VTT

Omakotitalokoordit joutuvat VTT:n mukaan muuttamaan kasarmeihin, jotta maailma pelastuu.
1697
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Buhahhaa. Unen näit. Se on ok-koti ja isänmaa, joista ok-pehtoori ei luovu. Isänmaa on yritetty muutamaan otteeseen viedä, mutta ok-tilalliset pelastivat Suomen. Ai, jai jos nämä nykyiset vuokrakeisarit lökäpöksyineen olisi ollut tatamilla silloin niin venäjä olisi äidinkielemme. Ok-talosta en luovu ennenkuin täytän 55 vuotta eli 10 vuoden kuluttua. Silloin kaikki lihoiksi ja vaimon kanssa siirrymme oloneuvoksiksi etelän lämpöön. Korottakaa vain eläkeikä vaikka sataan vuoteen, mutta minä lopetan 55v.

Äänestä
  • Näin on! Koti, uskonto ja isänmaa! Siinä kolme asiaa joita kunnon ihmiset eli omakotiasukkaat puolustavat tarvittaessa vaikka voimakeinoin.

    Loordi ei suostu asumaan sosialistien asuttamassa kommuunissa koskaan, ennemmin lähtee kannettuna jalat edellä omasta talostaan kuin suostuu sosialistien kanssa yhteisessä kommuunissa kerrostalossa tai muussa taloyhtiössä asumaan.

    Aiemminkin on Suomen historiassa käynyt niin että omissa taloissaan asuvat ovat pelastaneet tämän maan, antaen vielä tarvikkeita vähäosaisimmelli kommuuneissa asuville taistelijatovereilleen. Talollisilla oli talvisodassakin omat kunnon välineet omasta takaa kun kerrostalokommuunissa asuvilla oli nappaskengät ja pikkutakki ja lierihattuun saivat kokardin.

    Suomen Puolustusvoimat (lyh. PV), aiemmin Suomen Armeija (lyh. S.A.) on Suomen asevoimat, jonka tärkein tehtävä on valtion sotilaallinen puolustaminen.

    Suomen puolustusvoimat on olennaisilta osiltaan koulutusorganisaatio, jossa pieni joukko ammattisotilaita kouluttaa asevelvollisia sen varalta, että maata joudutaan puolustamaan aseellisesti.

    Puolustusvoimien tärkein toimivaltuus on valtuutus käyttää sotilaallista voimaa. Lakiteksti muotoilee tämän tehtävän seuraavasti:

    Puolustusvoimat turvaa Suomen aluetta, kansan elinmahdollisuuksia ja valtiojohdon toimintavapautta sekä puolustaa laillista yhteiskuntajärjestystä tarvittaessa sotilaallisin voimakeinoin aseellisen hyökkäyksen tai sitä vastaavan ulkoisen uhan kohdistuessa Suomeen. Sotilaallisten voimakeinojen tulee olla sopusoinnussa Suomea sitovien kansainvälisten velvoitteiden kanssa. Sotilaallisilla voimakeinoilla tarkoitetaan sotilaan henkilökohtaisen aseen ja sitä voimakkaampaa asevoiman käyttöä.

    Äänestä

  • Ok-loordi kirjoitti:

    Näin on! Koti, uskonto ja isänmaa! Siinä kolme asiaa joita kunnon ihmiset eli omakotiasukkaat puolustavat tarvittaessa vaikka voimakeinoin.

    Miten se oli Loordi kun eilen lipsautit suustasi, että työskenteletkö rajavartijana, onko palkka alle 2 tonnin kuussa? Vuokralla Loordi asuu, kaikesta havaitsee., rajamiehillä ja aliupseereilla on Loordin mainitsema 55 v eläkeikä ei muilla.

