D-tutkimus

Viime aikoina olemme saaneet sitä Deetä huomattavasti yli virallisen suosituksen, joskin vain eri medioiden välityksellä! Ei piikeillä eikä pillereillä. Sitä kun tutkittiin oikein Yliopiston taholta. Tulokset vain olivat kovin yllättäviä, joita kaikki valmistajat eivät hyväksyneet, vaan jopa vaativat saatujen tulosten korjaamista.
Tässä tapauksessa tutkimukset uusittiin, ja tuloksetkin muuttui.

Entä jos kuvitellaan tilannetta, jossa toisena osapuolena olisikin yksittäinen potilas, joka epäilisi tutkimustensa tulosta ja oikeellisuutta, kuinkahan kävisi?
Järjestyisikö uudet tutkimukset eri (puolueettomassa) laitoksessa kuten tässä tapauksessa, jolloin tuloksetkin muuttui, vai pysyteltäisiinkö siinä perinteisessä käytännössä, jossa potilas on vain tietämätön potilas, ja vain asiantuntija tietää?

http://blogit.iltalehti.fi/christer-sundqvist/2012/11/05/d-vitamiinikaaos/
23136
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat
  • Paitti skeposilla, koska skeposilla on saavutettu raskasmetallien saturaatio, eikä enää enempää voi imeytyä.
    Skeposet ovat raskasmetallipommeja.

    Äänestä

  • Eikö auta? kirjoitti:

    Jos ei auta, tuskin pahentaakaan! Mikä on ollut annosmäärä? Aiheesta enemmän tuossa linkissä:

    http://www.tritolonen.fi/index.php?page=articles&id=115

    Annosmäärän olisi saanut selville esimerkiksi klikkaamalla auki linkin postauksesta, johon päätit vastata. Mutta asia ei sinua kiinnostanut vaan päätitkin hädissäsi työntää mainosta jonkun kemikaalivälittäjän sivulta.

    En tiedä, mitä aineita vedät, mutta näyttää siltä, että sinulle ei ole niistä ollut apua.

    Äänestä

  • deetäkö syöt kirjoitti:

    Koskenkorva (viina)
    Loikkaa: valikkoon, hakuun
    Tämä artikkeli kertoo viinamerkistä. Koskenkorvan muita merkityksiä, katso täsmennyssivu.
    Puolen litran Koskenkorva -pullo, 38 %.

    Koskenkorva eli Koskenkorva Viina on suomalainen alkoholijuomamerkki.
    Sisällysluettelo

    1 Historia
    2 Koostumus ja valmistus
    3 Muunnelmat ja myyntipakkaukset
    4 Muita Koskenkorva-nimeä kantavia juomia
    5 Lähteet
    6 Aiheesta muualla

    Historia

    Koskenkorva tuli markkinoille 1953. Puolen litran pullollinen maksoi tuolloin 495 markkaa (vastaa ostovoimaltaan noin 14,55 euroa vuonna 2010[1]). Usean vuosikymmenen ajan juomaa sai vain 0,5 litran lasipullossa. Sitä ei myöskään viety ulkomaille. 1990-luvulla Koskenkorvaa alkoi saada muissa pakkausko’issa ja muunnelmina. Vuonna 2008 perinteinen 0,5 litran lasipullo maksoi 10,49 euroa.

    Pullon etiketissä luki alun perin ”Koskenkorvan viinaa”, sittemmin ”Koskenkorvan viina” ja nykyään ”Koskenkorva Viina”. Muotoa on arvosteltu kielenvastaisena.[2]

    Koskenkorvan perinteinen etiketti esittää Pohjanmaan latomaisemaa.[3] Koskenkorva oli Alkon myydyin tuotemerkki, kunnes Hartwall Original Gin Long Drink ohitti sen vuonna 2005.
    Koostumus ja valmistus

    Koskenkorva on viljasta valmistettua kirkasta viinaa, johon on lisätty sokeria 3 g/litra. Se valmistettiin alun perin perunasta, nykyisin raaka-aineena on ohra. Perinteisen Koskenkorvan alkoholipitoisuus on 38 tilavuusprosenttia. Koskenkorva on saanut nimensä Etelä-Pohjanmaalla sijaitsevasta 3 000 asukkaan Ilmajoen Koskenkorvan kylästä, missä tuote tislataan jatkuvatoimisessa tislauslaitoksessa Altian tehtaalla 96-prosenttiseksi alkoholiksi. Tisle laimennetaan pohjavedellä 38-prosenttiseksi. Pullotus tapahtuu Altian Rajamäen tehtaalla.

