-------------------~~~oOo~~~----------------------
Odottelen sitä,että tuo massa harrypotteri fanit kaikoaisivat. Saapahan rauhaa teatteriin.
Olen lukenut kuinka kirjaa ja elokuvaa on arvosteltu.
Kun luin Liekehtivät pikarin (ennenkuin tuli yhtäkään elokuvaa teatteriin), oli mulla aivan eri käsitys miltä H.P. näyttää.[Ennen kuvittelin häntä hieman samanlaiseksi kuin mitä kirjankannessa oli. Hieman juonikkaampi kuin nykyisin.]
Ja on se vieläkin, mutta pakostakin tulee mieleen H.P näyttelijän kasvot.
Tuleeko teilläkin?
Onko jollakulla vankka käsitys miltä H.P. näyttää? Ei anna elokuvan vaikuttaa siihen, millainen sinun H.P. näyttää kirjassa?
Pitää muistaa elokuvan katsoessa että,kirja ja elokuva on eri asia. Ohjaajalla on eri näkemys miten tarina kulkee vaikka hän noudattaa juonta ja sen maailmaa.
Meilläkin on eri näkemys kirjaa lukiessa. Kun sanoo kissa ja kysyy,mitä tulee mieleen ni toinen voi vastata kirjava ja toinen pentukissa.
Yritämme lukiessa olla osa sitä maailmaa, mutta kuitenkin olemaa ihan omissa maailmoissa.
Jos kirjassa lukee, että H.Pllä on punainen myssy päässä, jotkut voivat tulkata,että myssyssä on tupsu ja toisen mielestä punainen väri on sama kuin ruusun väri. Mutta minkä värinen ruusu sitten oikeastaan on?
Elokuva on vain yksi keino ilmaista J.R. tarinoita. Jos siitä tekisi musiikkielokuvan,mitä siitä sitten tulisi? Entä musiikkivideon? Teatteri?
Kirja ja elokuva on täysin poikkeavia toisistaan.
No, en tehnyt tässä mitään muuta kuin kirjoitin sitä mitä halusin sanoa,eikä tässä kuitenkaan ollut kaikki.
Vapaita kommenteja saa tulla.
---------------~~~~~~~{(¤)}~~~~~~~----------------
Kirjasta ja elokuvasta
9
563
Vastaukset
- theokratie
Tulipa tästä mieleeni, miten itse huomasin viidettä kirjaa lukiessani, että elokuvan visuaaliset ratkaisut tunkeutuivat välillä väkisin mielikuvamaailmaan. Erityisesti kirjan hahmojen ulkonäkö sotkeentui välillä häiritsevästi elokuvan hahmoihin.
Elokuva on visuaalisesti niin aggressiivinen media, että se ottaa helposti mielikuvamaailman haltuunsa. Erityisesti Hollywoodissa korostetaan impulsiivisen kuvan valtaa. Hyökkäävyytensä ansiostahan elokuvien oheistuotteetkin myyvät yleensä paremmin kuin kirjojen, vaikka elokuva on ajallisesti katsottuna paljon lyhytjänteisempi kokemus kuin kirjan lukeminen. Jos HP-elokuvien näyttelijävalinnat olisivat olleet lisäksi kehnoja, olisi visuaalisesta päällekäymisestä voinut olla oikein kiusaakin kirjaa lukiessa. - Patrick Bateman
Aika monella tuntuu olevan tuo ongelma, että näyttelijöiden naamat korvaa omat mielikuvat. Luojan kiitos minulla on säilynyt omat kuvani, en kestäisi sitä, jos aina kuvittelisin sen lapsikolmikon (tai vaikkapa Rickmanin) naamat edessäni... Oma mielikuvani muistuttaa enemmän Launiksen luomaa Harryä...
- VampireNaomi
Olen katsonut vain puolitoista elokuvaa, joten näyttelijät eivät ole päässeet tunkeutumaan mieleeni. Mutta en näe Harryna myöskään Launiksen versiota.