    Niinpä. Koti, uskonto ja isänmaa. Näistä ne keskeiset arvot lähtevät, ja ei siitä ainakaan hyvää seuraa ilman arvoja arvottomana. Tuta uskontoa on tapana nykyään pitää toisarvoisena ja halveksittavanakin juttuna, mutta ei se sitä suinkaan ole sillä kysessä on joka tapauksessa keskeinen kulttuuriperinteemme, uskonnon teologiset kysymykset ovat sitten oma lukunsa.
    Mutta kyllä tuo tulkintasi asunto-osakeyhtiöissä asuvista on omalaatuinen. Kerros-ja rivitaloissa asuu monenlaista väkeä ja monen laisista syistä, ja vielä hyvin monet myös nimenomaan haluavatkin asua kerrostalossa. Se on paljolti myös perhesuhde-, elämänvaihe-, ikä-, harrastus-, ja olosuhdekysymyskin josko mieluummin asunto-osakeyhtiössä asuu.

    Ei sitä punainen tupa ja perunamaa idylliäkään sillä tavalla enää kaivata, eikä sellaisesta nykyolissa ole turvaksikaan samalla tavalla mitä joskusn ennen. Tähän voisin pakertaa miksi muutosta menneisiin aikoihin on tässä suhteessa tapahtunut, mutta en nyt jaksa tähän.

    Äänestä

  • Ok-loordi kirjoitti:

    Näin on! Koti, uskonto ja isänmaa! Siinä kolme asiaa joita kunnon ihmiset eli omakotiasukkaat puolustavat tarvittaessa vaikka voimakeinoin.

    Loordi ei suostu asumaan sosialistien asuttamassa kommuunissa koskaan, ennemmin lähtee kannettuna jalat edellä omasta talostaan kuin suostuu sosialistien kanssa yhteisessä kommuunissa kerrostalossa tai muussa taloyhtiössä asumaan.

    Aiemminkin on Suomen historiassa käynyt niin että omissa taloissaan asuvat ovat pelastaneet tämän maan, antaen vielä tarvikkeita vähäosaisimmelli kommuuneissa asuville taistelijatovereilleen. Talollisilla oli talvisodassakin omat kunnon välineet omasta takaa kun kerrostalokommuunissa asuvilla oli nappaskengät ja pikkutakki ja lierihattuun saivat kokardin.

    Suomen Puolustusvoimat (lyh. PV), aiemmin Suomen Armeija (lyh. S.A.) on Suomen asevoimat, jonka tärkein tehtävä on valtion sotilaallinen puolustaminen.

    Suomen puolustusvoimat on olennaisilta osiltaan koulutusorganisaatio, jossa pieni joukko ammattisotilaita kouluttaa asevelvollisia sen varalta, että maata joudutaan puolustamaan aseellisesti.

    Puolustusvoimien tärkein toimivaltuus on valtuutus käyttää sotilaallista voimaa. Lakiteksti muotoilee tämän tehtävän seuraavasti:

    Puolustusvoimat turvaa Suomen aluetta, kansan elinmahdollisuuksia ja valtiojohdon toimintavapautta sekä puolustaa laillista yhteiskuntajärjestystä tarvittaessa sotilaallisin voimakeinoin aseellisen hyökkäyksen tai sitä vastaavan ulkoisen uhan kohdistuessa Suomeen. Sotilaallisten voimakeinojen tulee olla sopusoinnussa Suomea sitovien kansainvälisten velvoitteiden kanssa. Sotilaallisilla voimakeinoilla tarkoitetaan sotilaan henkilökohtaisen aseen ja sitä voimakkaampaa asevoiman käyttöä.

    Koti, uskonto, isänmaa= Velkainen parakki pellon laidalla, viina, tuontivaimo kun ei kotimaiset kelpuuta peräkammarin ressukkaa.

    Äänestä

  • Olipas. kirjoitti:

    Miten se oli Loordi kun eilen lipsautit suustasi, että työskenteletkö rajavartijana, onko palkka alle 2 tonnin kuussa? Vuokralla Loordi asuu, kaikesta havaitsee., rajamiehillä ja aliupseereilla on Loordin mainitsema 55 v eläkeikä ei muilla.

    Lordi elellä sosutuilla kunnan läävässä.. Haavemaalima kova sillä..

    Äänestä

  • Ok-loordi kirjoitti:

    Näin on! Koti, uskonto ja isänmaa! Siinä kolme asiaa joita kunnon ihmiset eli omakotiasukkaat puolustavat tarvittaessa vaikka voimakeinoin.

    Loordi ei suostu asumaan sosialistien asuttamassa kommuunissa koskaan, ennemmin lähtee kannettuna jalat edellä omasta talostaan kuin suostuu sosialistien kanssa yhteisessä kommuunissa kerrostalossa tai muussa taloyhtiössä asumaan.

    Aiemminkin on Suomen historiassa käynyt niin että omissa taloissaan asuvat ovat pelastaneet tämän maan, antaen vielä tarvikkeita vähäosaisimmelli kommuuneissa asuville taistelijatovereilleen. Talollisilla oli talvisodassakin omat kunnon välineet omasta takaa kun kerrostalokommuunissa asuvilla oli nappaskengät ja pikkutakki ja lierihattuun saivat kokardin.

    Suomen Puolustusvoimat (lyh. PV), aiemmin Suomen Armeija (lyh. S.A.) on Suomen asevoimat, jonka tärkein tehtävä on valtion sotilaallinen puolustaminen.

    Suomen puolustusvoimat on olennaisilta osiltaan koulutusorganisaatio, jossa pieni joukko ammattisotilaita kouluttaa asevelvollisia sen varalta, että maata joudutaan puolustamaan aseellisesti.

    Puolustusvoimien tärkein toimivaltuus on valtuutus käyttää sotilaallista voimaa. Lakiteksti muotoilee tämän tehtävän seuraavasti:

    Puolustusvoimat turvaa Suomen aluetta, kansan elinmahdollisuuksia ja valtiojohdon toimintavapautta sekä puolustaa laillista yhteiskuntajärjestystä tarvittaessa sotilaallisin voimakeinoin aseellisen hyökkäyksen tai sitä vastaavan ulkoisen uhan kohdistuessa Suomeen. Sotilaallisten voimakeinojen tulee olla sopusoinnussa Suomea sitovien kansainvälisten velvoitteiden kanssa. Sotilaallisilla voimakeinoilla tarkoitetaan sotilaan henkilökohtaisen aseen ja sitä voimakkaampaa asevoiman käyttöä.

    Juuri näin! Siellä on hieno isänmaan mies siellä toisessa päässä, niin kuin täälläkin. Mannerheim, Antti Rokka, Lauri Törni...

    Ei kodin, isänmaan ja uskonnon päälle ymmärrä tietenkään mitään nämä vuokrakasarmilurjukset, koska heillä ei ole sitä ensimmäistäkään! Asuvat Läskin Vuokraisännän nurkissa, oloissa jotka eivät täytä asumisen tunnusmerkkejä. Käpykaartilaisia ja Neuvostoliiton rakastajia ovat.

    Toista se on täällä pientaloasuja piireissä. Upseerikoulut on käyty, koti löytyy varaavine tulisijoineen ja raamattu määrittelee etiikkamme! Lähimmäisen rakkaus sitä meistä löytyy! Pidetään naapureista huolta ja katsotaan perään. (Naapurin blondin pikkurouvan perään on erittäin mukava katsoa... Heh! Heh! Vitsi vitsi) Ja tarvittaessa puututaan asioihin, jos nähdään että nyt lähimmäisellä homma alkaa lipsua!

    Toista se on niillä kerrostalokasarmiloisilla. Eivät edes naapurejaan tunne. Siellä rikollisuus rehottaa. Narkit, juopot, yh-äidit ja niitä hakkaavat ex-miehet elävät rakennuksissa, joissa olisi eläinsuojelurikos pitää edes eläimiä.

    Miten tämä liittyy asuntojen hintoihin? Hyvä kysymys! Kyllä tämä kaikki perustelee, miksi näihin omistus ok-asuntoihin parempien ihmisten alueille kaikki haluavat. Ja koska kaikkien tilastojen ja tutkimusten mukaan me elämme suomalaista unelmaa, niin nämä maksavat paljon. Näitä ei nimittäin kaikille riitä. Olemme harvoja valittuja!