    Valmistusprosessi on enemmän teollisuusetanoli- kuin vodkaprosessi, koska siinä käytetään monimutkaista jatkuvatoimista tislausta yksinkertaisen panostislauksen sijaan, eikä tuotetta suodateta aktiivihiilellä, kuten monia vodkia. Juomaan lisätyn sokerin vuoksi Koskenkorva ei ole vodka, koska vodkaan ei lisätä mausteita. Maustetut vodkat ovat siten vodkasekoituksia.

    Toukokuussa 2009 voimaan tulleen EU-direktiivin mukaan Koskenkorva luokitellaan vodkaksi.[4]
    Muunnelmat ja myyntipakkaukset

    Koskenkorvaa saa kirkkaan 38-prosenttisen ohraviinan lisäksi 32 ja 30 prosentin vahvuisena versiona. Koskenkorva Vodka -juomat ovat vahvempia (40 %, 60 %, 80 %) vodkia tai miedompia juomasekoituksia. Niissä ei ole perinteistä peltomaisemaetikettiä ja ne on suunnattu ensisijaisesti ulkomaanmyyntiin.

    Äänestä

  • deetäkö syöt kirjoitti:

    Annosmäärän olisi saanut selville esimerkiksi klikkaamalla auki linkin postauksesta, johon päätit vastata. Mutta asia ei sinua kiinnostanut vaan päätitkin hädissäsi työntää mainosta jonkun kemikaalivälittäjän sivulta.

    En tiedä, mitä aineita vedät, mutta näyttää siltä, että sinulle ei ole niistä ollut apua.

    "Intervention Participants were randomized to receive either placebo or oral cholecalciferol, 2000 IU/d, with dose escalation to elevate serum levels to more than 36 ng/mL."

    Tuosta selviää, että annos on vielä pieni. Niin pieni, että sillä tuskin on mitään vaikutusta mihinkään, jos sitä ei anneta niin pitkään, että seerumi nousisi siihen suositeltuun yli 80 nmol/l. 50 mikroa päivässä ei ole vielä suuri annos, kun useimmat asiantuntijat suosittelevat annosta 80-100 mikroa päivässä.

    Soston kylläkin on leveyspiireillä Välimeren tasolla, mutta vielä pitäisi tietää oliko koehenkilöt tummia vai vaaleita.

    Lisäksi nivelrikkoon VARMASTI vaikuttaa mutukin aineet, rasvahapot muun muassa.

    Mutta nyt edelliselle kirjoittajalle jäi enää 122 muuta vaivaa tai sairautta, joista hän voi osoittaa, että D ei toimi!

    PS.
    Lainaus:
    "Annosmäärän olisi saanut selville esimerkiksi klikkaamalla auki linkin postauksesta, johon päätit vastata. Mutta asia ei sinua kiinnostanut"

    Ei kiinnostanut sinuakaan kertoa sitä! Etkö tiennyt eroa mikrogrammojen ja kansinvälisten yksikköjen suhteesta vai mikä mätti, että piti toista alkaa haukkua? Aina ei haluta linkkejä aukoa, jos vaikka on kännykällä netissä tai muuten hitaalla koneella.

    Äänestä

  • Hämmentäjä kirjoitti:

    >useimmat asiantuntijat suosittelevat annosta 80-100 mikroa päivässä.

    Useimmat asiantuntijat eivät suosittele 80-100 mikrogramman vuorokautisia lisäravinnedeeannoksia.

    >vielä pitäisi tietää oliko koehenkilöt tummia vai vaaleita.

    Asia olisi selvinnyt artikkelista, jos olisit ollut edes vähän kiinnostunut aiheesta.

    >Aina ei haluta linkkejä aukoa, jos vaikka on kännykällä netissä tai muuten hitaalla koneella.

    Vetoaminen hitaisiin laitteisiin olisi ollut hieman uskottavampi, jos samassa viestissä et olisi saastuttanut palstaa työntämällä taas uutta linkkiä Matti Tolosen bisneksiin.

