kyllä ihana nähä vielä. Teemu sano surullisena ja pyyhkäs mun silmille vierineen hiussuortuvan. Mun kasvoille levisi taas väkisinki hymy. - Kyllähän me nähään. Jos mä annan mun numeron? Mä ehotin ja Teemu suostu ilosena ottamaan sen. Mä annoin mun numeroni ja Teemu kiitti. Varovasti se suuteli mua poskelle ja sano moit. Vaisusti mä huusin "moi" sen perään.
Lähdin lampsimaan kohti ovea. Avasin oven ja ennen,kun ehdin vetästä sen kiinni, Maiju juoksi mun syliin. Maiju oli vasta 6- vuotias. Sen äiti oli juoppo ja isästä ei ollu tietookaan. Maijustakin oli tullu mulle jollain tavalla aika tärkee. Se sai mut aina hymyilemään. Maiju oli just tullu vierailulta äitinsä luonta. - Mä kävin äitin luona. Se kerto heti suu hymyssä. - No oliko kivaa? Mä kysyin ja kyykistyin. - Joo oli. Äiti oli vaan surullinen. Maiju kerto ja kurtisti naamaansa. Mä halasin Maijua. Se rutisti mua lujasti ja otti mua kädestä.
Se raahas mut keittiöön, jossa istu Kaisa ja Laura. Kaisa oli 16 ja Laura 12. Niiden kanssa mä en ollu kovin hyvin väleissä. - Moi. Ne sano yhteen ääneen ja kumpikin jatko juttelemistaan. Vaisusti mä vastasin niiden tervehdykseen ja Maiju jatko matkaansa mun huoneeseen. Mä seurasin perässä. - Leikitkö mun kaa? Maiju lässytti ja istahti mun sängylle. - Voi mielelläni kyllä,mut katotaanko vaikka mielummin huomenna? Mä kysyin ja esitin väsynyttä. - No okei. Moimoi! Maiju hihkas ja rynnisti ovesta ulos. Mä menin laittamaan oven kiinni ja istuin mun siniseen nojatuoliin.
Väkisinkin mun kädet otti pöydältä Joonan kuvan esille. Mä tuijotin kuvaa, sydämeni ollessa tuhansina sirpaleina. Joona istu aurinkoa ottamassa rannalla ja sen kasvoilla oli sen tavallinen ilonen virnistys. Muakin rupes hymyilyttämään ja mä painoin kuvan rintaani vasten ja suljin silmäni. Mun mieleen nousi heti se päivä rannalla. Miten me uitiin, kun hellettä oli semmoset 30 ja hiki virtas pitkin ihoa. Ja kuinka me naurettiin ja rasvattiin toistemme selkiä. Pian mä taisinkin nukahtaa.
Mä säpäshdin siihen,kun oveni aukes. Näin ovella punatukkasen Saijan. - Tota tuut sä syömää? Se kysy hiljaa. Mä hieroin silmiäni ja nyökkäsin. Se pisti oven kiinni ja mä nousin myös ylös. Laitoin Joonan kuvan takas pöydälle ja samalla vilkasin kelloa. "16.30" vilkutti mun digitaalikelloni. Mä huokaisin ja lähdin samantien keittiöön.
Keittiön pöydän ääreen oli änkeny semmoset 10 ihmistä. Väsyneenä mä yritin mahtua johonkin koloon. Ruokana oli jotain ihme keittoa. Koska nälkä mulla ei pahemmin tuntunu olevan,niin en syönyt paljoa. -Kiitti.Mä kiitin syötyäni ja päädyin Maijun seuraan. Me pelattiin Afrikan tähteä, ja hetkeks mä unohdin kaikki murheet. Joonan. Teemun ja yksinäisyyden.
SORI hirveesti,oli aika surkee jatko :(
Ens kerralla teen paremman!
Siis jos jatkan vielä?? :) - minä
*Lumi_enkeli* kirjoitti:
*kiittää ja kumartaa* kommenteista :D
Eli mä nyt jatkan, ja yritän tehä pitempiä jatkoja :)
- Asut sä viel lastenkodissa? Teemu kysy multa, kun me päästiin takas keskustan vilinään. Mun piti aina kiertää keskustan kautta lastenkotiin. - No missäpä muuallakaan.. Mä virnistin. Teemu hymähti ja jatko; - Miten sä oot viihtyny siellä?
- No jaa.. Onhan siellä ihan hauskaa, parempi se on, kun ei mitään. Mä kerroin ja hymyilin sille. Teemu nyökkäs. Me mentiin mun omaa oikoreittiä pitkin. Siitä pääs puolet nopeemmin. - No tota.. Musta olis kyllä ihana nähä vielä. Teemu sano surullisena ja pyyhkäs mun silmille vierineen hiussuortuvan. Mun kasvoille levisi taas väkisinki hymy. - Kyllähän me nähään. Jos mä annan mun numeron? Mä ehotin ja Teemu suostu ilosena ottamaan sen. Mä annoin mun numeroni ja Teemu kiitti. Varovasti se suuteli mua poskelle ja sano moit. Vaisusti mä huusin "moi" sen perään.
