Minulla oli mukanani lemmikkini, koira. Olimme lemmikkivaunussa. Siellä oli myös useita muita eri rotuisia koiria. Järkytyin siitä, miten joku nuori nainen puhui koiralleen, oikeastaan huusi. Koko vaunu kuunteli sitä huutoa. Koira nimittäin haukkui, enkä sitä enää yhtään ihmetellyt, kun huomasin omistajan käytöksen.
Koiraa ei komennettu yhdellä sanalla, kuten tulisi, vaan se sai kuulla koko kiroamisen kirjon. En viitsi toistaa, sillä se ei ollut kivaa kuultavaa.(Arvatkaa, mitä nämä kirjaimet merkitsevät: s---, p---, v--- ja lopuksi nimi ja hiljaa) Minulle tuli ihan sääli koiraa, jolla oli sellainen omistaja. Mietin jo sitäkin, miten on, kun he ovat kotona, lyökö hän koiraansa. Mielestäni voisi niinkin olla, kun oikein koiraansa hermostuu. Koirahan ei opi käyttäytymään, kun opastaja on noin tyhmä.
Miksi sellaiset hermoheikot ottavat itsellen koiran vuosiksi? He eivät osaa kasvattaa koiraansa, joten siitä tulee riesa. Silloin siihen ajetaan kiukku, jota kukaan ihminen ei haluaisi kuunnella. Eläin on uskollinen, eikä ymmärrä kuin sanoja, joten kaikki menee ohi, vain pelko äänen sävystä jää mieleen. Onko tämä oikein?
Vastatkaa ihmiset, jotka koiranne kanssa matkustatte, löytyykö näitä joka matkalta.
Minulle tämä oli kahden vuoden aikana ensimmäinen kerta.

Vastaukset 5
Vanhimmat
olet aktiivisesti matkaillut koko tuon kaksi vuotta ja vasta nyt ensimmäisen kerran törmännyt tuohon, niin ei se varmaan kovin yleistä voi olla?
minusta se on ihan normaalia ja inhimillistä että menee hermot välillä koiraan, niihän meillä menee lapsiinki ja toisiin ihmisiin! ehkä tapahtuma mikä saa varmaan joo säälimään ja katsomaan ja miettimään hakkaako se, no jos hakkais, eiköhän sen koira olis jotai ihan muuta...
olisin kyllä huolissani niistä huolitelluista pro- ja muista koiranomistajista jotka pitävät vieraiden ihmisten katsellessa pokkansa hyvin, mutta joiden pärstävärkistä näkee että tästä puhutaan vielä.... Sääli näitä koiraparkoja, kukaanhan ei heistä tiedä...
Olinko se minä? Jouduin vahingossa ruuhkajunaan, vaikka yritin hiljaiseen junaan. Koira EI ole koirasosiaalinen. Junassa oli paljo mummeleita, jotka antoi koiransa hortoilla pitkässä hihnassa sinne ja tänne. Koirani meni niin kierroksille, että oli pakko sanoa "nyt p...rkeleen rakki hiljaa" ja "pää kiinni hel...vetin elukka". Ei koira sanoja tunne, mutta sillä äänensävyllä se hiljenee.
Kotona harvoin korotan ääntä.
Juuri noin. Itse kiroilen paljon, mutten ole koskaan ketään lyönyt en ihmistä enkä eläintä. Ja kyllä joskus tulee koirankin kanssa "voi v*ttu" ja ei p*rkele taas tätä samaa p*skaa jne. Jos korvat ei kestä kiroilua niin pysyy kotona.