Seurasin joitakin Kurjat kuppilat lähetystä jonka vetäjänä oli Kokki Sukula. Mistäköhän tämän ohjelman formaatti on kotoisin vai oliko peräti kotimainen tuotanto.
Ohjelma avarsi elämää, tällaista ruokaa sitä hyvällä ruokahalulla käydään aterioimassa ja vielä reippaaseen hintaan. Monien keittiöden siisteys kaipaisi uudistusta, mitä ihmettä niin ohjelmassa kun muuallakin, esim TV3 makuja keittiössä käsitellään ruuan valmistus tuotteita paljain käsin, lihaa, kalaa, kanaa,tuoretuotteita ym. Viimeksi tehdään annos lautaselle paljain käsin, välillä sipaistaa takin tai essun helmaan sormien päitä. Maukasta vai?
Yhteistä Sukulan ohjelmassa oli ruokalistojen uudistaminen sekä henkilöstöä piiskaamalla tai yksittäisille omistajille plussaa tai miinusta antamalla. Eipä tainnut paljon Sukulan käynti työmotivaatiota lisätä. Myllykahvilan työntekijöiden arvostelu oli alle arvostelun, mutta sehän oli vain Sukulan henkilökohtainen mielipide.
Jos ei omistajalla ole taitoa pitää naruja käsissään, jonkun ohjaksia on käsiinsä otettava, toiminnan ja tuloksen ylläpitämiseksi.
Yleensä jos pääsee ravintoloiden keittiöön kurkistamaan, aikamoinen sählinki niissä vallitsee. Maukkaita aterioita olen kyllä nauttinut, vaikka tiedän valmistus prosessin.
Ohjelma avarsi elämää, tällaista ruokaa sitä hyvällä ruokahalulla käydään aterioimassa ja vielä reippaaseen hintaan. Monien keittiöden siisteys kaipaisi uudistusta, mitä ihmettä niin ohjelmassa kun muuallakin, esim TV3 makuja keittiössä käsitellään ruuan valmistus tuotteita paljain käsin, lihaa, kalaa, kanaa,tuoretuotteita ym. Viimeksi tehdään annos lautaselle paljain käsin, välillä sipaistaa takin tai essun helmaan sormien päitä. Maukasta vai?
Yhteistä Sukulan ohjelmassa oli ruokalistojen uudistaminen sekä henkilöstöä piiskaamalla tai yksittäisille omistajille plussaa tai miinusta antamalla. Eipä tainnut paljon Sukulan käynti työmotivaatiota lisätä. Myllykahvilan työntekijöiden arvostelu oli alle arvostelun, mutta sehän oli vain Sukulan henkilökohtainen mielipide.
Jos ei omistajalla ole taitoa pitää naruja käsissään, jonkun ohjaksia on käsiinsä otettava, toiminnan ja tuloksen ylläpitämiseksi.
Yleensä jos pääsee ravintoloiden keittiöön kurkistamaan, aikamoinen sählinki niissä vallitsee. Maukkaita aterioita olen kyllä nauttinut, vaikka tiedän valmistus prosessin.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Jenkkiversiota veti Gordon Ramsay.
Siistein paikka oli Turkin armenialaisilla ja miten nopea kokki ja ystävällinen henkilökunta!
Hävettää suomalainen hitaus, josta olen itsekin saanut tuntumaa ulkomailla hedelmän poiminnassa. Kyllä olivat suomalaiset hitaimpia koko maailmassa... tuli aivan konkreettisesti todistettua se asia. Ei tuotakaan olisi tajunnut, jos olisi koko elämänsä pysynyt syntymäpaikkakunnallaan samojen ihmisten ympäröimänä. Karisi luulot itsestä.
Johtuu ilmastosta, kylmä kangistaa :D
=DW=
" Näin on "
Ja sitä katsoin, että Turkkilaisilla oli suojakäsineet kädessä ruokaa laittaessaan.
Niin, ainakin ammattikorkeakouluissa opetetaan, muuta moni tv-taituri pyörittää lihapullia paljailla näpeillä ja vielä sormukset sormissa.
Joo Ramsay.
Sattumoisin jonkun jakson nähnyt. Toi on silleen kotikutoinen, että net kuppilat on aika pieniä ja kotikutoisen oloisia. Missä tahansa mäkkärissäkin paremmat keittiöt. Eikä suomessa se keittiöväen laatukaan välttämättä ole korkealla. Aina haukuttu pitserioita ja muita pikaruokapaikkoja, niissä homma toimii, muuten loppuuu hommat.
Oikeestaan eniten ihmetyttänyt Sukulan into laittaa ruokalista aina uusiksi. Onhan se tietysti nykyaikaa, jotenkin vaan tuntuu, monet keittiöt palaa ohjelman jälkeen vanhaan listaan ja vanhaan systeemiin.
Mainostaahan ei saa, mutta ite kyllä arvostan paikkoja, joista saa paistettuja silakoita tai maksaa. Zetor yks parhaista. Siellä sama iänikuinen lista ollut aina. Pikkujutuista kiinni, jos tilaa maksapihvin, saa perunoista omassa keittiössä tehtyä muussia. Se harvinaista herkkua nykyaikana. Pottu muutenkin muuttunut luksus ruuaksi, ei niitä kukaan viitsi itse kotona alkaa keitteleen.
