Kisuenkeli

Kirjoittelin muutama päivä sitten kissastamme.
Nyt on päätös tehty ja kissamme nukkui eilen pois.
Hautasimme hänet oman talomme pihaan.
Nyt on helpompi olla mutta suru on kova.
4445
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Oman kissani kuolemasta on kulunut 3 vko:a,ja voin omalta osaltani sanoa,et ei suru ole yhtään helpottanut.Tuntuu kuin kaikki olisi unta vain,enkä usko,et pääsen koskaan kokonaan yli tästä tilanteesta!Mut olet varmasti tehnyt oikean päätöksen.Eläimistä on vaan niin vaikea päästää irti.

Äänestä

"Kun jossakin suljetaan ikkuna, avataan uusi muualla"
Ehkäpä joku päivä kun suru helpottaa, voi kotonasi olla uusi rakkaus´( joka ei tietenkään korvaa entistä rakasta)
Samoihin aikoihin kun jouduin luopumaan rakkaasta koirasti, syntyi tämän hetkinen kissani, joka on yhtä rakas minulle kuin kaikki entiset lemmikkini.Tätä rakasta minulle ei olisi tullut, jos minulla olisi ollut vielä koira tilalla.
Koita jaksaa ja sure niin paljon ikinä jaksat, jossakin välissä aurinko alkaa jälleen paistamaan!

Äänestä

Minun kissani oli vain vajaa kaksi vuotias kun se piti lopettaa sairauden takia. Se oli elämäni vaikein päätös mutta kun otin kissan niin se oli minun vastuullani että annoinko sen kärsiä vai lopetinko sen tuskat. Enkä tietenkään voinut antaa sen kärsiä, mielummin kärsin itse. Tämä tapahtui syksyllä 2002 ja vieläkin on pala kurkussa kun luen tai kuulen jossain että joku joutuu lopettamaan rakkaan kissansa elämän.
Voimia sinulle. Tästä linkistä näät runon jonka kirjoitin kissalleni silloin.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=102&conference=627&posting=20500000000214835

Äänestä
  • Ihana runo...
    Luin sen äsken ja kyyneleet valuivat pitkin poskia. Ikävä on todella raastavaa.
    Olet todella hyvin kirjoittanut tunteet runoosi jotka ovat myös minulla päällimäisenä.
    Eilen illalla avasin oven koska "kuulin" raapimista oven takana. Kun avoin oven niin ketään ei ollutkaan siellä, suru iski taas todella kovin.
    Ainoa hyvä olo tulee kun ajattelen että kuinka oikean ratkaisun tein. Kullanmurumme sai elää 15 hyvää vuotta ja joutui kärsimään vain 3 päivää. Nyt helpottaa kun käymme haudalla joka on uuden talomme vieressä.
    Onneksi naapurissa on kissoja joita voin paijata ja halia. Vielä en voi ajatella uuden kissan ottamista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Surullinen kirjoitti:

Kirjoittelin muutama päivä sitten kissastamme.
Nyt on päätös tehty ja kissamme nukkui eilen pois.
Hautasimme hänet oman talomme pihaan.
Nyt on helpompi olla mutta suru on kova.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu