Katsoimme yhdessä peiliin ja näky oli kyllä melkoinen: Tuuli seisoi vaatetettuna käsi pimppalimaa valuen ja huulten ympärys samasta aineesta meikittömäksi kuluneena; minä kasvot samassa kunnossa pikkuhousut polviin asti laskettuna. Aloin pukeutua, käsilaukustani löytyneillä puhdistuspyyhkeillä puhdistimme naamamme ja Tuulin kädet. Hän tuli vielä kerran lähelleni antaen minulle suudelman. Sitten, luonnollisesti, hänen oli poistuttava korjaamaan meikkinsä ja jouduttava töihinsä. Selittelyjä tai muita kommentteja tilanne ei kaivannut, tiesimme molemmat että tämä oli ainutkertainen sattuma jossa samanhenkiset ihmiset kohtasivat mieleenpainuvalla tavalla. Tuuli laittoi taskussaan olleen sormuksen nimettömäänsä ja lähti.
Minä meikkasin, otin farkut mukaani ja lähdin kopista. Vieläkin täristen laitoin ylimääräiset mallit takaisin telineisiinsä ja menin kassalle. Pikku hyppytuntini tuloksena oli ostettu pari vaaleita stretchfarkkuja ja saatu aika hitsin tyytyväinen mieli. Matka koululle oli sitten melkoisen kevyt kulkea.
ps. anteeksi monet pätkät, aika tyhmä tuo 5000 merkin rajoitus :- (
Lauran hyppytunti III
2CXY
1
2516
Vastaukset
- elluu1
Kerrankin joku kirjoittaa pitkiä tarinoita ja taitavasti! Kiitti!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka672415- 661397
Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww761230EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje61152- 79865
Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi19860- 44713
Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta84693Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe26668- 30656