Lapsemme/perheemme on joutunut eskarissa ajojahdin kohteeksi. Lapsestamme löytyy kaikki mahdolliset viat. Saamme yhden "todistettua" vääräksi niin tilalle on tullut kaksi lisää. Lisäksi perheenä teemme kaiken väärin. Meitä uhkaillaan ja painostetaan eikä lapsestamme sanota mitään hyvää. Olemme yhden ihmisen mielivallan kohde.
Kuinka jaksaa tälläistä toukokuuhun asti ?
Ajojahdin kohteena
4
386
Vastaukset 4
- ito
Voisitteko vaihtaa eskaria?
Tai edes ottaa yhteyttä varhaiskasvatuksen johtajaan ja kertoa onglemanne.
On väärin lastanne kohtaan, että hän joutuu kärsimään erimielisyydeistänne.
jos kyseessä on yhden henkilön sairas asenne, ette tule olemaan ainoita.
On siis tärkeää tuleville perheille ja lapsille, että narsistinen hoitoalanhenkilö tunnistettaisiin. - Uskokaa itseenne!
Tiedän kokemuksesta minkälaiselta tuntuu olla ajojahdin kohteena oleva perhe esikoulussa. Nyt silloinen eskarilaisemme on erittäin hyvin menestyvä ekaluokkalainen ja voimme taas todeta, että kannatti luottaa omaan itseen ja asiantuntijuuteen omasta lapsesta, sillä maailmassa ei ole ketään, joka tuntisi lapsen paremmin kuin hänen omat vanhempansa. Sinunkin lapsesi tulee takuulla pärjäämään koulussa..ekaluokkalaiset suurimmaksi osaksi ovat vielä pikkulapsia kaikki, ja heillä kaikilla on jossain asiassa vielä oppimista. Lastentarhanopettajien suunnaton pätemisen tarve on jotain uskomatonta ja häikäilemätön pienten lasten pitäminen pelinappuloina heidän uranedistämis-yritelmissään on jotain todella vastenmielistä ja ihmisarvoa loukkaavaa. Yliopiston käyminen ei todellakaan takaa kenellekään tervettä järkeä saati hyvää sydäntä. Esikouluryhmää tarkkaillaan ja joukosta halutaan poimia muutama "heikompi lenkki", joita sitten taas tarkkaillaan enemmän ja enemmän, kaikki mitä tällainen suurennuslasin alla oleva lapsi sitten tekee, on oire, jostakin. Tämä kaikki on todella harmillista perheille ja lapsille, joita syynätään. Mutta- kaikesta voi selvitä. Pitäkää puolenne. teillä on siihen oikeus..siihen on hieno sanakin..kasvatuskumppanuus. Muistakaa, että ilman teidän suostumustanne lastanne ei saa laittaa minnekään kasvatusneuvoloihin ja muihin tutkimuksiin, eikä lapsestanne saa/pidä tehdä ns. tehostetun tuen lasta ilman teidän suostumustanne. Hätätapauksessa hankkikaa lapsellenne muu hoitopaikka tai eskari. Eskarivuosi ei anna lapselle kovinkaan parempia valmiuksia kouluelämään, varsinkaan, jos joudutte ajojahdin kohteeksi. Tsemppiä:)!
- KorstoK.
NO TUOHAN ON TUTTUA. ET VARMASTI OLE AINOA JAHDATTU SIINÄKÄÄN ESKARISSA. JA SITÄ TULEE JATKUMAAN V. 2023 tai siihen asti kun lapsesi täyttää 17v.
Se on tämänpäivän yhteiskuntapolitiikkaamme.
"Ajojahdin kohteena"
"Vääränlainen
20.11.2012 09:28"
0
" Lapsemme/perheemme on joutunut eskarissa ajojahdin kohteeksi. Lapsestamme löytyy kaikki mahdolliset viat. Saamme yhden "todistettua" vääräksi niin tilalle on tullut kaksi lisää. Lisäksi perheenä teemme kaiken väärin. Meitä uhkaillaan ja painostetaan eikä lapsestamme sanota mitään hyvää. Olemme yhden ihmisen mielivallan kohde. "
Kuinka jaksaa tälläistä toukokuuhun asti ?
HUOM! TOUKOKUUHUN V. 2023? JAKSAT KYLLÄ! sE ON SINUN VELVOLLISUUTESI LAPSIASI KOHTAAN. - mielivallanmerkki
Ja et siis ole edes hajulla syystä?
Kai siellä on useampi töissä; kysy niiltä neuvoa.
Miten yksi ope jaksaa jatkuvasti uhkailla ja painostaa???
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1162406Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???381481Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha6421014- 106993
- 71962
- 97888
- 48875
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76710- 70706
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31686