Puolitoistavuotias porokoira uros

porkun omistaja

otsikko jo kertookin millaisesta koirasta kyse. Se on meillä molemmilla ensimmäinen koira eikä siis kokemuksia ole kertynyt, ihan noviisi olen vielä näissä koira asioissa. Siitä on kuitenkin tänä aikana tullut todella rakas perheenjäsen, se on minulle todella tärkeä osa elämääni.
Se saa arkisin liikuntaa noin 2½ tuntia, vkl ehkä jonkin verran yli 3 tuntia. Onkohan tämä vilkkaalle ja energiselle porokoirapojalle tarpeeksi?
Päivisin olemme molemmat töissä (meitä siis vain 2 aikuista), jolloin joutuu olemaan yksin 7-15.30 välisen ajan. Koskaan ei ole mitään pahempia tuhoja tehnyt... paitsi mitä nyt pureskellut parit aurinko-ja silmälasit.
Haukkuu vimmatusti kun meistä kumpi tahansa tulee kotiin työpäivän jälkeen ja on niin sekaisin onnesta että koko takakroppa häntineen heiluu, hyvä kun pystyssä pysyy! Turhaa haukkumista (esim vieraille jotka tulee kylään, toisille uroksille) en ole saanut sitä vähentämään, Keinot on loppu....
Rakastaa ulkona lenkkeilyä kun saa esim likkua metsässä vapaana. Leikeistä kuten kuurupiilosta ja namien piilottelusta se on ihan innoissaan. Pitäisi keksiä lisää leikkejä sen kanssa paitsi ne perinteiset heitä ja nouda ja vetoleikkejä.
Mitään agility-tokoilua en ole sen kanssa harrastanut (ajan puute). Perhe ja seurakoirana se on kuitenkin mitä ihanin!
Ajattelin vaan tässä kertoa oman porokoira kokemukseni ja miten siitä on tullut minulle tosi rakas!

1

278

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Porojaon

      Ihan varmasti saa tarpeeksi aktiviteettiä. Omat porokoirani ei ikkuna ole saaneet noin paljoa.

      Piilosleikit on ihan mukava ja väsyttävät päätä ja kroppaa.´

      Haukkumista ei valitettavasti kaikilta saa pois -kannattaa olla tarkkana, ettei vahvista haukkua.

      Porokoira on kiva seurakoira, jolla voi halutessaan myös harrastaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      295
      46110
    2. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      54
      11538
    3. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      272
      11175
    4. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      56
      9941
    5. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      94
      8739
    6. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      310
      6843
    7. Pakoputkipörisijä syttyi tuleen kesken ajon

      Kyydissä oli 7 henkilöä, mutta hyvä onni matkassa epäonnistuneesta käyttövoimavalinnasta huolimatta, eikä kukaan loukka
      Maailman menoa
      15
      3899
    8. Borat ärhäkkänä, syyttelee kokoomusta vilpin suojelusta

      Hänen mukaansa kokoomus seuraa ”toimettomana vierestä, kun vilpilliset firmat vievät urakat rehellisten nenän edestä”, j
      Maailman menoa
      7
      3606
    9. Kalja-Kristus Kutsuu Luokseen

      Nyt on Oikea Hetki Ottaa Ryppyys Vastaan! Lue Pelastusryyppy ja tee Promillista elämäsi Herra! Pelastusryyppy on teksti
      Maailman menoa
      3
      3470
    10. Persut on SYYLLISIÄ KAIKKEEN NEGATIIVISEEN SUOMESSA

      , ne haluaa neuvostoliiton putinin kanssa takaisin, shit voi valvoa kaikkea ja kaikkia, no tietty makeeta mannaa itselle
      Perussuomalaiset
      13
      3409
    Aihe