KESKINÄISEN RIITELYN JA HÄNNÄNVEDON SIJASTA VOISI KESKITTYÄ LAPINJÄRVEN MUKAAN SAAMISEEN LOVIISAN KUNTAAN JA KENTIES PYHTÄÄN LÄNSIPUOLISEN OSAN LITTÄMISEEN ENNENKUIN VELKAINEN PORVOO NIELAISEE LOVIISAN !!
KAIKKI VALTION PALVELUT POSTIKONTTORIA MYÖTEN OVAT KOHTA JO HÄVINNEET
MYÖS LIIKE- JA VARASTOTONTTIEN KAAVOITUS MOOTTORITIEN REUNAVYÖYHYKKELLE TULEE HOITAA KUNTOON
OSLA ON MYÖS PISTETTÄVÄ RAKENTAMAAN TONTTINSA TAI TONTTI PAKKOLUNASTETTAVA KAUPUNGILLE ASUINTARKOITUKSEEN
KAIKKI VALTION PALVELUT POSTIKONTTORIA MYÖTEN OVAT KOHTA JO HÄVINNEET
MYÖS LIIKE- JA VARASTOTONTTIEN KAAVOITUS MOOTTORITIEN REUNAVYÖYHYKKELLE TULEE HOITAA KUNTOON
OSLA ON MYÖS PISTETTÄVÄ RAKENTAMAAN TONTTINSA TAI TONTTI PAKKOLUNASTETTAVA KAUPUNGILLE ASUINTARKOITUKSEEN
Vastaukset 1
Vanhimmat
Nyky-Loviisan ei kannata missään tapauksessa edes selvittää liitosta Lapinjärven kanssa. Talouden ja kuntien kehityspotenttiaalin tuntevan on helppo todeta,että kahden köyhän ei kannata liittyä yhteen, mitään lisäarvoa liitos ei tuo. Päinvastoin, taas lisää suojatyöpaikkoja viideksi vuodeksi. Edellisessä liitoksessa saatiin eläteiksi neljä kunnanjohtajaa, joista kyvykkäin sai onneksemme töitä muualta, kyvyttömin siirtyi myöhemmin eläkkeelle ja hänet korvasi tyhjänpujuja "älykkö", joka ei lahjojensa puitteissa kyennyt suoriutumaan tehtävänsä edellyttämän osaamisen tasoa lisäopinnoissaan. Lopuksi todellinen hyvän hallinnon ja henkilösuhteiden surkimus kampesi itsensä kunnan johtoon. Nyt johtavat virkamiehet pelkäävät aitoa, läpinäkyvää ja rehellistä kuntaselvitystä siitä miten tulevaisuudessa kunta selviää vastuistaa ja miten tällöin asiat pitää järjestää. Porvoo pelottaa!! Luottamushenkilöille selitellään taas, että on kiire, tosi kiire, paljon työtä, osaajia vähän (totta) apua ei saa mistään, omat pidettävä, hyvinvoinnista huolehdittava, jne. Taas tuodaan tuodaan kuntaselvityksen luottamushenkilöille käsiteltäväksi niin että on kiire ja ei ehditä asioita enää selvittää. Ja apua ja myötätuntoa onnettomalle käsittelylle löytyy runsain mitoin RKP- ja RDP-läisiltä, joiden tavoite on ihana Lovisa-ankkalammikko. Kunnan johdolle olisi tulossa taas viiden vuoden suojatyöpaikkatakuu, mikä on varmasti tavoittelemisen arvoinen henkilökohtainen etuus.