oma elämäntehtävä kadoksissa

Ei työn kuulukaan olla mukavaa. Itse tapaan ajatella että kaikki työ on paskaa, ja työtä tehdään ainoastaan rahan takia.

Ainoa keino saada mieleistään työtä on olla jossain tietyssä asiassa todella hyvä, ja pitää siitä asiasta missä on todella hyvä(esim. kirjailija, muusikko yms.)

Älä vaadi niin paljoa ympäröivältä maailmalta. Huomaa että valtaosa ihmisistä on täysiä kusipäitä joita ei kuulukaan arvostaa. Se että ei kunnioita ns "auktoriteettejä" eli paskantärkeitä ihmisiä jotka eivät ole saaneet tarpeeksi huomiota lapsena, ei tarkoita etteikö heidän kanssaan voisi esittää tulevansa hyvin toimeen.

Elämä on vain peliä jota on pakko pelata(jos ei meinaa tappaa itseään)
joten voihan tästä pelistä nauttiakin, jo "ihan läpällä"
Ihmisyys on hyvin ironista monessakin mielessä.

Älä ota elämää vakavasti, tämähän on pelkkää pelleilyä joka ei oikeasti vaadi mitään. Eläminen ei vaadi mitään. Ns. "haasteet" joita ihminen kohtaa ovat aivan naurettavan helppoja. Kaikki "ylisuuret" haasteet taas pelkkää illuusiota.

On hyvä asia jos tulet lasten kanssa toimeen ja pidät lapsista. Ehkä voit hakeutua jollekin alalle jossa saat auttaa lapsia? Kenties tulet myös eläinten kanssa hyvin toimeen?

Olen hieman kateellinen tuosta lasten kanssa toimeen tulemisesta, itsekin haluaisin tavallaan oppia tulemaan toimeen. En vain voin sille mitään että mielestäni lapset(ei kaikki mutta valtaosa) ovat pahantahtoisia, ja julmia kusipäitä.

Itsellänikin on aika hyvä tuo kuudes aisti, ja ymmärrän yskän kun jollakin ihmisellä on ongelmia kanssani, mutta ei uskalla sanoa sitä ääneen.

Mitä väliä sillä oikeastaan on? Ei niitä negatiivisia virtauksia tarvitse ottaa vastaan. Muista myös ladata säännöllisin väliajoin akkuja. Meditoit vaikka, ja poltat siinä pari jointtia, sitten syöt ison kasan hampurilaisia, niin kyllä helpottaa.

En minä nyt ihan tosissani, mutta viestisi perimmäinen tarkoitus lienee, että työttömyys masentaa? Itseäni masensi ensialkuun, mutta muuttaa vain omaa tapaansa suhtautua työttömyyteen niin huomaa, että myös työttömyydestä voi nauttia. Voihan sitä kokeilla kaikkea, ja jos ei tykkää niin etsit muita hommia.
Olet kuitenkin nuori ihminen ja kaikkea.

Olen jossain määrin hengenheimolainen, mutta olen jo tajunnut ettei työtä kannata ottaa niin vakavasti kuin mitä ennen otin. Olin hoitsuna, koska halusin kovasti auttaa, mutta se oli liian energiaa imevää ja siihen liittyi kaikenlaisia harhaluuloja (ihmisten lääkkeistäminen, käsitys että asiantuntija on lääkäri eikä potilas itse, laitos on muka paras paikka, yms.), jossa en enää halunnut olla mukana. Olin pitkään tekemättä mitään, koska etsin jotain suurta tarkoitusta ja elämäntehtävää. Nyt minulla on itsenäisempi työ. Työ on vain työtä (tekemistä josta maksetaan) ja riittää että se on ihan suht tyydyttävää ja siitä saa elämiseen riittävän palkan. Harrastuksissa voi toteuttaa todellisia kiinnostuksen kohteita, kuten luovuutta. Todellinen "työ" on kuitenkin henkistä; henkinen kasvu, kehittyminen, etsiminen ja löytäminen, miksi sitä haluaa kutsuakaan. Näin ainakin minulla.

mmm... huomaan että näillä palstoilla on paljonkin henkistä porukkaa. Te etsitte heimolaisia ja Suomessa kun ei ole perustettu sellaista heimoa jossa avoimesti
voitaisiin keskustella meitä kiinnostavista ajatuksista.. Joten.. kaikki te jotka osaavat peilata muihin kuin ymmärtääkseen, että meillä on samanlainen sielunkuva ja huono kyky ymmärtää ihmisten valheellisuutta, sillä tiedän että hengenheimolaiset ovat useimmiten sinisilmäisiä ja suoltavat kaikkea p***aa. Saisi meillä olla oma yhteisö. Toivon siis teidän ottavan yhteyttä minuun. Jos teillä on Facebook, niin Lisätkää minut kavereihinne: Dimitrij Babitzin. Niin toivottavasti tavataan, Niinku "TUTTAVALLISESSA" mielessä.