    Äänestä

  • hidas käyttäjäkö? kirjoitti:

    Minä en kirjoittanut aiempaa viestiä, joten MINULLA ei ole ole hidasta yhteyttä. Silti tiedän ongelman, toisinaan olen netissä kännyllä ja toisinaan en.

    Oliko sinulla jotain todellista asiaakin?

    Useimmat kansainväliset todelliset asintuntijat kyllä suosittelevat annosta, joka nostaa veren seerumin "siihen suositeltuun yli 80 nmol/l."

    Miten tähän päästään? Syömällä yli 50 mikrogrammaa päivässä, Suomessa todellisuudessa 80-100 mikrogrammaa.

    Oma mielipiteesi voi olla mikä vain, minä puhuin nyt kansainvälisistä todellisista asiantuntijoista.

    Jopa suurempia seerumin arvoja suositellaan.

    http://www.vitamindcouncil.org/ (Täällä myös tuo aiemmin esitetty tutkimus, siis KAIKKI D-tutkimukset, eivät vain puoltavat!)

    "In addition, the scope of vitamin D deficiency is actually far greater than the numbers indicate. Published estimates and studies grossly underestimate the extent of the problem as a result of using an outdated 25(OH)D threshold (cut off point) of 30 ng/mL (75 nmol/L) for determining deficiency.

    Recent evidence reveals beneficial effects of vitamin D at serum levels around 50 ng/mL (125 nmol/L) 23 24 25 or higher - effects not seen at levels below 40 ng/mL (100 nmol/L), indicating a need for upward revision of the deficiency reference threshold.

    http://www.vitamindcouncil.org/about-vitamin-d/vitamin-d-deficiency/vitamin-d-deficiency-a-global-epidemic/ "

    Jopa aiemmin mainituss Lääkärilehden artikkelissa sanottiin:

    "Kalsiumin imeytyminen näyttäisi saavuttavan maksiminsa noin D-vitamiinipitoisuudella 80 nM (16,17).

    Väestön D-vitamiinitason laskeminen tasolle 45 nM (18,19) on mahdollisesti vähentänyt saastumisesta johtuvien sairauksien yleistymistä, jolloin tulehdukselliset sairaudet ovat nostaneet päätään.

    Keskeinen kysymys esimerkiksi mahdollisen korvausvastuun osalta on ihmisen fysiologisesti optimaalinen D-vitamiinipitoisuus. Koska taloudelliset vastuut ovat lähes mittaamattoman suuria, saattaa asiassa olla vaikeaa päästä riippumattoman tiedon lähteille. Melkoinen yksimielisyys vallitsee siitä, että optimaalinen pitoisuus on yli 50 nM, mutta alle 150 nM."

    Eli tasot 50 -150 olisi tavoiteltavia? Aika suuri haarukka vielä tuo.

    Artikkeli jatkuu:
    "Ehkä varteenotettavimmassa arviossa mitattiin modernista yhteiskunnasta erillään elävien afrikkalaisten heimojen D-vitamiinipitoisuuksia. Oletetaan, että elinympäristöönsä sopeutuneet heimot elävät pitkälti samoin kuin esi-isämme joskus aikoinaan, ja että niin perustavanlaatuisiin järjestelmiin kuin D-vitamiinin muodostama hormonaalinen säätely on, ei evoluutiokaan ole suuria muutoksia saanut aikaan ajassa, jonka olemme kehittyneet esi-isistämme. Nämä oletukset on melko helppo hyväksyä ja niiden valossa optimaalinen pitoisuus on jossain välillä 58–171 nM ja keskimäärin 115 nM "

    Aiemmin olen nähnyt hieman poikkeavia lukuja, mutta olkoon.

    D-vitamiini tehostaa siis monien muidenkin aineiden imeytymistä kuin vain raskasmetallien, mm. kalkin. Siihen tarvitaan myös K2-vitamiinia. Tällöin kalkki menee sinne, mihin pitää eikä verisuoniin kuten nyt tapahtuu kalkkitabuille, joita lääkärit määräävät vanhuksille.

    Mutta ehkä meidän olisi syytä olla ympäristömyrkkyjen suhteen tarkempia ja kieltää mm. kankaiden käsittely- ja palonsuoja-aineet.

    http://www.laakarilehti.fi/kommentti/index.html?opcode=show/news_id=12775/type=7

    Äänestä

  • Hämmentäjä kirjoitti:

    Minä en kirjoittanut aiempaa viestiä, joten MINULLA ei ole ole hidasta yhteyttä. Silti tiedän ongelman, toisinaan olen netissä kännyllä ja toisinaan en.

    Oliko sinulla jotain todellista asiaakin?

    "Minä en kirjoittanut aiempaa viestiä, joten MINULLA ei ole ole hidasta yhteyttä."

    No onpa hienoa. Myöskään nimimerkin "Eikö auta" puolesta ei kannata vedota hitaaseen kännykkään saamattomuuden perusteena, sillä hän päätti postata tarpeettoman linkin Tolosen sivulle.

    Se koehenkilöiden ihonväri, joka sinun mielestäsi "pitäisi tietää" olisi ollut selvitettävissä tutkimuksesta, jota et saanut luettua, vaikka sinulla ei oman tarinasi mukaan ole hidasta yhteyttä.

    D-vitamiinia saaneista 52 oli valkoisia, 2 aasialaisia ja 16 mustia. Auttoiko yhtään? Mitähän seuraavaksi yrität pyytää? Värikarttaa?

    Äänestä

  • hidas yhteys kirjoitti:

    Jospa lukisit muut viestit ennen kuin jatkat ...

    Olet nyt yksinkertaisesti pahasti hakoteillä, meitä on monta kirjoittajaa ja vastauksetkin löytyy tuolta alempaa... jos viitsii lukea.

    Yrityksesi vaikuttaa muita fiksummalta kutistuu nopeasti... aiheen vieminen taas sivuun ei saa sinua vaikuttamaan yhtään viisaammalta kuin olet.

    En ole laittanut linkkiä Tolosen sivuille, mutta oliko sinulla vaikeuksia löytää asiayhteyttä esitetyn linkin ja tämän ketjun aloituksen välillä?! Katsopa tarkemmin, kyllä sinäkin hoksaat! Nämä kun ei ole tiede-sivut, vaan vaihtoehtoiset hoidot.

    Äänestä

  • Hämmentäjä kirjoitti:

    Minä en kirjoittanut aiempaa viestiä, joten MINULLA ei ole ole hidasta yhteyttä. Silti tiedän ongelman, toisinaan olen netissä kännyllä ja toisinaan en.

    Oliko sinulla jotain todellista asiaakin?

    Mulla on aina asiaa, mutta sulla ei.

    Äänestä

> Vetoaminen hitaisiin laitteisiin olisi ollut hieman uskottavampi, jos samassa viestissä et olisi saastuttanut palstaa työntämällä taas uutta linkkiä Matti Tolosen bisneksiin.

On aiheellista tuoda esiin muitakin vaihtoehtoa kuin vain skepon toistelmia ja kauppaamia "tutkittuja" bisneksiä. Niiden tulokset kun ovat tutkimusten lisäksi nähtävissä myös käytännössä!

Äänestä
  • Tarkoitus oli kertoa sinulle, että et voi uskottavasti ynistä välinpitämättömyyttäsi sillä että et saa linkkejä auki kun samanaikaisesti päätät olla itse työntämässä uusia linkkejä. Hoksasitko nyt, miten nolosti toimit?

    Mitäpä jos vastaisuudessa tekisit niin, että aina ensin hetkeksi rauhoittuisit, kävisit ihan oikeasti lukemassa mitä artikkeli mahtaa koskea ja mitä siinä sanotaan ja sitten miettisit, jäikö jotain kysyttävää. Ei ole mitään syytä rähistä palstalla ja tiukata sellaisia asioita, jotka on kerrottu heti ensimmäisellä sivulla tai ensimmäisessä taulukossa.

    Asiaton mölinä on rasittavaa ja pilaa vaihtoehtoisista hoidoista käytävän keskustelun, kun se tuppaa jäämään sinun tuskasi alle.

    Äänestä

Kun sinä yniset noita esityksiä, niin olisiko mahdollista, että ymmärtäisit senkin faktan, että palstalla on usempiakin kirjoittajia. Se voi olla sinulle vaikeaa, mutta yritä edes vastaisuudessa huomioida tämäkin aihe. Jospa se hieman rauhoittaisi tuota kovin innokasta neuvomishaluasi. Mieluummin vaikka vastailet niihin sinulle estettyihin kysymyksiin!