Ja sivumennen mainiten, oli joku kalaravintola, kuuluisakin, missä kokki tyytyväisenä oli paistanut silakat öljyssä. Karmean makuista mössöä. Olisi vaikka paistanut ilman rasvaa tefkonpannulla, jos ei voita raski käyttää. Pikkujutuista homma on kiinni. En ole ihan ainoa, joka sanoo, että kokkaa mieluusti ajoittain itse, koska saa sellaista ja sen makuista murkinaaa kuin haluaa, ei ole jonkun kahelin kokin testikaniinina.
Ja onhan niitä hyviä ruokaloita, net vaan sitten sen verran kalliita, ei niissä kovin usein tule käytyä. Luotan ABC.n seisovaan pöytään :DDD
=DW=
Piatarin limppua ei enää saa Suamesta. ;(
Kokeillut venäläisistä kaupoista?
En oikein tiedä, missä kaikkialla niitä on, tsadissa on yks hyvä Pasilassa, sieltä saa mun mielestä leipääkin. Ite en juuri leipää syö, mutta jotain saaristolaisleipää tulee joskus ostettua. Hah, meitsi ikivanha leipuri, aikanaan piti ostaa leipäkone, kun itänaapurissa ei saanut minkäänlaista leipää. Leipäkoneissa vaan se kehnopuoli, tahtoo olla sitten vehnäleipää. Asiallista limppua tekisi kyllä joskus mieli, ei hajuakaan tekemisestä. Jounaikaan saa kohtuullista joululimppua, mutta nekin tahtoo olla kovin makeita. Pitäs olla sellasta paksukuorista leivinuunissa paistettua :D
=DW=
ABC.n seisova päytä, varsinkin sunnuntaisin jolloin on paljon kalaa tarjolla.
IHAN HELKKARIN HYVÄ:
=DV=
Siis asiallista limppua joskus tekisi mieli.
No, siihen et tarvitse leipäkonetta. Ostat ruisjauhoja 1 kg ja hiivaa.
Sekoitat illalla "kädenlämpöistä" vettä, ja puolikas hiivasta, johon sekoitat löysäksi ruisjauhoja.
Aamulla lisäät suolan ja sekoitat lisää ruisjauhoja. Tämä kaikki onnistuu puukauhalla, tai vastaavalla, vaikka isolla lusikalla.
Annat sitten kohota, jonka jälkeen kauhot kakkaroita uunipellille. Nekin saa kohota, mutta voi ne tyrkätä uuniin (200) sellaisenaankin. Tulee muuten kova kuori ja ihana sisusta.
Oliskohan tuon Sukulan pitänyt kokeilla
tuota formaattia omiin ravintoloihin?
Hän kun ei ole koskaan onnistunut bis-
neksissään. Ajanvietettähän tuo on.
Voisi kuitenkin sanoa: Älkää kokeilko kotona!
Fuusiovuonna 2010 Sukula Co. Eatertainment Society Oy teki 2,4 miljoonan euron liikevaihdolla 329 000 euron tappiot.
Viime vuonna yhtiö ylsi 3,8 miljoonan liikevaihtoon, mutta tappiota tuli edelleen 184 000 euroa. Jatkuvien tappioiden seurauksena yhtiössä oli vuoden lopussa oma pääoma jäljellä enää 25 000 euroa.
Kassan pohjalla oli enää 3 100 euroa ja lyhytaikaista velkaa oli lähes 400 000 euroa enemmän kuin lyhytaikaisia saamisia ja rahaa.
Voi perceensuti, että voit olla pölvästi.
Niinpä, olisi ensin pessyt omat alushousunsa.
Ketä kiinnostaa amerikkalaismatkinta?
Kertaakaan en ohjelmaa ole katsonut, enkä ei katsoa.
Amerikkalaismatkinta?
Mikähän olisi sellainen telkkuohjelma, joka olisi ihan kotimainen formaatti?
Comedy Combat -nimellä maailmalle myytävää Putousta on harkitsemassa lähes 20 televisiokanavaa ympäri maailmaa.
Täällä on useampiakin suomalaisia formaatteja.
Hohhoi, siis täällä. :))
http://www.kauppalehti.fi/etusivu/suomalaiset tv-formaatit valtaavat maailmaa/20101028041
Eivät ne kuppila ruuat paljon houkuttele varsinkaan flunssa aaltojen aikaan - ainostaan pöytään palveluina voi ajatella.
Siinä syöttökaukalon ympärillä parveilee monenmoista ruokailijaa, yskitään, pärskitään, vellataan tarjoilu laatikoita ympäri - siinähän se maukasta ruokailuhetkeä, hintaan noin 10 - 20 €. Muuten ei se ole kuppilan vika jos asiakkaat ovat ajattelemattomia.
Kauppojen valmisruuat ja kotiin tuotavat ateriat pian alkavat maistumaan puulta, ottamaan ns leuoille. Hintaakin niillä on. Syöhän sitä nälkäänsä.
Kotiruoka on maukkain ja paras vaihtoehto, vaikka se olisi sitten kokopaisti uunissa Amerikan pekonilla päällystettynä, kasvikset uunissa haudutettuina ei ole paljon vaivaa. Kotitekoisia laatikkoruokiakin syö pari päivää ihan hyvällä ruokahalulla.
Tietysti kun ikää karttuu tai on jalka paketissa on hyvä olla ystävä apuna. Kokeilkaa miten työlästä on avata yhsellä kädellä maitopurkki kun "käyttö käsi" on paketissa kipeenä.
Niinpä niin, joskus on tilanne että on miltei pakko turvautua kauppila tai kotiinkuljetus palveluina jolloin pizza on parasta.