Hei
Minun on pakko kirjoittaa jo pitempään vakavasti vaivanneesta asiasta. Muutin keväällä mieheni kanssa saman katon alle. Asunnossamme ei ole ovellista erillistä huonetta, missä voisi rauhoittua ja nukkua.
Mieheni on valvonut koko ikänsä todella myöhään. Yleisesti menee kahteen saakka yöllä, etenkin nykyisin. Hän tekee siis usein työhommia. Aikaisemmin hän tuli joskus nukkumaan jopa 12 aikoihin, mutta tilanne on mennyt pahempaan.
Hänelle tämä ei ole haitaksi ollut paitsi nykyisin, kun minä kärsin tilanteesta suunnattoman paljon. Hänellä on mahdollisuus nukkua pitkään, minulla ei olisi. Olen opiskelija ja tarvisin töitäkin pian, jotta voimme pyörittää taloutta yhdessä. Mies ihmettelee miksi en ole hakeutunut aiemmin töihin ja valittaa ja huutaakin joskus siitä. Olen etenkin viime kesästä alkaen nukkunut todella huonosti. Ja siihen vaikuttaa se, että mieheni tulee nukkumaan vasta joskus aamuyölläkin.
En saa nukahdettua syvään uneen, jos asunnossa valvoo toinen, jotain valoja päällä, tai tiedän, että herään viimeistään kun hän tulee sänkyyn. Minun pitäisi työmahdollisuuksien vuoksi herätä n. klo 6-7 aamuisin. Nyt rytmini on myös n.klo 2-8. Se ei riitä minulle, enkä usko että kellekään. Olen jo pieneltä osin henkisesti sairastunut tästä. Joka yö kamala ahdistus, olen puhunut asiasta jo puoli vuotta ja toivonut mieheni tulevan nukkumaan vaikka klo 12, silloin minä saan unen päästä kiinni kun yhteisessä avoimessa asunnossa ei hääri ketään toista, näpyttele koneella, syö jne.
Minulla on joskus ollut unettomuutta, ja tiedän mitä siitä seuraa. On jo seurannut. Tilanne vain pahenee, nykyään saatan saada unenpäästä kiinni vasta 6 aamulla, kun pitäisi herätä työntekoon ja normaaliin arkeen. Haluan opiskella, tehdä töitä ja urheilla ja aamusta alkaen. Päivät valuvat hukkaan kun koomassa tuolla pyörin silmät ristissä.
Pahinta on se, että olen niin ahdistunut välillä että mieheni ahdistuu siitä ja kertoo vihaavansa joskus minua kun ei jaksa. Ja haluaa minut pois asunnostamme, ei jaksa enää. Hän saattaa nykyään olla kavereiden kanssa yömyöhään tms. ja tulee sieltäkin kotiin niin että heräilen. siis viikolla. viikonloppusin minulle sopii valvoa myöhempään.
Kaikkein surullisinta on se, että onko todella niin vaikeaa toisen vuoksi uhrautua ja mennä nukkumaan hieman aiemmin, kaksi tuntia aiemmin niin etten ehtisi ahdistumaan seuraavasta päivästä ja väsymyksissäni saada hermoromahduksia. Täytyykö minun vain elää tässä tilanteessa näin. En tiedä ovatko ajatukseni vääriä, mutta koen ettei toisella ole sydäntä eikä empatiakykyä. Haluaisin, että parisuhteessa huolehdittaisiin toisistamme ja annettaisi periksi joitakin asioita. Jos toinen tekee minun vuokseni, teen myös hänen vuokseen. Nyt ja joka päivä lähinnä raivostuttaa vaan ihan suunnattomasti ja koen ettei mieheni rakasta minua tarpeeksi. Vai voiko muka johtua vain ainoastaan unirytmistä!!! ettei voi tehdä kompromisseja. Jos minä olen kunnossa eli saan riittävästi unta, olen iloinen, hyväntuulinen ja jaksava. Ja haluan sitä olla.. mieheni nähtävästi ei.
Minun on pakko kirjoittaa jo pitempään vakavasti vaivanneesta asiasta. Muutin keväällä mieheni kanssa saman katon alle. Asunnossamme ei ole ovellista erillistä huonetta, missä voisi rauhoittua ja nukkua.
Mieheni on valvonut koko ikänsä todella myöhään. Yleisesti menee kahteen saakka yöllä, etenkin nykyisin. Hän tekee siis usein työhommia. Aikaisemmin hän tuli joskus nukkumaan jopa 12 aikoihin, mutta tilanne on mennyt pahempaan.
Hänelle tämä ei ole haitaksi ollut paitsi nykyisin, kun minä kärsin tilanteesta suunnattoman paljon. Hänellä on mahdollisuus nukkua pitkään, minulla ei olisi. Olen opiskelija ja tarvisin töitäkin pian, jotta voimme pyörittää taloutta yhdessä. Mies ihmettelee miksi en ole hakeutunut aiemmin töihin ja valittaa ja huutaakin joskus siitä. Olen etenkin viime kesästä alkaen nukkunut todella huonosti. Ja siihen vaikuttaa se, että mieheni tulee nukkumaan vasta joskus aamuyölläkin.
En saa nukahdettua syvään uneen, jos asunnossa valvoo toinen, jotain valoja päällä, tai tiedän, että herään viimeistään kun hän tulee sänkyyn. Minun pitäisi työmahdollisuuksien vuoksi herätä n. klo 6-7 aamuisin. Nyt rytmini on myös n.klo 2-8. Se ei riitä minulle, enkä usko että kellekään. Olen jo pieneltä osin henkisesti sairastunut tästä. Joka yö kamala ahdistus, olen puhunut asiasta jo puoli vuotta ja toivonut mieheni tulevan nukkumaan vaikka klo 12, silloin minä saan unen päästä kiinni kun yhteisessä avoimessa asunnossa ei hääri ketään toista, näpyttele koneella, syö jne.
Minulla on joskus ollut unettomuutta, ja tiedän mitä siitä seuraa. On jo seurannut. Tilanne vain pahenee, nykyään saatan saada unenpäästä kiinni vasta 6 aamulla, kun pitäisi herätä työntekoon ja normaaliin arkeen. Haluan opiskella, tehdä töitä ja urheilla ja aamusta alkaen. Päivät valuvat hukkaan kun koomassa tuolla pyörin silmät ristissä.
Pahinta on se, että olen niin ahdistunut välillä että mieheni ahdistuu siitä ja kertoo vihaavansa joskus minua kun ei jaksa. Ja haluaa minut pois asunnostamme, ei jaksa enää. Hän saattaa nykyään olla kavereiden kanssa yömyöhään tms. ja tulee sieltäkin kotiin niin että heräilen. siis viikolla. viikonloppusin minulle sopii valvoa myöhempään.
Kaikkein surullisinta on se, että onko todella niin vaikeaa toisen vuoksi uhrautua ja mennä nukkumaan hieman aiemmin, kaksi tuntia aiemmin niin etten ehtisi ahdistumaan seuraavasta päivästä ja väsymyksissäni saada hermoromahduksia. Täytyykö minun vain elää tässä tilanteessa näin. En tiedä ovatko ajatukseni vääriä, mutta koen ettei toisella ole sydäntä eikä empatiakykyä. Haluaisin, että parisuhteessa huolehdittaisiin toisistamme ja annettaisi periksi joitakin asioita. Jos toinen tekee minun vuokseni, teen myös hänen vuokseen. Nyt ja joka päivä lähinnä raivostuttaa vaan ihan suunnattomasti ja koen ettei mieheni rakasta minua tarpeeksi. Vai voiko muka johtua vain ainoastaan unirytmistä!!! ettei voi tehdä kompromisseja. Jos minä olen kunnossa eli saan riittävästi unta, olen iloinen, hyväntuulinen ja jaksava. Ja haluan sitä olla.. mieheni nähtävästi ei.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Minusta on kamalaa jos tällaisen asian takia suhteemme tuhoutuu täysin emmekä voi olla yhdessä. ja mieheni ei sitä käsitä etten pysty asioihin samoin kuin hyvin nukkuneena. hän vain sanoo ettei se ole hänen syytään. eikä olekaan, koska hän ei minua herättele tahallaan. mutta silti..
ilmainen neuvo, alv0%.
ei hän halua. hän on tämän asunnon halunnut.
siis, minun täytyy muuttaa pois. mutten koe sitä mitenkään hyväksi tilanteeksi.. vuoden seurustelun jälkeen muutettava erilleen! kunhan saan sitä unta ja tätä myötä työtä jaksan painaa kouluhommien ohella.