Miten kelpaisin taas poikaystävälleni? :(

Tervehdys, angstipaska täällä kirjoittelee.
Oon ihan umpikujassa ns. "oudon" parisuhdetilanteeni kanssa.
Olen siis tyttö (:

Voisin kai hieman selittää asioita näin aluksi:
Tapasin vähän alle 2 vuotta sitten erään ihana pojan, jonka täydelliseen luonteeseen rakastuin heti. Olimme kavereita, pyörimme samoissa porukoissa ja muuta vastaavaa...ihastukseni häntä kohtaan ei näiden aikojen kuluessa kuitenkaan laantunut millään tavalla.
No, 3 kuukautta sitten tämä ihana poika kertoi erään syvällisen keskustelumme aikana olevansa ihastunut minuun, ja kertoi yllätyksekseni, että oli myös ollut ihastunut minuun siitä lähtien kun tapasimme.

Kuten arvata saattaa, aloimme seurustella :D
Ensimmäiset pari viikkoa olivat tietysti yhtä onnea, elin periaatteessa pilvilinnassa...mutta kaikki hyvähän loppuu joskus, eikös? :/
Olen masentunut, ja koen siis välillä aika voimakkaitakin angsteja, enkä yleensä puhu niistä kenellekkään, sillä minut leimaaan yleensä heti hulluksi tai huomionhakuiseksi pelleksi. Vain tälle poikaystävälleni uskalsin hieman avautua, ja hän varmasti näki, kuinka surullinen olin. Jossain vaiheessa hän kuitenkin kertoi, ettei KOSKAAN ole surullinen, eikä siis tahdo kuunnella valitustani. Olin hieman ihmeissäni, mutta ajattelin, että kai mun pitäisi jotenkin muuttua.

Pian mukaan tulivat pettämisluulot. En tajua, olinko ollut liian outo, surullinen tai jotain, mutta hän todella luuli minun pettävän häntä. Vittuunnuin suuresti.
Tapahtui paljon outoja asioita; hän ei enään tahtonut nähdä minua kuin kerran viikossa tai harvemmin, ei puhunut minulle, ei soittanut, ei laittanut viestiä.

Jos häneltä kysyy, miten meidän suhteemme toimii, hän vastaa, että "oikein hyvin".

Laitanpa hänelle minkä tahansa viestin, vastaus on aina sama "OK."
Tätä on nyt jatkunut jonkin aikaa...jotkin päivät ovat hyviä, mutta niitä on ehdottomasti vähemmän kuin huonoja. Iltaisin itken ja mietin, miten minun pitäisi muuttua, että kelpaisin taas hänelle. ;(
Tällä hetkellä vietän vapaa-aikani lähinnä juomalla yksin kaakaota pimeässä keittiössä samalla kun poikaystäväni on missä tahtoo.

Osaako kukaan analysoida tätä tilannetta mitenkään järkevästi? :'/
385
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Puhu bflles kasvotusten, kerro miltä susta tuntuu, ja puhukaa teiän suhteesta. Tollee asioiden pitäs ratketa(:

Äänestä
  • Mutta miten?
    Lähestyminen on aika vaikeeta, kun kyseinen poika ei edes ota minkäänlaista kontaktia, eikä häntä vaikuta oikeastaan edes kiinnostavan...

    Äänestä

  • angstipaska kirjoitti:

    Mutta miten?
    Lähestyminen on aika vaikeeta, kun kyseinen poika ei edes ota minkäänlaista kontaktia, eikä häntä vaikuta oikeastaan edes kiinnostavan...

    mite vanhoja te ootte?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


angstipaska kirjoitti:

Tervehdys, angstipaska täällä kirjoittelee.
Oon ihan umpikujassa ns. "oudon" parisuhdetilanteeni kanssa.
Olen siis tyttö (:

Voisin kai hieman selittää asioita näin aluksi:
Tapasin vähän alle 2 vuotta sitten erään ihana pojan, jonka täydelliseen luonteeseen rakastuin heti. Olimme kavereita, pyörimme samoissa porukoissa ja muuta vastaavaa...ihastukseni häntä kohtaan ei näiden aikojen kuluessa kuitenkaan laantunut millään tavalla.
No, 3 kuukautta sitten tämä ihana poika kertoi erään syvällisen keskustelumme aikana olevansa ihastunut minuun, ja kertoi yllätyksekseni, että oli myös ollut ihastunut minuun siitä lähtien kun tapasimme.

Kuten arvata saattaa, aloimme seurustella :D
Ensimmäiset pari viikkoa olivat tietysti yhtä onnea, elin periaatteessa pilvilinnassa...mutta kaikki hyvähän loppuu joskus, eikös? :/
Olen masentunut, ja koen siis välillä aika voimakkaitakin angsteja, enkä yleensä puhu niistä kenellekkään, sillä minut leimaaan yleensä heti hulluksi tai huomionhakuiseksi pelleksi. Vain tälle poikaystävälleni uskalsin hieman avautua, ja hän varmasti näki, kuinka surullinen olin. Jossain vaiheessa hän kuitenkin kertoi, ettei KOSKAAN ole surullinen, eikä siis tahdo kuunnella valitustani. Olin hieman ihmeissäni, mutta ajattelin, että kai mun pitäisi jotenkin muuttua.

Pian mukaan tulivat pettämisluulot. En tajua, olinko ollut liian outo, surullinen tai jotain, mutta hän todella luuli minun pettävän häntä. Vittuunnuin suuresti.
Tapahtui paljon outoja asioita; hän ei enään tahtonut nähdä minua kuin kerran viikossa tai harvemmin, ei puhunut minulle, ei soittanut, ei laittanut viestiä.

Jos häneltä kysyy, miten meidän suhteemme toimii, hän vastaa, että "oikein hyvin".

Laitanpa hänelle minkä tahansa viestin, vastaus on aina sama "OK."
Tätä on nyt jatkunut jonkin aikaa...jotkin päivät ovat hyviä, mutta niitä on ehdottomasti vähemmän kuin huonoja. Iltaisin itken ja mietin, miten minun pitäisi muuttua, että kelpaisin taas hänelle. ;(
Tällä hetkellä vietän vapaa-aikani lähinnä juomalla yksin kaakaota pimeässä keittiössä samalla kun poikaystäväni on missä tahtoo.

Osaako kukaan analysoida tätä tilannetta mitenkään järkevästi? :'/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu