Miten menetellä???

Kysyisin neuvoa, että miten menetellä siinä tapauksessa jos avopuoliso, joka omistaa yksin yhteisesti asutun asunnon, kuolee ja halutaan turvata toisen osapuolen mahdollisuus jatkaa asumista asunnossa.
Tällä asunnon omistavalla henkilöllä on kaksi lasta jotka ilmeisesti perisivät kyseisen asunnon. Lapset ovat kylläkin luvanneet, että tilanne saisi jatkua ennallaan, eli ko. henkilö voisi asua jatkossakin asunnossa, mutta miten se olisi järjestettävä virallisesti, ettei tulisi ikäviä yllätyksiä.
4561
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kaikkein paras keino turvata avopuolison elämä puolsin kuoleman jälkeen on mennä naimisiin. Tällöin puolison kuollessa leski saa automaattisesti pysyvän hallintaoikeuden taloon. Sitäpaitsi kun hallintaoikeus tulee lain nojalla eikä testamentin niin siitä ei leski maksa perintöveroa. Sitpaitsi onhan lisäksi leskellä avio-oikeus kuolleen puolison omaisuuteen joka voi olla todella tarpeen jos kuolleen nimissä on suurin osa omaisuudesta ollut. Muuten todella käy niin että avoleski on lähinnä kuolleen varsinaisten perijöiden eli lasten armon varassa.

Jos ei ehdoin tahdoin halua mennä siltikään naimisiin niin helpoin tapa tietysti turvata puolison elämä (olettaen että asunnon omistava avopuoliso ei ole vielä kuollut) on tehdä testamentti jossa asunnon omistaja testamenttaa vaikkapa pysyvän hallintaoikeuden asuntoon avopuolisolleen. Tällöin varsinaisten perillisten eli lasten oikeus turvataan sillä avopuoliso ei voi myydä asuntoaan sekä myös veroseuraamukset minimoidaan sillä hallitaoikeuden siirtymisestä ei makseta yhtä paljon veroa kuin omistusoikeuden siirtymisestä. Tämä on hyvä muistaa kun tietää että avopuolison tapauksessa perintövero maksetaan kolminkertaisena verrattuna rintaperillisiin.

Mutta kuten sanoin niin paras keino on mennä naimisiin. Jos avopuoliso on jo kuollut niin silloin todella toinen puoliso on kuolleen puolison perillisten armon varassa sillä heillä ei ole mitään velvollisuuksia kuolleen avopuolisoa kohtaan vaan voivat heittää tämän asunnosta pihalle jos niin haluavat.

Äänestä
  • Minunkin avovaimoni haluaa avioitua kanssani. Ongelma on siinä, että minulla on huomattava määrä omaisuutta, josta minun mahdollisesti ensinmmäiseksi kuollessa tuo vaimoni sitten saisi avio-oikeudella puolet ja vain puolet jäisi lapsilleni, jotka ovat edellisestä avioliitosta. Mikähän on sopiva menettely, jolla tuo avio-oikeus suljetaan pois, myös mahdollisessa kohtuulistamistapauksessa.

    Äänestä

  • Juuso kirjoitti:

    Minunkin avovaimoni haluaa avioitua kanssani. Ongelma on siinä, että minulla on huomattava määrä omaisuutta, josta minun mahdollisesti ensinmmäiseksi kuollessa tuo vaimoni sitten saisi avio-oikeudella puolet ja vain puolet jäisi lapsilleni, jotka ovat edellisestä avioliitosta. Mikähän on sopiva menettely, jolla tuo avio-oikeus suljetaan pois, myös mahdollisessa kohtuulistamistapauksessa.

    Eiköhän tuo avioehto ole oikea ja ainoakin tapa sulkea avio-oikeus pois. Sinänsä huomaa että vaimosi ei saa automaattisesti puolia omaisuuttasi avio-oikeuden nojalla. Puolisosi voi saada avio-oikeuden nojalla maksimissaan puolet omaisuudestasi (tilanne jossa vaimosi ei omista itse mitään.) siihen että hän ei saa sinulta mitään (omistatte vaimonne kanssa yhtä paljon omaisuutta.)

    Muuta keinoa en todella näe kuin avioehto ja tosiaan sitä voidaan joissain tapauksissa kohtuullistaa. Jollakin varmaan on parempaa tietoa mutta luulen että ette voi tehdä sellaista sopimusta jossa puolisosi sitoutuu olemaan vaatimatta osittelun kohtuullistamista. Tietysti on yksi keino olemassa lisäksi. Se että lahjoitat omaisuuttasi lapsillesi ja pidätät niihin itsellesi hallinta-oikeuden. Näin varsinkin jos arvokkain osa omaisuuttasi on esim kiinteistöissä tai vastaavissa. Jos omaisuutesi on esim osakkeissa ei samanlainen mentettely toimi. Mielellään kannattaa tehdä lahjoitukset ennen kuin menet naimisiin. Aikaisempia keskusteluja seuraamalla voit saada selville miksi näin ;-)

    Äänestä

  • Maanmittari kirjoitti:

    Avopuolisoni haluaa statuksen ohella avioitumisellamme myös pois nykyisestä kiusallisena pitämästään tilanteesta, jossa hän asuu minun nurkissani. Eihän avioituminen juridisesti heti mitään muuta, mutta muodollisesti paljonkin.

    Omakotitalosta ja vasta osittain perimästäni sukutilasta minun omaisuuteni paljolti koostuu.

    Tuntuu hurjalta ajatus, että ilman mitään sopimuksia solmitun avioliiton kautta puolet omaisuudestani siirtyisi aikanaan avopuolisoni avioliitossaan syntyneelle pojalle. Mukava poika tosin.

    Eipä silti, kyllä nykyisin maatilat vaihtuvat hurjaa vauhtia omistajalta toiselle. Eivät minunkaan liittoni seuraamukset mitään tavatonta olisi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

avopari kirjoitti:

Kysyisin neuvoa, että miten menetellä siinä tapauksessa jos avopuoliso, joka omistaa yksin yhteisesti asutun asunnon, kuolee ja halutaan turvata toisen osapuolen mahdollisuus jatkaa asumista asunnossa.
Tällä asunnon omistavalla henkilöllä on kaksi lasta jotka ilmeisesti perisivät kyseisen asunnon. Lapset ovat kylläkin luvanneet, että tilanne saisi jatkua ennallaan, eli ko. henkilö voisi asua jatkossakin asunnossa, mutta miten se olisi järjestettävä virallisesti, ettei tulisi ikäviä yllätyksiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu