tappelevat marsukaiset

meillä kävi ikävästi niin, että ostimme (kyllä, eläinkaupasta) kaksi tyttömarsua, eivät olleet sisaruksia mutta syntyneet lähes yhtä aikaa ja eläneet samassa häkissä eläinkaupassa. kun toimme ne kotiin, ja marsut alkoivat kotiutua, alkoivat myös tappelut, jotka vaan paheni siihen asti että karvat alkoi pölistä. Häkki oli iso, pituutta päälle metri ja "syvyyttä" 55cm. ne piti sitten erottaa. haluaisin kuitenkin, etttei kummankin tarvisi elää loppuelämäänsä yksin, ja olen tässä harkinnut poikamarsun ottamista toiselle kaveriksi. Itse asiaan: kuinka saisin ne totutettua hiljaa mutta varmasti toisiinsa, ilmeisestikkään uutta marsua ei pitäisi lyödä heti samaan häkkiin? ;) entä mitä mieltä olette, voiko tällaienn uuden kaverin otto onnistua ylipäätäänsäkkään jos marsu ei ole toisen marsun seuraa aikaisemmin hyväksynyt? En haluaisi kolmatta yksinäistä.. Poikamarsu olisi siis tarkoitus leikkauttaa. samalla joku tietävä voisi kertoa, paljonko kyseinen operaatio maksaa
3171
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Meilläkin on kaksi tyttömarsua.Alussa kun marsut olivat olleet meillä n.pari päivää alkoivat nekin tapella, mutta tappelu loppui päivän-kahden kuluttua. Uskoisin että sinunkin marsut tappelivat vain arvojärjestyksestä uudessa kodissa.

Äänestä

Kastrointi maksaa eläinlääkäristä riippuen n.70e-100e ja leikkausta seuraa "karanteeniaika" jolloin leikattua urosta ei saa vielä laittaa yhteen naaraiden kanssa.

100cm häkki on kuitenkin aivan liian pieni kolmelle, eli uusillä häkkiostoksille joudut vielä kerran :-) Meilläkin on haaveissa hankkia toinen tyty kun urokselle pääsee kastroitavaksi mutta lääkäri kutsuu vasta syyskuussa ja siitä sitten on laskettava vielä tuo karanteeniaika :-)

Niin ja tosiaan uroksen pitää olla väh. 6kk ennenkuin sen voi kastroida :-)

Marsukasta kesää :-)

Äänestä
  • eli ei, kyse ei tainnut olla enää arvojärjestyksestä, koska tappelua jatkui viikkoja kunnes alkoi ilmaantua pieniä haavoja enkä uskaltanut katsoa enää päältä. ja en ole laittamassa siihen samaan häkkiin kolmea, vaan kaksi, toisen tytöistä ja uuden pojusen. Mutta kiitos, sain hyvää tietoa tosta kastroinnista :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Twi kirjoitti:

meillä kävi ikävästi niin, että ostimme (kyllä, eläinkaupasta) kaksi tyttömarsua, eivät olleet sisaruksia mutta syntyneet lähes yhtä aikaa ja eläneet samassa häkissä eläinkaupassa. kun toimme ne kotiin, ja marsut alkoivat kotiutua, alkoivat myös tappelut, jotka vaan paheni siihen asti että karvat alkoi pölistä. Häkki oli iso, pituutta päälle metri ja "syvyyttä" 55cm. ne piti sitten erottaa. haluaisin kuitenkin, etttei kummankin tarvisi elää loppuelämäänsä yksin, ja olen tässä harkinnut poikamarsun ottamista toiselle kaveriksi. Itse asiaan: kuinka saisin ne totutettua hiljaa mutta varmasti toisiinsa, ilmeisestikkään uutta marsua ei pitäisi lyödä heti samaan häkkiin? ;) entä mitä mieltä olette, voiko tällaienn uuden kaverin otto onnistua ylipäätäänsäkkään jos marsu ei ole toisen marsun seuraa aikaisemmin hyväksynyt? En haluaisi kolmatta yksinäistä.. Poikamarsu olisi siis tarkoitus leikkauttaa. samalla joku tietävä voisi kertoa, paljonko kyseinen operaatio maksaa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu