säälittää jo valmiiksi ajatuskin, että sen tulisi oppia pärjäämään päivät omillaan, kun olen töissä..joten tiedättekö onko joitain rotuja, jotka viihtyvät yksinään, tekemättä kaikkia mahdollisia kepposia vai onko parasta luopua koko unelmasta.Asun rivitalossa. Olen kuullut (en todella tiedä onko totta) että Westiet olisivat "sopivia" myös kerros-ja rivitalo elämään? Pitääköhän paikkaansa..?? Ja muutenkin jos voitte auttaa ja neuvoa esim. miten koiran saisi päivän viihtymään. En tiedä liioittelenko vain, mutta tuntuu kamalalta, jos koira on yksin 8 h päivässä...
Ajatuksena hankkia koiranpentu, mutta...
4
482
Vastaukset
- aniliini
Kyllä minusta liioittelet. Yksinoloon opetettu koira lähinnä nukkuu töissäolosi ajan. Tietysti totuttelu pitää aloittaa ihan pikkupennusta muutaman sekunnin poissaoloilla. Roduissakin on tietysti eroja, yleensä itsenäiset koirat pärjäävät paremmin yksin kotona.
"Kerrostaloon sopiviksi" mainostetaan yleensä koiria, jotka eivät kauheasti hauku, sillä ei tietääkseni ole mitään tekemistä yksinolon kanssa (eikä kyllä minkään muunkaan faktan kanssa, kyllä nämäkin koirat sopivat yhtä hyvin rivariin tms.) Kyllä ihmiset rivi- ja omakotitaloissakin käyvät töissä ja koulussa. - mie.
Aniliini tuossa jo sanoikin, että yleensä koira nukkuu ollessaan yksin kotona. Ja sille kannattaa jättää esim.puruluita, leluja ym.
Ja sopiviA rotuja on periaatteessa ihan mitkä rodut tahansa; esim.cairnterrieri, norfolkinterrieri, norwichinterrieri ja miltei kaikki muutkin koirarodut. Tässä vain muutamia esimerkkejä.- Rauhallisesti hyvä tulee...
Kerrynterrierikin soveltuu rivi- ja kerrostaloon kunhan sen pikkuhiljaa siihen opastaa. Oma kerryni on niin hiljainen kun olen itse poissa, että naapurit eivät edes tiedä sen olemassaolosta.
Nukkuu päivät.Kun olen kotosalla niin ilmoittelee vieraat rapussakulkijat, ei omia asukkaita.Uuden postinkantajan ilmoittaa.Onpa osannut ilmoittaa kylmäkellariin murtautujat sekä hätään joutuneen vanhuksen alakerrassa.
- espoolainen
onhan se ikävää jättää koira yksin,mutta kyllä se oppii pärjäämään yksinään oikeanlaisella opetuksella.8tuntia on kyllä pitkä aika joka päivä...jos pystyisit käymään esim.ruokatunnilla kotona vain "moikkaamassa" koiraa,sekin auttaisi. mutta kyllä koira oppii yksin olemaan,älä huoli.pienessä asunnossa on parempi olla pieni koira.westie ei ehkä ole paras mahdollinen rotu olemaan yksin pitkiä aikoja.se on seurallinen rotu ja voi haukkua eroahdistuksen takia helposti enemmän kuin joku muu rotu,mutta loppujen lopuksi se on yksilöstä kiinni ja siitä että koira on pikkuhiljaa totutettu olemaan yksin.mieti riittääkö silti aikasi koiralle...se on iso prosessi,varsinkin kahtena ensimmäisenä vuotena,aina siihen asti kun sille tulee vanhuusiän vaivoja...ainakin ennen kun koiran jättää yksin sitä pitäisi hiukan "väsyttää" viedä pitkälle lenkille,ja leikkiä,jolloin se mielelläänkin nukkuu jonkun aikaa ihan rauhassa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen
Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja2082824Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?
En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b1672501Kirje, PellePelottomalle.
Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot1061172Lapsien pakko kasteesta on luovuttava.
Eikö olisi parempi siirtää kaste rituaali rippikouluun,kun 15v.tietävät jo itse haluaavatko tulla kastetuksi juutalais-k5831015Voi teitä naisia
Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies1241002- 671000
Martinan hevoset.
Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait269948Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa
Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka320921Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?
Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a20899Hyvä meininki
TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap22768