Lähdin lampsimaan kohti ovea. Avasin oven ja ennen,kun ehdin vetästä sen kiinni, Maiju juoksi mun syliin. Maiju oli vasta 6- vuotias. Sen äiti oli juoppo ja isästä ei ollu tietookaan. Maijustakin oli tullu mulle jollain tavalla aika tärkee. Se sai mut aina hymyilemään. Maiju oli just tullu vierailulta äitinsä luonta. - Mä kävin äitin luona. Se kerto heti suu hymyssä. - No oliko kivaa? Mä kysyin ja kyykistyin. - Joo oli. Äiti oli vaan surullinen. Maiju kerto ja kurtisti naamaansa. Mä halasin Maijua. Se rutisti mua lujasti ja otti mua kädestä.
Se raahas mut keittiöön, jossa istu Kaisa ja Laura. Kaisa oli 16 ja Laura 12. Niiden kanssa mä en ollu kovin hyvin väleissä. - Moi. Ne sano yhteen ääneen ja kumpikin jatko juttelemistaan. Vaisusti mä vastasin niiden tervehdykseen ja Maiju jatko matkaansa mun huoneeseen. Mä seurasin perässä. - Leikitkö mun kaa? Maiju lässytti ja istahti mun sängylle. - Voi mielelläni kyllä,mut katotaanko vaikka mielummin huomenna? Mä kysyin ja esitin väsynyttä. - No okei. Moimoi! Maiju hihkas ja rynnisti ovesta ulos. Mä menin laittamaan oven kiinni ja istuin mun siniseen nojatuoliin.
Väkisinkin mun kädet otti pöydältä Joonan kuvan esille. Mä tuijotin kuvaa, sydämeni ollessa tuhansina sirpaleina. Joona istu aurinkoa ottamassa rannalla ja sen kasvoilla oli sen tavallinen ilonen virnistys. Muakin rupes hymyilyttämään ja mä painoin kuvan rintaani vasten ja suljin silmäni. Mun mieleen nousi heti se päivä rannalla. Miten me uitiin, kun hellettä oli semmoset 30 ja hiki virtas pitkin ihoa. Ja kuinka me naurettiin ja rasvattiin toistemme selkiä. Pian mä taisinkin nukahtaa.
Mä säpäshdin siihen,kun oveni aukes. Näin ovella punatukkasen Saijan. - Tota tuut sä syömää? Se kysy hiljaa. Mä hieroin silmiäni ja nyökkäsin. Se pisti oven kiinni ja mä nousin myös ylös. Laitoin Joonan kuvan takas pöydälle ja samalla vilkasin kelloa. "16.30" vilkutti mun digitaalikelloni. Mä huokaisin ja lähdin samantien keittiöön.
Keittiön pöydän ääreen oli änkeny semmoset 10 ihmistä. Väsyneenä mä yritin mahtua johonkin koloon. Ruokana oli jotain ihme keittoa. Koska nälkä mulla ei pahemmin tuntunu olevan,niin en syönyt paljoa. -Kiitti.Mä kiitin syötyäni ja päädyin Maijun seuraan. Me pelattiin Afrikan tähteä, ja hetkeks mä unohdin kaikki murheet. Joonan. Teemun ja yksinäisyyden.
SORI hirveesti,oli aika surkee jatko :(
Ens kerralla teen paremman!
Siis jos jatkan vielä?? :)no jatkuu jatkuu..=) oli hyvä... ja ny sä si voit tehä super super pitkän...=)
- meizi
aika hyvää!!!jatkaa..jatka!!X))
- minä
öö..saax mä sun sähköpostiosotteen..?
- *Lumi_enkeli*
Nii eli sulle "minä" :D Kyllähän sä mun sähköpostiosotteen saat.. :) Mites mä sen antasin sulle?
Joo, ja mä jatkan tätä novee vaik myöhemmin illalla.. Ku nyt ei ehiiii.. :/ - minä
*Lumi_enkeli* kirjoitti:
Nii eli sulle "minä" :D Kyllähän sä mun sähköpostiosotteen saat.. :) Mites mä sen antasin sulle?
Joo, ja mä jatkan tätä novee vaik myöhemmin illalla.. Ku nyt ei ehiiii.. :/lähetä mulle vaik sähköpostii ni mä saan sen... [email protected]
- *Lumi_enkeli*
minä kirjoitti:
lähetä mulle vaik sähköpostii ni mä saan sen... [email protected]
Okei :) Eli "minä" mä mailaan sulle illalla.. :)
Ja tää nove jatkuu huomenna,ku en nyt jaksa keksii jatkoo.. xP Eli huomiseen! xP - Annukka23
*Lumi_enkeli* kirjoitti:
Okei :) Eli "minä" mä mailaan sulle illalla.. :)
Ja tää nove jatkuu huomenna,ku en nyt jaksa keksii jatkoo.. xP Eli huomiseen! xPSaanks mäkin sun sähköposti ossan?? Voisit kirjotella miulle noit ihanii novei....
- pliku91
Annukka23 kirjoitti:
Saanks mäkin sun sähköposti ossan?? Voisit kirjotella miulle noit ihanii novei....
sun kannattas *lumi_enkeli* jatkaa tätä sun novees...se on nimittäi tosi hyvä ja semmone mille ootettas jatkoo :) et toivottavasti pia jatkat tätä....
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113515MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar691886Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411576Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811204Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61992Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33958Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59826- 170823
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768