Kannattaako olla ylpeä kotimaasta ja suomalaisuudesta , ja arvostaa sen parhaita puolia?
Monelle mittarilla ja monessa mielessä mitattuna täällä eletään kuin paratiisissa’
Materiaalista hyvää riittää, tasa-arvo on kuta kuinkin kohdallaan, terveydenhuoltokin toimii
kohtalaisesti.
Ollaan kuitenkin suomalaisia ja jos joku luulee meitä muualta tulleiksi , kielletään se jyrkästi.
Terve ylpeys ja arvostus kotimaata kohtaan ei kuitenkaan tee ketään sokeaksi
sen ikäville puolille.
Esim. mielenterveys ja itsemurhaongelmat ovat Suomessa muita maita yleisempiä,
ja jotain se kertoo maan ilmapiiristä.
Lasten kasvatuksen suhteenkin herää joskus epäilyjä, kasvatetaanko heitä ylipäätään enää lainkaan
Huonompaan suuntaan menee sukupuolesta toiseen, joskin ne joiden perheissä
sana” kasvatus ” tunnetaan kasvattavat aiempaa fiksumpia ihmisiä.
Tiedä sitten miten tukkapöllyyn ja luunappiin pitäisi suhtautua… ehkä niin
että jollei asia mene kaaliin hyvällä, niin sitten vahvemmilla keinoilla.
Ei kuitenkaan missään nimessä ruumiillista kuritusta koska lapset ovat kaikki erilaisia luonteiltaan..
Toisia ei tarvitse kuin vilkaista ”sillä silmällä”, toisiin ei tehoa kovempikaan puhe.
Kai siinä on vanhempien kunnioituksestakin kyse mutta miten se kunnioitus ansaitaan jos ollaan
muodikkaasti lasten kavereita eikä vanhempia.

Vastaukset 17
Vanhimmat
kyl mua nauruttaa,vaik mää yrittäisi mitä aihetta laittaa aloitukses nii mittää ei hyväksytä, ei puskalaisetkaan, vaik mä ite oonkin vaki aapelilainen , niin joskus
yritän puska seuraa.
iha ovat järkevii asioi, ei nvaa tee kauppans,
höpönlöpökää ei kirjoitamana mun kelppaa, vaik toisille iha kiitost annetaa
ootte ilkeitä
...ilkeä itekki...
Aloita nyt keskustelu nimmarillasi "ilkeä itekkin", niin minä toinen ilkeä vastaan sinulle.
Tee useita "mielipiteitäsi" että en tarvitse olla kaikesta samaa mieltä, koska tänään tarvitsen "riitakumppanin"!!
Haluan olla sinulle "kiiski", joten kirjoitellaan.
suomi on EU:n uhri, meitä kiristetään nyt ikuisesti,,,
jotenki on särkyny tunne itsenäisestä suomesta,
tunnen suurta pettymystä ja surua nyky tilasta , olemme nyt ja ikuisesti EU:n vankeja,
ellei synny uutta KEKKOSTA,,
meitä tullaan riistämään ikuisesti, jälkipolvi surettaa eniten, mehän kuollaa tuotapikaa, elinaikaa korkeintaan kaksikymmentä vuotta, monella on vain muutama vuosi jäljellä,,
"suru sydämessä"
Onko eläkkeesi pienentynyt? Oletko jäänyt johonkin "loukkoon" elintasossasi? Elätkö sossun armoilla??? Vaaditko, että yhteiskunta elättää sinua jollain tavoin?
?? Mihin sinä Kekkosta huudat??
oletko kylmä ja tunteeton ???
Oletko yksinkertaisesti tyhmä ja luotaan työntävä ???
vaaditko että joku pitäisi sinusta ?????
Mitä täällä päätäsi auot ????
murheettomalle vastaus.
No, ilmeisesti olen sitten tyhmä ja luotaan työntävä, mutta en todellakaan vaadi, että joku pitäisi minusrta. Ei edes sinunkaan tarvitse.
Onko sinulla joku oikeus estää minua kirjoittamasta? Pyydä ihmeessä poistoa. Sitähän täällä osataan.
