Tarvitseeko Kanadaan matkustaessa tehdä paikallinen "ESTA"?
Kuinka hyvin siellä pärjää ilman luottokorttia? Tiedän, että hotelleihin voi olla vaikea päästä sisään, jos ei omista luottokorttia, mutta minkäs teet kun tämä ihana yhteiskuntamme ei sellaista työttömälle opiskelijalle myönnä. Käykö siis Visa Electron?
Kysymyksiä Kanadaan matkustamisesta
4
987
Vastaukset
- banjojare
Kanadaan ei ole ESTAa kuten Yhdysvaltoihin. Ylipäätään Kanadassa maahantulotarkastus on kuin toiselta planeetalta verrattuna USA.han. Se on huomattavasti helpompi ja joustavampi.
Luottokorttia tarvitaan hotelleissa ympäri maailman takuuksi. Varsinainen hotellihuoneen maksu onnistuu käteisellä, mutta takuusumma varataan yleensä kortilta. Kaiken muun voi maksaa kaupoissa vaikkapa käteisellä.
En ole koskaan kokeillut maksaa suomalaisella Visa Eletronilla Kanadassa, mutta olen maksanut joskus vahingossa suomalaisen Visa-yhdistelmäkortin debit-puolella, kun tarkoitus oli maksaa creditillä. Se toimi erinomaisesti, eikä tullut mitään lisäkuluja. USA:ssa tämä ei olisi onnistunut. Uskoisin siis myös Visa Electronin toimivan Kanadassa.
Kanadassa on USA:han verrattuna se hyvä puoli, että kortilla maksaessa pitää syöttää PIN-koodi maksupäätteeseen kuten Suomessakin.- Pohdiskelua vaan
Itse ainakin maksan aina käteisellä, niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Kaikkialla sitä ei välttämättä katsota hyvällä ja Yhdysvalloissakin käteisellä maksaminen on kuulemma turistimaista, ja tällaiset henkilöt ovat epäilyttävempiä, koska eivät maksa luottokortilla. Koko jutun idea tässä väitteessä on se, että luottokortti jättää "jäljet", ja rehellinen turisti ei koittaisi peitellä jälkiään. Ovatkohan mahtuneet Jenkeissä miettiä, että kuinka moni ulkomaalainen haluaa leikkiä korttien kanssa vieraassa maassa?
Koko ongelman ydin tuossa luottokorttijutussa on se, että kaikilla ei ole mahdollisuutta käyttää sellaista. Luottotietonsa menettäneet, opiskelijat, työttömät jne. ei heillä ole mahdollisuutta luottokorttin käyttöön, kun sitä ei myönnetä heille. Visa Electronics voisi tässä juuri paikata näiden henkilöiden kohdalla tuota luottokortin puuttumista, koska se toimii samalla tavalla, mutta ilman luottoa. Nykyään voi tilata nettikaupoistakin toiselta puolelta maailmaa Visa Electronilla, joka yleensä näkyy kaupan tunnistuksessa Visana.
Joissakin tapauksissa tuon hotellien luottokorttivaatimuksen voi ehkä hoitaa käteispanttauksella.
Onhan tuo ongelmallista, eikä sitä viitsisi toisten luottokorteillakaan pelata, vaikka kyllähän se taitaa esim. perheen sisällä onnistua,
On niitäkin hotelleja, jotka eivät kysy luottokorttia, mutta sellainen pitää melkein ottaa selville ennen matkaa, ja eiköhän matkatoimistoon osaa auttaa näissä asioissa.
- yfytgfgvjghv
ja sitten autonvuokraus ei tahdo onnistua pohj.amerikassa ilman luottokorttia
- Turistina
Kuka tarvitsee lomalla autoa suurkaupungissa?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?
Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos4416407Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http1393731Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?982478Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit251939Moraaliköyhä S-ryhmä
S-ryhmä on kehystänyt Israel-boikottipäätöksen “ihmisoikeuslinjaukseksi”, mutta toteutus paljastaa sen onttouden: valiko1171301Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?741253- 641081
- 631075
- 44973
Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te76970