Parhaiten omaa sisäistä Harryani kuvastaa tämän taiteilijan näkemys:
http://www.nocturnalsoldier.org/Tealin/new0604-1.html - Twil
Kyllä omien käsitysten pitäminen onnistuu. Kaikkien kirjojen kohdalla se ei toimi,mutta mun mielikuvat useimmista Potter-hahmoista on niin vahvat,että leffaversiot ei syrjäytä niitä.
Mutta mä en vieläkään tiedä,että miltä itse Harry mun mielestä näyttäisi. Saattaa olla suomalaisten kirjojen kansikuva lähimpänä.(Joten mä olen vakuuttunut ettö Harrylla on kunnioitettavan kokoinen nenä.)
Tuota samaa mä olen miettinyt,että me kaikki kuitenkin tulkitaan/kuvitellaan/ajatellaan ne kirjat aivan eri tavalla. Sen vuoksi sen elokuvan voi ottaa vain yhtenä käsityksenä siitä.
No,tosin ihmiset tulkitsee koko maailman eri tavalla,joten mä olen alkanut epäilemään,onko kommunikointi ylipäänsä toimivaa.Ikinä.
Teatteri-esitys Pottereista kuulostaa jokseenkin mielenkiintoiselta...Hmm.- Souris
Ei mulla koskaan ole ollut pottereiden kanssa sitä ongelmaa, että leffat olisi sekoittaneet mun omat mielikuvat. Ne on sen verran vahvat, että pari surkeaa leffaa onnettomilla näyttelijä valinnoilla ei niitä pysty hetkauttamaan suntaan tai toiseen... :) Joissain muissa leffoissa niin on kyllä käynyt, pakko myöntää, että esim. Taruun Sormusten Herrasta jäi leffan jälkeen muutamia pieniä vivahteita lisää, vaikka olinkin lukenut kirjat ennen kun näin leffat ja useampaan kertaankin. Mutta mä taidan pitää niistä pienistä lisä vivahteista, eli se on vaan hyvä asia.
Mun Harry näyttää... Hmmm... no, näyttelijän kanssa ei mitään yhtäläisyyksiä, Launiksen luomukselta ehkä hiukset. Ja jotain muutakin ehkä, mutta ei kyllä ihan suoraan. En sitten osaa selittää muuten, mutta mulla on kyllä ihan selkeä kuva mielessäni. Ihan kivan näköiseksi Harryn kuvittelen (mutta sekin on maku asia, että eipä taida kertoa paljon...)
Varsin vahvat kuvat mulla on myös melkein kaikista muista hahmoista, paikoista yms. Jotka ei melkein koskaan ole laisinkaan kannen kaltaiset ja leffaan ne ei ole tainnut saada ainuttakaan mun mielikuvaa edes jotenkin vastaavaa juttua.
Mutta musta on yksin omaan mukavaa, että se on mun ikioma potter-maailma, ettei kukaan koe sitä ihan samalla tavalla kuin minä. Jos leffat olisi täsmälleen niin kuin minä asiat kuvittelen, se olisi jotenkin liian henkilökohtaista, kun se mun oma yksityinen potter-maailma vaan repäistäisiin kaikkien nähtäville.
Itse asiassa eniten paheksun noissa potter elokuvissa sitä, että niille, jotka eivät kirjaa ole lukeneet, ei anneta mahdollisuutta muodostaa omaa käsitystään, vaan todennäköisesti he jäävät elokuvan mielikuvien vangeiksi. - Souris
Souris kirjoitti:
Ei mulla koskaan ole ollut pottereiden kanssa sitä ongelmaa, että leffat olisi sekoittaneet mun omat mielikuvat. Ne on sen verran vahvat, että pari surkeaa leffaa onnettomilla näyttelijä valinnoilla ei niitä pysty hetkauttamaan suntaan tai toiseen... :) Joissain muissa leffoissa niin on kyllä käynyt, pakko myöntää, että esim. Taruun Sormusten Herrasta jäi leffan jälkeen muutamia pieniä vivahteita lisää, vaikka olinkin lukenut kirjat ennen kun näin leffat ja useampaan kertaankin. Mutta mä taidan pitää niistä pienistä lisä vivahteista, eli se on vaan hyvä asia.
Mun Harry näyttää... Hmmm... no, näyttelijän kanssa ei mitään yhtäläisyyksiä, Launiksen luomukselta ehkä hiukset. Ja jotain muutakin ehkä, mutta ei kyllä ihan suoraan. En sitten osaa selittää muuten, mutta mulla on kyllä ihan selkeä kuva mielessäni. Ihan kivan näköiseksi Harryn kuvittelen (mutta sekin on maku asia, että eipä taida kertoa paljon...)
Varsin vahvat kuvat mulla on myös melkein kaikista muista hahmoista, paikoista yms. Jotka ei melkein koskaan ole laisinkaan kannen kaltaiset ja leffaan ne ei ole tainnut saada ainuttakaan mun mielikuvaa edes jotenkin vastaavaa juttua.
Mutta musta on yksin omaan mukavaa, että se on mun ikioma potter-maailma, ettei kukaan koe sitä ihan samalla tavalla kuin minä. Jos leffat olisi täsmälleen niin kuin minä asiat kuvittelen, se olisi jotenkin liian henkilökohtaista, kun se mun oma yksityinen potter-maailma vaan repäistäisiin kaikkien nähtäville.
Itse asiassa eniten paheksun noissa potter elokuvissa sitä, että niille, jotka eivät kirjaa ole lukeneet, ei anneta mahdollisuutta muodostaa omaa käsitystään, vaan todennäköisesti he jäävät elokuvan mielikuvien vangeiksi.... Fleurin kuvittelen melko samannäköiseksi kuin kannessa.
- Hermione:)
Mä havahduin nyt vasta tajuamaan että kirjoja lukiessani kuvittelen harryn, hermionen, kalkaroksen ja ronin ja kaikki muutkin juuri sellaisiksi millasia ne on elokuvassa. Mä nimittäin aloin lukemaan kirjoja vasta kun leffat oli ilmestyny...
Onhan siinä kyl se hyvä puoli että nyt ei ärsytä niin paljon elokuvia katsellessa että "ei sen tollanen kuulu olla"
Mutta silti, mun mielsetä se on aina niin kiva muodostaa oma käsitys kirjan henkilöistä.- noora
mäki näin ykkösen ennen ku aloitin lukemaan.. mua ei haittaa, että harry, ron ja hermione, ym. jotka on esiintynyt kolmessa elokuvassa, on aina mun mielessä ku luen kirjaa. mutta ku en oo nähny esim. fleuria tai sitä yhtä poikaa, joka tuli tylypahkasta*en muista nyt* kolvivelhoturnajaisiin.. diggory! neki on just semmosia ku kannessa. mutta kuvittelen victor krumin semmosex erilaisex.. musta ne näyttelijät on hyviä työssään, etsikääpäs paremmat! mutta toki jokainen ajattelee että, kyllä mun mielessä ne näyttää paremmilta.. mutta kun minä onneton näin ensimmäisen, ennenkuin aloitin lukemaan:)
- hyppys
---^^^^^^^^^^^^^^^00^^^^^^^^^^^^^^^^^^---
Oli mukava lukea kommentit!
Tulkoon jatkossakin hyviä H.P.kirjoja :)
---^^^^^^^^^^^^^^^00^^^^^^^^^^^^^^^^^^---
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen
Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja2082824Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?
En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b1672501Kirje, PellePelottomalle.
Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot1061162- 67990
Voi teitä naisia
Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies123982Martinan hevoset.
Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait267942Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa
Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka317909Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?
Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a20899Lapsien pakko kasteesta on luovuttava.
Eikö olisi parempi siirtää kaste rituaali rippikouluun,kun 15v.tietävät jo itse haluaavatko tulla kastetuksi juutalais-k507858Hyvä meininki
TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap22768