Ihan vain ajattelin miellessäni meitä 70 ihmisiä, että mitä se oikeastaan enää meille kuuluu, mitä jossain EU:ssa toimitaan. Tehkööt mitä hyvänsä, niin tuskin me voimme siihen vaikuttaa mitenkään.
Kiitollinen olen vain eläkkeestäni, joka riittää jokapäiväiseen elämääni hyvin. Toki olen ilmeisesti sitten tyhmä, koska en kanna näitä "maailmanmurheita" mielessäni, sillä en minä niitä voi muuttaa.
Ja asiasta viidenteen. Ei se Kekkonenkaan olisi mikään ihmepelastus enää, koska maaseutu ajettiin alas ja lukuisat pientilalliset jäivät työttömiksi.
Siitä nyt riittäisi mielipiteitä maailantappiin, mutta parempi on tyhmän pitää kirjoitustauko, että viisaat saavat puheenvuoron.
Ei vaivuta toivottomuuteen, kyllä suomalainen pärjää vielä.
http://www.youtube.com/watch?v=Rr7loPC3bJk
Ennen oli meillä jotain hienoa ja suurta, olimme itsenäinen suomi,
nyt meitä on loukattu verisesti,
meitä riistetään, olemme raskaan ikeen alla, josta emme selviä, ellei päättäjät viisastu,
On hyvä ettei tällaisesta kansanryhmästä ole yhtään edustajaa valittu nolaamaan loppujakin kansalaisia yleisellä tasolla
Ainahan on harhaisia ihmisiä ollut.
Maailmansodan aikoihin harhoista
maksettiin kova hinta.
Sen tuo harhaisuus on saannut ai-
kaan, ettei meillä voi esittää mitään
kritiikkiä. Usein joudutaan jopa vää-
ristämään ulkomaisten tutkimusten
ja raporttien tuloksia.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012011515078032_uu.shtml
Tosiasia on kuitenkin että elintasomme on noussut huimasti sitten 1960 luvun. Tehdas- tai varastotyöläisen tuntipalkka oli vähän yli 2 markkaa/h.
Piti ellä suu säkkiä myöten jos mieli pärjätä uuteen tiliin iman lisätienestejä.
ikinä ollut näin suuri ja lisää työttömiä tulee koko ajan. Joku on niin tyhmä päästään, ettei näe mitä ympärillä tapahtuu.
Kertoile, mitä kertoilet!
Kuka kunnioittaa, jos ei edes ihminen itseään?
Häpeän kansaa, joka ei itseään kunnioita.
Meillä suomalaisilla on paljon hyvää, ainutlaatuista.
Olemme omaperäisiä ihmisiä.
Mitä tähän luunapit kuuluu?
Ihmisyys kasvaa hyvyydestä ja kunnioituksesta.
Lasta kasvattaa ennenkaikkea koti, opettaa tiedossa koulu.
Enpä usko etteikö näe, mutta mitä sinuakaan hyödyttää rypeä kaiken maailman murheissa?
Ihan kuin olisi tarve ottaa maailman surut niskaansa, joille et voi mitään, synkäksi vaan muutut läheistesi silmissä!
ja viinalasi kättee siinähä se vain taasen ilta sammuu tyhjyyteen.
EU politiikka on suomen suurin FIASKO kautta aikojen,,,
Siellä me nyt ollaan, EU:ssa. Siitä on turha narista. Elintasomme on melko hyvä, kukaan ei nälkää näe.
On ollut lamakausia ennenkin. Työttömyysluvut ovat olleet jopa runsaasti suurempia, mutta aina olemme nousseet ja niin teemme nytkin. Se, että tämä lama koskettaa koko Eurooppaa ja kärsitään siitä vielä USA:ssakin, on aiheuttanut meille ongelmia, mutta ei se parane hallitusta panettelemalla.
Uskon yhä, että kyllä he parhaansa yrittävät ja käyttävät kaikki parhaat asiantuntijat apunaan ratkaisemaan ongelmia.
On mukavampaa olla optimistinen eikä aina hakea aiheita maalaamaan sitä ihtiänsä seinälle.