Kuuluisimmat kummitustalot ovat Brittein saarilla sijaitsevia kartanoita, linnoja ja luostareita. Monet näissä paikoissa kummittelevista miehistä ja naisista ovat menettäneet päänsä mestauspölkyllä - heidän tarinansa ovat todella surullisia. Kammottavat kirkuvat kallot taas ovat päitä, jotka ovat menettäneet ruumiinsa tavalla tai toisella.
Joissakin taloissa on pääkalloja, joita ei voi viedä talosta pois. Wardley Hallin kartanossa Manchesterin lähellä säilytetään vuonna 1641 maanpetoksesta mestatun katolisen papin kalloa. Mestauksen jälkeen kalloa pidettiin näytteillä pelotteena ja varoituksena muille. Sitten se vietiin kartanoon. Aina, kun kartanon omistaja yritti haudata kallon, puhkesi rajumyrsky. Jos kallo heitettiin järveen, se ilmestyi ennen pitkää takaisin taloon.
Bettiscomben kartanossa Dorsetissa oli samankaltainen mutta vielä vilkkaampi kallo. Tarinan mukaan kallo oli kartanon entisen perijän orjan pää. Orjan isäntä oli luvannut, että kun orja kuolee, hänen ruumiinsa haudataan Afrikkaan. Isäntä ei pitänyt lupaustaan, vaan hautautti orjan paikalliseen kirkkomaahan. Silloin talossa alkoi kuulua outoa valitusta ja kirkaisuja. Kun ne olivat valvottaneet perhettä aikansa, ruumis tuotiin takaisin kartanon ullakolle. Vuosien saatossa ruumis katosi, ja vain kallo jäi jäljelle. Aina, kun sitä yritettiin viedä kartanosta pois, ukkosmyrskyt tuhosivat viljaa ja lehmiä kuoli. Kun kallo haudattiin maahan yhdeksän jalan syvyyteen, se ilmestyi maan pinnalle jo seuraavana päivänä. Ullakolle viety kallo parkui "kuin rotta ansassa", kuvaili eräs nuorukainen. Tarkemmissa tutkimuksissa on havaittu, että kallo on itse asiassa esihistoriallista perua. Se on ehkä peräisin kartanon paikalla muinoin sijainneesta kalmistosta. Oli kallo sitten orjan tai ei, kartanon nykyiset omistajat eivät yritä viedä sitä pois talosta. Hyvin ymmärrettävää.
En löytänyt pikaisella etsinnällä montaakaan juttua kirkuvista tai paikalleenhakeutuvista pääkalloista. Tietääkö joku teistä em. kalloista enemmän?
Kirkuvat kallot
Screaming Skulls
1
367
Luetuimmat keskustelut
- 41119
Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r161982Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.
Vaimon viesti on paljastanut totuuden.216793- 63695
- 60693
- 67656
Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?21618Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?132597Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran66589Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32568- 34537
- 55528
- 47475
Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.40473- 44470
- 30463
Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.40453- 36442
Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?94438Kerro mies tarinasi
Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri18430