Hautajaiset

En tiennyt hänen olevankaan, liikutuksesta sekai-
sin. Niinkuin sekaisin vain voi olla, vai voisiko
se johtua tästä kukkamerestä, jotka hautajaisiin
saapui. Vihdoin katseemme kohtasivat ja aloin siirtyä kohti ystävääni kuin kohti kukkivaa ja vellovaa kukkamerta.
Kunnes yhtäkkiä pysähdyin, sain merkin siitä että
tapaisimme ulkona. Nojailin kirkon ovenpieleen ja
tunsin itseni vieraaksi, kun en ollut sukulainen
ollenkaan. Silloin tällöin pyyhin kyynelteen alun
silmäkulmista. Yrittäen unohtaa mitä saarnassa sa
nottiin, ehkä en ollutkaan niin vieras kuin aluksi luulin. Alkoi jo sataa tihuttaa enkä luul-
lut sen taukoavan milloinkaan, mutta sitten se lakkasi. Vihdoin ystäväni saapui kirkosta ja huo-
masin hänen itkeneen, en sanonut vieläkään mitään
Hän puristi tiukasti toisessa nyrkissään valkeata
liinaa, posket kosteina ja valkoinen paita nuh-
ruisena. Jostain sanoi ääni minulle, älä sano mi-
tään. Niinpä en sanonut nyökkäilin vain ja tunsin
itseni niin pieneksi tämän hautajaissaaton rinnal
la. Tänään ihmiset surevat, mutta huomenna alkaa
jo taas arkinen arki, kotiaskareineen.
Ystäväni saapui vierelleni ja otti minua kädestä
kiinni ja se oli lämmin puristus ja sanoja ei
tarvittu tänäänkään, ymmärsimme silti toisiamme.