Haluaisin oppia

Haluaisin oppia   

Onko mahdollista, että joku ehtisi hieman kuvailemaan, mitkä ovat yleisimpiä syitä hankkia eliö, joka toimii omalla viattomalla tavallaan ja sitten pyrkiä tukahduttamaan sen luontaiset tunteet, vietit, vaistot ja tarpeet ja mukauttamaan se kunkin ihmisyksilön omiin ja ainutkertaisiin tunnetarpeisiin, jotka aina eivät ole ehkä kovinkaan kunniakkaita kirkkaassa päivänvalossa. Alistaminenhan ja stressi ei pidennä minkään eliön elinikää.
Mitä ajattelemme siitä?

Itse ajattelen; kuinka voisin rakastaa itseäni siitä..että uskallan vetää hihnasta..liipaisimesta..sitä kohtaan joka ei voi puolustautua eikä anna minulle vastusta? (Kuka on minulle yrittänyt tehdä samoin...milloin olen olut sellainen että joku on ollut minua isompi? Vahvempi? Milloin minä kovin pienempi?......
..koska hän pyytää anteeksi?..koska voin pyytää häneltä anteeksi? Haudan takaa..haudan taakse ei sana enää aina kuulu..ei ole ainakaan helppo olla täällä puolen varma menikö perille)

Ajattelen myös: Eikö se ole aikamoista pelkuruutta tai itsekkyyttä alistaa heikompaa, jos asiaa ainakin vain näin osaa tarkastella?

Jos koiranomistaja on yhtä tarkkavainuinen kuin lemmikkinsä ..niin..en tiedä ehkä hän osaa vainuta omat piilomotiivini. Tai ajatella mitkä ne ovat. Olla varma niistä.
Itse en osaa niitä täysin tiedostaa, siten ehkä olen ..kuin ..koira.

Itsestä tuntuu vielä koirattomana omituiselta lukea ajatuksia, jossa kuin salaisesti ja aina ei niinkään salaisesti omistaja tuntee mielihyvää villin luontokappaleen kesyttämisestä.

Huvin vuoksi?

Ei kun. Oikeammin:

Vain huvin vuoksi.

Tietysti näkökulmia elämään on monta, mutta en itse ymmärrä miksi rakkaus pitää saada kuristamalla tai kovin koulutuskeinoin. Eikö ansaittu rakkaus, kumppanuus ja läheisyys ole arvokasta vain silloin kun se tulee luokse vaikka antaa sille mahdollisuuden ensin lentää pois? Ja jos ei tule..ei tilanne muutu miksikään valheen kautta. Kun valehtelen olen heikko. Kaikki maailmassa tuon tietävät. Voin edelleen rakastaa itseäni vain jos olen hyvä heikommalle. Joskus ikävä logiikka. On vuodettava hikeä!

Joskus ajattelen kuin runoilija..ehkä minun pitäisin vetää itseäni koiran sijaan hihnasta.
Ja ajatella.. (niin...jos silloin voin) että kun henki ei kulje ei ole mukavaa.


“Vuh!..Siis ..mitä olinkaan tekemässä. Niin se liittyi johonkin, josta tuli ikävä olo.

Ehkä varmempi olla tekemättä mitään.

Kun saan taas keksin minun on hyvä olla.

Keksi on kiva, sillä minulla onkin niin paljon vastoinkäymisiä elämässäni että elämässä täytyykin olla jotain makeaa. Täytyyhän elämästä ..nauttia:)

Vaan oh voi..minä joskus ajattelen, että kunpa pääsisi kaikesta pois.
Aina samaa.

Näin, muuten eilen kivan jutun ulkona, vaan kun menin parvekkeelle räksyttämään, henki loppui. Minulle laitettiin jokin koppa pääni ympärille kunnes ovikello soi ja sain keksin suuhuni.

En oikein edes muista enää kuka minä olen.

Kumpa muutettaisiin edes maalle. Voisin joskus haukahtaa ilman pelkoa keksistä ja hihnasta. Kerrostalot, rivitalot, omakotialueet, kaikki ovat aika ikäviä.
Maatalossa muistan kuinka viihdyin kovasti. Oli vapautta. Oli iloa. Oli elämää.
Sain haukkuakin. en häirinnyt ketään. En varastanut keneltäkään mitään..annoin annoin ja sain vapauden! Vuh!

Mitä olen tehnyt ansaitakseni nyt tämän?”

---------------------------

Entä ihminen? Mitä hän miettii?

Miksi koira saa rakkauden, jota en uskaltanut antaa ja yrittää riittävän useasti lajitoveriani kohtaan? Kuinka monta pettymystä jaksoin kestää? Kuinka monta kertaa nousin uudelleen? Koska voin tuntea kunniaa ja arvostusta..itseäni kohtaan?

Koska näen asiat vapaina? Koska hän tulee? Koska hän saa olla oma itsensä?

Koska kahleita ei tarvita?


Jos ihmettelen koirani hirveyttä...eihän siinä kait sentäänole varmaankaan mitään pahaa?
Vaan sitä vielä jotenkin ei osaa sittenkään keksiä muuta kuin, että
eikö silloin voi jättää niin vaikea asian hankkimatta ja suunnata huomion sellaiseen asiaan, joka todella auttaa omassa kehityksessä ihmisyksilönä, kuin paeta jonnekin turvaisaan ja helppoon.

Kadotettua elämää ei saa takaisin.

Miksi sen siis pitäisi antaa kadota?

Mitä pelkään niin paljon?

Voinko ratkaista aisan?

Miksi en?

Miksi, todella en?



Ja itse.

Tietysti taidan olla romantikko, sillä mieluiten näkisin eläimet vapaana villissä luonnossa. Eivätkö ne ole kauniita, ystäväni? Veljeni? Sisareni?....rakkaimpani?
...oletko se Sinä siinä ...Olethan?

Tule tänne..tiedän että tulet. Luotan Sinuun.

Rakkausko oli tälläistä...kiitos:)


Vaan ehkä kaikkea sitä oppii. Ainakin jos henki ei kulje.

T: Koiraan samaistunut