Äänestä
  • Kyllä se oli tasan sama viesti, jossa hölpöttäjä ensin kyselee asioita, jotka hän olisi saanut selville klikkaamalla linkin auki ja heti perään tämä laiskimus työntää samassa viestissä vielä uuden linkin.

    Yritätkö selittää, että samaa viestiä olisi ollut kirjoittamassa useampikin hörhö?

    Ja linkin avaamisen vaikeudesta nuriseva nimimerkki Hämmentäjä päättää copypasteta artikkelista pätkän ja heti perään kysyy asiaa, joka olisi ollut luettavissa samasta artikkelista. Onkohan tässäkin viestin alkuosan kirjoittanut yksi tyyppi ja lopun joku sekavampi kaveri?

    Äänestä

  • onpa porukkaa kirjoitti:

    Kyllä se oli tasan sama viesti, jossa hölpöttäjä ensin kyselee asioita, jotka hän olisi saanut selville klikkaamalla linkin auki ja heti perään tämä laiskimus työntää samassa viestissä vielä uuden linkin.

    Yritätkö selittää, että samaa viestiä olisi ollut kirjoittamassa useampikin hörhö?

    Ja linkin avaamisen vaikeudesta nuriseva nimimerkki Hämmentäjä päättää copypasteta artikkelista pätkän ja heti perään kysyy asiaa, joka olisi ollut luettavissa samasta artikkelista. Onkohan tässäkin viestin alkuosan kirjoittanut yksi tyyppi ja lopun joku sekavampi kaveri?

    Valitettavasti olet väärässä.

    Äänestä

  • Hämmentäjä kirjoitti:

    Valitettavasti olet väärässä.

    Tarkoitin tietysti, että olennaisia asioita on useita, mm. ihon väri. Mainitaan toki, että "white race [79%]", mutta kuinka valkoisia he ovat ja kuinka ruskettuneita he ovat? Meillä suomalaisillakin ruskettumistaipumus on hyvin erilainen ja varsinkin veren seerumin D-pitoisuus vaihtelee saannista riippumatta hyvin eri tavoin! Tarkoitus ei ollut avata koko tutkimusta sinulle, sinähän se laitot tänne! Ruskettuneella ihmisellä auringon vaikutuksesta D:tä ekhittyy paljon vähemmän. Tiedätkö sinä vastauksen tähän?

    >varsinkin veren seerumin D-pitoisuus vaihtelee saannista riippumatta hyvin eri tavoin!

    Koe- ja kontrolliryhmien seerumin kalsidiolipitoisuuden keskiarvo ja hajonta käytetyllä mittausmenetelmällä lähtötilanteessa oli kyllä ilmoitettu taulukossa 1.

    >sinähän se laitot tänne!

    Enpä ollut minä.

    >Tiedätkö sinä vastauksen tähän?

    Vaikea sanoa. Mikähän mahtaa olla kysymyksesi ja millä tavalla vastaus olisi oleellinen tutkimuksen tulosten tulkinnan kannalta?

    Äänestä

  • Hämmentäjä kirjoitti:

    Valitettavasti olet väärässä.

    Hämmennät väärää oppaa, niinku skeposet yleensä, eli puhut aina asian vierestä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Kuinka kävisi? kirjoitti:

Viime aikoina olemme saaneet sitä Deetä huomattavasti yli virallisen suosituksen, joskin vain eri medioiden välityksellä! Ei piikeillä eikä pillereillä. Sitä kun tutkittiin oikein Yliopiston taholta. Tulokset vain olivat kovin yllättäviä, joita kaikki valmistajat eivät hyväksyneet, vaan jopa vaativat saatujen tulosten korjaamista.
Tässä tapauksessa tutkimukset uusittiin, ja tuloksetkin muuttui.

Entä jos kuvitellaan tilannetta, jossa toisena osapuolena olisikin yksittäinen potilas, joka epäilisi tutkimustensa tulosta ja oikeellisuutta, kuinkahan kävisi?
Järjestyisikö uudet tutkimukset eri (puolueettomassa) laitoksessa kuten tässä tapauksessa, jolloin tuloksetkin muuttui, vai pysyteltäisiinkö siinä perinteisessä käytännössä, jossa potilas on vain tietämätön potilas, ja vain asiantuntija tietää?

http://blogit.iltalehti.fi/christer-sundqvist/2012/11/05/d-vitamiinikaaos/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu