Mitä Martti Haikonen haikailee kysyessään keparissa Kataisen ja Urpilaisen aitoudesta puolueeseen/uskovaisuuteen.
Onko Israel terroristivaltio?
Alueita joissa Israel touhuaa, on asuttaneet tuhansia vuosia aivan muut kuin maailmansodan jälkeen sinne muuttaneet juutalaiset.
Sodan jälkeen juutalaisille osoitettiin alue mihin voivat muuttaa, muutaman vuoden jälkeen he jo alkoivat omimaan alueet heiltä jotka olivat siellä sukupolvesta toiseen asuneet ja perustivat Israelin.
En puolusta mitään uskontoa, koska sodat eli synnit lähtevät usein miten uskonnoista sen vuoksi voin tarkastella tuotakin aluetta puolueettomasti.
Maalimassa ei ole lakia eikä kirjaa jonka perusteella, jokin ihmisryhmä voi "satuihin" vedoten vallata itselleen toisten asuttamat alueet.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Joo, siis Karjala takaisin. Samoin Ruotsi Kalix-joelta pohjoiseen ja puolet Ruijasta.
israel on jumalan omaisuuskansa