    Taidanpa lämmäyttää Nunniksen ja ehkä pienen krapulasaunan. XOta peliin ja odottelemaan Kimin näytöstä F1-kisoissa. Isänmaalliset suomalaiset katsos kannustaa Suomen poikia urheilussa. Ja sitä varten vitriinissä onkin olohuoneen paraatipaikalla aitoranskalainen Ballet champagne odottomassa!

    Äänestä

  • Ok-loordi kirjoitti:

    Näin on! Koti, uskonto ja isänmaa! Siinä kolme asiaa joita kunnon ihmiset eli omakotiasukkaat puolustavat tarvittaessa vaikka voimakeinoin.

    Loordi ei suostu asumaan sosialistien asuttamassa kommuunissa koskaan, ennemmin lähtee kannettuna jalat edellä omasta talostaan kuin suostuu sosialistien kanssa yhteisessä kommuunissa kerrostalossa tai muussa taloyhtiössä asumaan.

    Aiemminkin on Suomen historiassa käynyt niin että omissa taloissaan asuvat ovat pelastaneet tämän maan, antaen vielä tarvikkeita vähäosaisimmelli kommuuneissa asuville taistelijatovereilleen. Talollisilla oli talvisodassakin omat kunnon välineet omasta takaa kun kerrostalokommuunissa asuvilla oli nappaskengät ja pikkutakki ja lierihattuun saivat kokardin.

    Suomen Puolustusvoimat (lyh. PV), aiemmin Suomen Armeija (lyh. S.A.) on Suomen asevoimat, jonka tärkein tehtävä on valtion sotilaallinen puolustaminen.

    Suomen puolustusvoimat on olennaisilta osiltaan koulutusorganisaatio, jossa pieni joukko ammattisotilaita kouluttaa asevelvollisia sen varalta, että maata joudutaan puolustamaan aseellisesti.

    Puolustusvoimien tärkein toimivaltuus on valtuutus käyttää sotilaallista voimaa. Lakiteksti muotoilee tämän tehtävän seuraavasti:

    Puolustusvoimat turvaa Suomen aluetta, kansan elinmahdollisuuksia ja valtiojohdon toimintavapautta sekä puolustaa laillista yhteiskuntajärjestystä tarvittaessa sotilaallisin voimakeinoin aseellisen hyökkäyksen tai sitä vastaavan ulkoisen uhan kohdistuessa Suomeen. Sotilaallisten voimakeinojen tulee olla sopusoinnussa Suomea sitovien kansainvälisten velvoitteiden kanssa. Sotilaallisilla voimakeinoilla tarkoitetaan sotilaan henkilökohtaisen aseen ja sitä voimakkaampaa asevoiman käyttöä.

    Kyllä täälläkin on jemmassa isoisältä peritty tuliluikku jolla päästetään ilmat niistä jotka yrittävät minut väkisin kasarmiin viedä. Kommuunielämä ei sovi itsenäiselle ja isänmaalliselle maan tukijalalle jollaisia me ok-asukit olemme.

    Äänestä

  • ok-kroisos kirjoitti:

    Nimimerkkiä vaihtamalla saa parhaan keskustelun itsensä kanssa , heh, ok. heh, tuhnut..

    Äänestä

  • Siellä Oltiin edessä kirjoitti:

    Nimimerkkiä vaihtamalla saa parhaan keskustelun itsensä kanssa , heh, ok. heh, tuhnut..

    Sama henkilö Ok-Loordi. Omakotiparempiihminen, Ok-kroisos, herttua, pohatta, täysin sekopää, vastaa itselleen, todellisuudessa sossupummi, joka elää pientä haavemaailmaansa, palstalla ollut jo vuosia ja on jotenkin sairas, välillä ne mulitpersoonat, ovat suorastaan kuvottavia..
    Kateellinen on kyllä ja ihan tavallista työtä tekeviä ihmisiä kohtaan kun ei ole itse kelkassa pysynyt tai sinne koskaan päässytkään

    Äänestä

  • Ok-loordi kirjoitti:

    Näin on! Koti, uskonto ja isänmaa! Siinä kolme asiaa joita kunnon ihmiset eli omakotiasukkaat puolustavat tarvittaessa vaikka voimakeinoin.

