Ilmoittakaa te alle 50 vuotiaat kaikki ystävänne joita te epäilette syyllistyneen filmien tai musiikin lataamiseen netistä. Saisi poliisikin hiukan asiallista tutkittavaa
rikosilmoitus
yxrfgt7yu9+iop
396
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
" epäilette syyllistyneen filmien tai musiikin lataamiseen netistä"
Netistä saa ladata aivan laillisesti omaan käyttöön kunhan ei jaa muille vertaisverkossa.
""Netistä saa ladata aivan laillisesti omaan käyttöön""
EI ENÄÄ saa, laki on muuttunut jo ajat sitten.
Tuossakin kyseisessä tapauksessä epäilty rikos on sekä laitonlataus että jakamisrikos.
Laiton lataus nuorten yleisin rikos!
Kun Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus (TTVK) lähettää ip-osoitteen haltijalle yhteydenottopyynnön laittomasta tiedostojen lataamisesta, vastaanottajana on hyvin usein hölmistynyt vanhempi.
"Kun asiaa kyselee, vanhemmat muistavat, että ovat saattaneet nähdä koneessa esimerkiksi sellaisen ohjelman nimen kuin LimeWire, mutta eivät he tiedä, mihin sitä on käytetty", TTVK:n toiminnanjohtaja Antti Kotilainen sanoo.
Poliisi tutkii musiikin tai elokuvien internetlataamista vain, jos asianomistaja on tehnyt rikosilmoituksen.
TTVK valvoo jäsentensä tekijänoikeuksia ja tekee rikosilmoituksia.
TTVK pyytää käräjäoikeudelta luvan, että internetoperaattori saisi kertoa, kuka on käyttänyt sellaista ip-osoitetta, jossa on havaittu epäilyttävää liikennettä. Sen jälkeen TTVK ottaa yhteyttä.
"Valtaosa suorittaa korvaukset, vain muutamassa tapauksessa on viety oikeusprosessia eteenpäin", Kotilainen toteaa. Tänä vuonna TTVK on pyytänyt käräjäoikeudelta noin 60 ip-osoitteen tiedot.
Lataaminen on yleisin nuoren tekemä rikos. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimuksen mukaan kaksi kolmesta 15-16-vuotiaasta ilmoitti ladanneensa tiedostoja luvattomasti ainakin kerran kuluneen vuoden aikana. Heistä 29 prosenttia tekee näin lähes päivittäin.
Vaikka valvonta on vielä hataraa, TTVK:n tavoitteena on lisätä kiinnijäämisriskiä Suomessakin
Tulevaisuudessa tekijänoikeuksia rikkovien henkilöiden internet-yhteys voidaan sulkea sähköpostivaroituksen jälkeen.
http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/laiton-lataus-jo-nuorten-yleisin-rikos/342454/
>>""Netistä saa ladata aivan laillisesti omaan käyttöön""
EI ENÄÄ saa, laki on muuttunut jo ajat sitten.