Arthur Golden / Geishan muistelmat
Kiehtova bestseller erotiikan ja viihdyttämisen ammattilaisesta. Sayuri. Teehuoneiden kaunistus ja varakkaiden herrojen tavoiteltu statussymboli.
Kirja oli kirpparilöytö viime syksynä kirjanipusta, josta ostin kahdella eurolla neljä kirjaa.
Siis 50 senttiä Geishan muistelmista ja lähes 600 sivua luettavaa.
Ja millaista luettavaa.
Tämä on ”elämäkerta”. Osin siis fiktio ja osin totta, siitä on kait ollut jotakin kiistelyä kirjan ilmestyttyä, että väärin kirjoitettua totuutta. Tai jotakin sellaista nahinaa jälkipuinnissa.
Mielestäni kirja on kyllä sinänsä hyvin kerrottu ja mielenkiintoinen. Koskettava tarina tytöstä, joka sisarensa kanssa lähetettiin pikkukylältä maailmalle. Äiti oli pitkään sairastellut ja kuoli, köyhä isä myi tyttäret toimitettaviksi tienaamaan. Isäkin kuoli pian tapahtuman jälkeen. Sisar pääsi karkaamaan takaisin kotiseudulleen poikaystävänsä luokse, mutta tämä kuvankaunis Chiyo eli ensin Japanin Kioton kaupungin lähellä arvostettuna geishana ja matkusti vuosia myöhemmin New Yorkiin. Perusti sinne sitten oman teehuoneensa.
Tästä kirjasta on tehty myös elokuva.
Kyllä tämä viihderomaanista käy ja antaa sen lisäksi hyvää ajankuvaa silloisesta Japanista geishoineen. Tulee jopa halu tietää lisää Japanista.
Elämä kuljettaa.
Arthur Golden / Geishan muistelmat
scarabaeus
0
393
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1885101- 141761
Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka631626Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1271507Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s101477Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit501167Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.961084Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249307980- 195941
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö7830