    Loordi ei suostu asumaan sosialistien asuttamassa kommuunissa koskaan, ennemmin lähtee kannettuna jalat edellä omasta talostaan kuin suostuu sosialistien kanssa yhteisessä kommuunissa kerrostalossa tai muussa taloyhtiössä asumaan.

    Aiemminkin on Suomen historiassa käynyt niin että omissa taloissaan asuvat ovat pelastaneet tämän maan, antaen vielä tarvikkeita vähäosaisimmelli kommuuneissa asuville taistelijatovereilleen. Talollisilla oli talvisodassakin omat kunnon välineet omasta takaa kun kerrostalokommuunissa asuvilla oli nappaskengät ja pikkutakki ja lierihattuun saivat kokardin.

    Suomen Puolustusvoimat (lyh. PV), aiemmin Suomen Armeija (lyh. S.A.) on Suomen asevoimat, jonka tärkein tehtävä on valtion sotilaallinen puolustaminen.

    Suomen puolustusvoimat on olennaisilta osiltaan koulutusorganisaatio, jossa pieni joukko ammattisotilaita kouluttaa asevelvollisia sen varalta, että maata joudutaan puolustamaan aseellisesti.

    Puolustusvoimien tärkein toimivaltuus on valtuutus käyttää sotilaallista voimaa. Lakiteksti muotoilee tämän tehtävän seuraavasti:

    Puolustusvoimat turvaa Suomen aluetta, kansan elinmahdollisuuksia ja valtiojohdon toimintavapautta sekä puolustaa laillista yhteiskuntajärjestystä tarvittaessa sotilaallisin voimakeinoin aseellisen hyökkäyksen tai sitä vastaavan ulkoisen uhan kohdistuessa Suomeen. Sotilaallisten voimakeinojen tulee olla sopusoinnussa Suomea sitovien kansainvälisten velvoitteiden kanssa. Sotilaallisilla voimakeinoilla tarkoitetaan sotilaan henkilökohtaisen aseen ja sitä voimakkaampaa asevoiman käyttöä.

    Voi kuinka niin monesti olen kuulut vastaavaa ,jopa tältä palstalta.

    (Loordi ei suostu asumaan sosialistien asuttamassa kommuunissa koskaan, ennemmin lähtee kannettuna jalat edellä omasta talostaan kuin suostuu sosialistien kanssa yhteisessä kommuunissa kerrostalossa tai muussa taloyhtiössä asumaan.)

    Ja taas sama virsi joka yleensä kuuluu tälläkin palstalla joulukuun kuudes päivä,harmi kun möitte yksinkertaisuudessa ilman sotaa suomen jo eu:lle ette te vieläkään tajua myyty on ja suomi maksaa siitä kaupasta.

    (Suomen puolustusvoimat on olennaisilta osiltaan koulutusorganisaatio, jossa pieni joukko ammattisotilaita kouluttaa asevelvollisia sen varalta, että maata joudutaan puolustamaan aseellisesti.)

    Lopuksi loordi ja kumppanit elää hyvin harhaisessa käsityksessä.

    (Puolustusvoimat turvaa Suomen aluetta, kansan elinmahdollisuuksia ja valtiojohdon toimintavapautta sekä puolustaa laillista yhteiskuntajärjestystä tarvittaessa sotilaallisin voimakeinoin aseellisen hyökkäyksen tai sitä vastaavan ulkoisen uhan kohdistuessa Suomeen. )

    Luki hieman valaisee todellisuutta,jos esim:veli venäläinen haluaa ottaa suomen haltuun niin,se kävelee suoraan suomeen ilman aseita,vaikka suomalaisilla olisi aseet ne ei riitä.Sen verto heikkoa on puolustusrintamalla laitteet ei riitä vaikka joka ukolla olisi molemissa käsissä aseet niin ilman aseita kävelisivät ylitse,tallaantuisimme alle.

    Äänestä

  • Ok-loordi kirjoitti:

    Näin on! Koti, uskonto ja isänmaa! Siinä kolme asiaa joita kunnon ihmiset eli omakotiasukkaat puolustavat tarvittaessa vaikka voimakeinoin.

