Miksi Kimistä on oma palsta, eihän se saa formulassa mitään aikaan?
Kimi on häviäjä
8
552
Vastaukset
- polkuauto
saanut aikaan enemmän kuin mihin auto on antanut mahdollisuuksia.
- tiina
no eipä tuo ole sen ihmeempää saavuttanut tähän mennessä. Olisi tuo piste-ero parempiin vieläkin suurempi jos ei sääntöjä olisi muutettu.
Jos aikoo saavuttaa jotain niin pitäisi varmaan testata ja auttaa autonkehityksessä niinkuin huiput tekevät esim Schumi.
- totuus
kummaa porukkaa, te Kimin mollaajat. Ettei muka Kimi saisi mitään aikaan. Jumankauta, jätkä oli toinen MM-sarjassa ja lähellä, ettei peräti mestari kolmantena kautenaan F1:ssä ja hakkasi kokeneen tallikaverinsa mennen tullen. Moniko muu nuori kuski on pystynyt samaan. Tämän vuoden huonoihin tuloksiin ei Kimi itse ole syyllinen.
Räikkönen tulee vielä näyttämään teille närhen munat, te kateelliset luuserit.- EeEeE
olevani kateellinen luuseri. Eniten kadehdin Kimin uljasta äänenkäyttöä ja säkenöivää älyä.
- siis
en usko että kukaan kieltää etteivätkö nuo kaikki kuljettaja olisi hyviä, toiset vaan on parempia kuin toiset. Kysyit kuitenkin kuinka moni nuori kuljettaja on pystynyt samaan? Schumi joka ymmärtääkseni jo ensimmäisen kisan jälkeen siirtyi toiseen talliin jossa sitten pikapikaa voitti maailmanmestaruuden. Villeneuve on toinen joka tulee mieleeni. Button on seuraava, nyt kun pääsee talliin jossa todelliset mahdollisuudet. Ja onhan niitä muitakin esimerkkejä.
- Tampio
No miksi rantalentopallolla on oma palsta? Eihän sekään ole saanut formuloissa mitään aikaan...
- Lucy
Satuitko eilen kattoon formulat? Yks kuski vaan nimittäin sattu nousemaan kymmenennestä ruudusta johtoon. Ja sattupa muuten voittamaan seitsenkertasen maailmanmestarinki ihan tuosta vaan. Kukahan se tämä kuski mahto ollakaan? No vastaushan on ilmiselvä, siihen pystyy vaan yks ja ainoo, nimittäin RÄIKKÖSEN KIMI!!!
- aku.p
joo kimi on häviäjä
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399198Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3738004Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625761William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542378Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62103Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821752Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201695Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921455Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401382Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71380