Hämeenlinnassa ei osata kunnioittaa liikennevaloja, punaiset on tuntematon käsite monelle.
Miksi?
Miksi?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Hämeenlinnassa on muitakin käsittämättömiä autoilutapoja, jotka merkkittävästi hankaloittavat liikenteen jouhevuutta.
1) Kun käännytään vasemmalle, ei osata ryhmittyä kaistan vasempaan laitaan, jotta takana oleva suoraan ajava liikenne pääsisi oikealta ohi jatkamaan suoraan. Hämeenlinnalainen perusautoilija jää aivan keskelle kaistaansa ja takana oleva liikenne pysähtyy täysin tämän tulppatollon vuoksi. Voisi vähän katsoa sinne taustapeiliinkin ja huomioda sitä takana tulevan liikenteen sujuvuutta.
2) Se myös ihmetetyttää että useat vasemmalle kääntyvät eivät uskalla ajaa risteysalueelle odottamaan suoraan ajavien loppumista vaan jäävät odottamaan sitä vihreän valonsa taakse. Kun menisivät risteysalueelle, takaa suoraan ajavat pääsisivät ohitse. Mahtuu aivan hyvin sinne risteykseen. Tällainen tapaus oli kirjaston kohdalla - Birger Jaarlin kadulta vasemmalle kirjaston p-paikalle käätyvä auto odotti vihreiden valojen takana ja vielä keskellä kaistaa, joten koko liikenne hänen takanaan seisoi. Niistä valoista ehti vain tämä yksi auto.
3) Tien sivuun pysähtynyt auto on liikenteeseen nähden väistämisvelvollinen. Silloin pitää olla vilkku oikealle, ja vasta kun ON TILAA lähteä, laitetaan vilkku vasemmalle. Kun hämeenlinnalainen haluaa lähteä liikkeelle, hän ei odota että reitti on selvä vaan laittaa vilkun vasemmalle, jolloin takana oleva etuajo-oikeutettu auto ei tiedä onko pysähtynyt kuljettava huomannut hänet vai tuleeko päälle.
4) Vilkku laitetaan päälle turhan myöhään. Auto jarruttaa ensin ja sitten vasta menee vilkku päälle, vaikka pitäisi olla päinvastoin. Poltinahontieltä Ravikadulle kääntyvät voisivat hyvin laittaa vilkun päälle jo kymmeniä metrejä aikaisemmin kertomaan Ravikadun suunnasta Poltinahontielle kääntyville, että voivat tulla. Useat laittavat vilkun aikeistaan kääntyä oikealle vasta aivan kohdalla.
5) Useat alkavat etsiä vaihdetta vasta kun valo on jo vihreä. Liikenteen sujuvuuden kannalta valoista tulisi lähteä reippaasti liikkeelle, että mahdollisimman moni pääsisi etenemään liikenteessä.
Tätä paikallista liikkennekulttuuria ollaan usean muualta muuttaneen kanssa ihmetelty.
Laittaisin useammankin plussan, olen aivan samaa mieltä. Paljon olisi opittavaa, kertausta ajo-oppeihin ja äkkiä.
Kärry kirjoitti asiaa .
Tuon vilkun käyttö näyttää olevan liian tekninen toimitus sellaiselle , joka on ostanut ajokortin Anttilan postimyynnistä (näitä ostajia riittää).
Seetana , kun pyörät kääntyy johonkin silloin tulee kait ahaa elämys , mikäs hitto on toi vipu , kas kokeilen .
Aivan. Itsekin olen törmännyt aivan liian usein tähän ilmiöön. Vilkulla on tarkoitus ajoissa ilmoittaa aikeestaa kääntyä/vaihtaa kaistaa. Ärsyttävän usein vaan huomaa kuinka se vilkku vilahtaa vasta samalla hetkellä, kun käännytään.
Vilkkaassa risteyksessä olisi kaikkien etu, että aikeesta kääntyä ilmoitettaisiin riittävän ajoissa. Ihan jo liikenteen sujuvuuden vuoksi.
Kohta 4. älä luota villkkuun. Varmista, että myös hidastaa ja kääntyy tai että ehdit alta pois jos tuleekin suoraan. Hätilässä pari tiukkaa tilannetta, kun vilkku päällä tullaan tarkoituksena kääntyäkin risteyksen jälkeiseen pihaan. Varmistus ei ole ehkä sujuvaa liikennettä, mutta kahden sekunnin takia ei kannata vammautua.
Ja lisäksi, kannattaa viedä ajokortti pois, jos ei kestä kaikkea mitä siellä eteen tulee. Aina kaikki ei suju, kuten strömsöössä, mutta kukaan ei kuole kahden sekunnin odotukseen, kun ei ole edes ruuhkia.
Aulangontie 1 kohta vaarapaikka, kaistanvaihtaja oikealle vai kaupan pihaan kääntyjä Aullangon suunasta tulija. Siis pihasta ei pidä kiirehtiä tielle, ennen varmistumista, että vilkuttaja kääntyy ko. pihaan. Tää on yksi niistä liikenteen suunnttelun kukkasista.
Tässä kohtaa kaistanvaihtajan kuuluisikin vilkuttaa vasta risteyksen ohitettuaan, niin ei tulisi epäselvyyksiä...
Täällä on omat liikennesäännöt, kannattaa opetella.
Kyllä oli taas kaikki joulupukin apulaiset liikenteessä ?