    Loordi ei suostu asumaan sosialistien asuttamassa kommuunissa koskaan, ennemmin lähtee kannettuna jalat edellä omasta talostaan kuin suostuu sosialistien kanssa yhteisessä kommuunissa kerrostalossa tai muussa taloyhtiössä asumaan.

    Aiemminkin on Suomen historiassa käynyt niin että omissa taloissaan asuvat ovat pelastaneet tämän maan, antaen vielä tarvikkeita vähäosaisimmelli kommuuneissa asuville taistelijatovereilleen. Talollisilla oli talvisodassakin omat kunnon välineet omasta takaa kun kerrostalokommuunissa asuvilla oli nappaskengät ja pikkutakki ja lierihattuun saivat kokardin.

    Suomen Puolustusvoimat (lyh. PV), aiemmin Suomen Armeija (lyh. S.A.) on Suomen asevoimat, jonka tärkein tehtävä on valtion sotilaallinen puolustaminen.

    Suomen puolustusvoimat on olennaisilta osiltaan koulutusorganisaatio, jossa pieni joukko ammattisotilaita kouluttaa asevelvollisia sen varalta, että maata joudutaan puolustamaan aseellisesti.

    Puolustusvoimien tärkein toimivaltuus on valtuutus käyttää sotilaallista voimaa. Lakiteksti muotoilee tämän tehtävän seuraavasti:

    Puolustusvoimat turvaa Suomen aluetta, kansan elinmahdollisuuksia ja valtiojohdon toimintavapautta sekä puolustaa laillista yhteiskuntajärjestystä tarvittaessa sotilaallisin voimakeinoin aseellisen hyökkäyksen tai sitä vastaavan ulkoisen uhan kohdistuessa Suomeen. Sotilaallisten voimakeinojen tulee olla sopusoinnussa Suomea sitovien kansainvälisten velvoitteiden kanssa. Sotilaallisilla voimakeinoilla tarkoitetaan sotilaan henkilökohtaisen aseen ja sitä voimakkaampaa asevoiman käyttöä.

    Tässä se tärkein tulikin höyrypäiltä,he jäisivät maalista omaisuutta vaalimaan ja kuolisivat kuin lootin vaimo kun katsoi taakseen ja jähmettyi suolapatsaaksi.

    Maallinen omaisuus on kaiken pahan alku,tätä ei kaikki ymmärrä,te teette ja käyttätte koko ikänne maallisen tavaran hankintaan,kunnes huomaatte hups nyt onkin jo ikää jne...

    Ymmärrätkö Loordi tämän ja lue nyt tarkkaan.Jos mahdollinen poikkeustila syntyisi esim:venäläisten suhteen,niin (ME HÄVITÄÄN SE SOTA).

    Sen takia velivenäläistä ei pidä ärsyttää eu:lla he eivät pidä koko eu:sta.sama koskee nato jäsennyttä.

    Ainoastaan diplomaattinen kanssakäyminen velivenäläisen kanssa on hyvästä ja kauppojen solmiset puoleen sun toiseen.

    Mutta usko tai älä, eu sohaisee liikaa joka voi satuttaa venäläisiä ja toinen on nato.

    Äänestä

Ajattelitkos Kreikkaa, Portugalia vai Espanjaa, 10v päästä siellä voi olla vain tuhkat jäljellä. Vai vielä etelämmäksi, esim Ugandaan? ihan hyvä, siellä voi asua risumajassa, ja tuntea onnellista ok-omistamista

Äänestä

Mailman pelastuminen tai tuhoutuminen ei ole kiinni siitä miten suomessa asutaan. Suomen asuminen on verrattavissa kissan kusasuun valtamereen.

Äänestä
  • Suomessa lämmitetään ilmastosta johtuen enemmän kuin esim. Kreikassa, joten kyllä täällä Lordien pakkosiirtto bunkkeriin säästäisi luontoa. Hyvää matkaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

y6u7j kirjoitti:

Omakotitalokoordit joutuvat VTT:n mukaan muuttamaan kasarmeihin, jotta maailma pelastuu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu