Arkajalka

9kuukauden ikäinen narttu ajokoira pelkää lähteä 50 metriä kauemmaksi isännästä. Ei jätä hetkkeksikään isäntäänsä silmistä. Kaikki konstit on käyty.Samoin pimeällä . Koira kyyhöttää mielummin isäntänsä jalkojen juuressa ettei vaan pääse eksymään isännästä.Omassa häkissä tuntuu olevan sen verran luonne vikaa et puree omista
jaansa käsille.Eikö tämän ikäinen koira pitäisi kiinnostua hajuista kuin isännän vahtaamisesta.Onko muilla ajokoiran kanssa tämmöisiä ongelmia.Tulee mieleen onko näin toimimattomilla koirilla järkee edes yrittää kasvatusta riistan perään.Kirjoittakaa onko muilla ongelmia.kiitos,
7428
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Mitä konsteja mahdettu käydä? Ehkei ole päässyt tutustumaan huolella isäntään, paljon ollut yksin tarhassa, menty metsässä pentua piiloon ja se hätääntynyt. Noiden virheiden korjaus ottaa oman aikansa.

Äänestä
  • Alkaa olemaan ajokoirien vitsauksia.Jalostettu pehmeetä luonnetta,sillä eihän ajamiseen tarvitse luonnetta ja tulos on tässä.Näitä varjonsa säikkyjiä ei ole huonosti kohdeltu tai ollu ilman ihmis kontakteja.Näen paljon suomenajokoiria ihmisten kotona ja suurin osa luonne vikaisia.

    Äänestä

  • kokemusta löytyy kirjoitti:

    Alkaa olemaan ajokoirien vitsauksia.Jalostettu pehmeetä luonnetta,sillä eihän ajamiseen tarvitse luonnetta ja tulos on tässä.Näitä varjonsa säikkyjiä ei ole huonosti kohdeltu tai ollu ilman ihmis kontakteja.Näen paljon suomenajokoiria ihmisten kotona ja suurin osa luonne vikaisia.

    Jaa sellaisia alkanut tulla, ennen niin hyvästä ajokoirasta. Tarviikin sit alkaa pohtimaan muuta rotua, kun keväällä pentu ois tark hankkia.

    Äänestä

  • ...... kirjoitti:

    Jaa sellaisia alkanut tulla, ennen niin hyvästä ajokoirasta. Tarviikin sit alkaa pohtimaan muuta rotua, kun keväällä pentu ois tark hankkia.

    Isännästä ja kouluttajasta riippuu, hakeeko koira läheltä vai kaukaa? Ajokoirakouluttajalla pitää ollla hyvät sarkahousut ja reppujakkara sekä kunnon tulipuut, jotta jaksaa istua nuotiolla tarpeeksi pitkään. Aluksi koira tekee pieniä lenkkejä lähimaastoon ja käy toteamassa, onko isäntä samassa paikassa, ja jos on, niin koira pikkuhiljaa laajentaa hakulenkkiään. Kun koira on alkanut olla reissussa noin puoli tuntia, niin sitten voi taas siirtyä jonkin matkaa ja antaa sen taas hakea. Tällä konstilla saa koiran hakuun riittävää laajuutta.

    Nykyisin gps-aikana koirat on jo pilattu liian kaukohakuiseksi, koska ne luottavat siihen, että menipä minne tahansa, niin isäntä hakee ne pois.

    Äänestä

Ajomies2 neuvot ovat toimivia.

Sosiaallista koiraa ihmisiin mahdollisimman paljon. Kokeile ihmeessä toisen koiran kanssa metälle vientiä, auttaa varmasti. Koira luottaa kaveriin ja rohkaistuu, lähtee kauemmas. mutta täytyy myös yksinkin käyttää.
Käytä sinnikkäästi koiraa metällä, jos ei 2 vuotiaana aja ollenkaan niin huonolta näyttää. Toiset koirat oppii hitaammin. Kärsivällisyyttä. Kuinka usein metällä käytät?

Äänestä

Nyt koira on tehnyt ensimmäisen lenkin jäniksen perässä ilman haukkua noin 100 metriä.Koiraa ei todellakaan olla menty piiloon metsällä.Siitä ei koiran tarvitse hätääntyä. Vois olla hyväkin pitää kahta koiraa mukana niin kiinnittyis metsästys muuhunkn kuin isännän vahtaamiseen.Olisko koiralla luonne vikaa kun mielellään puree käsiin vai onko nykypäivän ajokoirat jalostettu liian pitkälle.

Äänestä

Hyvä, jos ajokin saatu. Kyllä todellakin kannattaa kokeilla toisen koiran kanssa ja mieluiten juuri toisen ajokoiran.

Kannattaa käydä lukemassa ajokoirista suomenajokoirajärjestön sivuilla keskustelupalstalla, tosin sinne ei voi kirjoitella kuin järjestön jäsenet (lukemaan viestejä pystyy), mutta monet kirjoittajat ovat ajokokoirienkasvattajia ja keskusteluita on niin metsästykisestä, ruokinnasta, terveydestä kuin kouluttamisesta jne...

Aina ne pentu koirat vähän näykkii,omani opetin heti pennusta ettei ihmistä purra. Jos minua puras laitoin koiran oman tassun sen suuhun, näykkiminen loppu, tosin ei se muistaakseni enää tuossa iässä purru. Opeta koiralle tavat, ei siinä muu auta. Kuria kehiin. Kiellä jämäkästi, monesti äänensävy vaikuttaa koiran reagointiin. suosittelen vaikka tottelevaisuus koulutukseen menoa, oppii perusasiat ja saat neuvoa kouluttajalta.

Tietysti kaikilla koiraroduilla on luonne vikaa, tuskin ajokoiran jalostuksesta johtuu, ei itseäni ainakaan ole ajokoirat purreet.
Pureeko ihan kunnolla vai onko enemmänki leikkiä?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


RINKELI 2 kirjoitti:

9kuukauden ikäinen narttu ajokoira pelkää lähteä 50 metriä kauemmaksi isännästä. Ei jätä hetkkeksikään isäntäänsä silmistä. Kaikki konstit on käyty.Samoin pimeällä . Koira kyyhöttää mielummin isäntänsä jalkojen juuressa ettei vaan pääse eksymään isännästä.Omassa häkissä tuntuu olevan sen verran luonne vikaa et puree omista
jaansa käsille.Eikö tämän ikäinen koira pitäisi kiinnostua hajuista kuin isännän vahtaamisesta.Onko muilla ajokoiran kanssa tämmöisiä ongelmia.Tulee mieleen onko näin toimimattomilla koirilla järkee edes yrittää kasvatusta riistan perään.Kirjoittakaa onko muilla ongelmia.kiitos,

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu