lähimmäinen = läheisin
Isälleni en ollut tärkeä, siinä ja siinä, että edes kuuluin isäni läheisten ihmisten joukkoon.
Sama äitini kohdalla, etenkin sen jälkeen, kun äiti huomasi, ettei minusta tullut ylpeilyn aihetta (perheeni ja asiani muutoinkin hoidin normaalisti, mutten menestynyt huippuhienosti)
Aviomiehellenikään en ollut ensimmäinen, senkin sain huomata, ja ero tuli.
Nyt vapaana olen tutustunut muutamiin suunnilleen ikäisiini eronneisiin miehiin ja aina sama juttu: toiseksi jään. Heille ovat omat lapsensa ja lapsenlapsensa ne tärkeimmät ja läheisimmät ihmiset. On ongelmia aikuisella lapsellaan ja häneen keskityttävä ja minä saan väistyä. Taikka lapsenlapsista puhuu ensimmäiseksi tavatessamme. Saan kuunnella ja ihastella. Seksiin kelpaan, kun sitä ei läheisemmiltä saa. Mikä pahinta, nämä miehet eivät itse tajua ollenkaan välinpitämätöntä käytöstään minua kohtaan. Enkä huomauttanut ole asiasta. Kaunistahan se toki on eikä paheksuttavaa, kun pappa tykkää lapsistaan ja lapsenlapsistaan.
On minullakin lapsia, mutta silti voisin suurimman osan ajasta täysin keskittyä rakkaaseen mieheen, kun olemme yhdessä. Tavatessamme olen niin iloinen ihastukseni näkemisestä, etten sillä hetkellä muita ihmisiä muista olevan olemassakaan. Ei tulisi mieleenikään kertoa ensi sanoinani jostain toisesta ihmisestä ihastukselleni.
Lapseni olen hoitanut, aikuisia ovat. Olen lasteni kanssa läheinen ja juttelemme usein. Minulla on kuitenkin omakin elänäni. On ollut aina, lasteni ollessa pieniäkin.
Vielä tahtoisin yli 6-kymppisenä elää rakkaani kanssa parisuhteessa enkä jossain mummo-papparaissuhteessa :)
Toivonko mahdottomia?
Onko 60 -miehille jälkikasvunsa niin tärkeää, ettei naiselleen riitä huomiota?
Isälleni en ollut tärkeä, siinä ja siinä, että edes kuuluin isäni läheisten ihmisten joukkoon.
Sama äitini kohdalla, etenkin sen jälkeen, kun äiti huomasi, ettei minusta tullut ylpeilyn aihetta (perheeni ja asiani muutoinkin hoidin normaalisti, mutten menestynyt huippuhienosti)
Aviomiehellenikään en ollut ensimmäinen, senkin sain huomata, ja ero tuli.
Nyt vapaana olen tutustunut muutamiin suunnilleen ikäisiini eronneisiin miehiin ja aina sama juttu: toiseksi jään. Heille ovat omat lapsensa ja lapsenlapsensa ne tärkeimmät ja läheisimmät ihmiset. On ongelmia aikuisella lapsellaan ja häneen keskityttävä ja minä saan väistyä. Taikka lapsenlapsista puhuu ensimmäiseksi tavatessamme. Saan kuunnella ja ihastella. Seksiin kelpaan, kun sitä ei läheisemmiltä saa. Mikä pahinta, nämä miehet eivät itse tajua ollenkaan välinpitämätöntä käytöstään minua kohtaan. Enkä huomauttanut ole asiasta. Kaunistahan se toki on eikä paheksuttavaa, kun pappa tykkää lapsistaan ja lapsenlapsistaan.
On minullakin lapsia, mutta silti voisin suurimman osan ajasta täysin keskittyä rakkaaseen mieheen, kun olemme yhdessä. Tavatessamme olen niin iloinen ihastukseni näkemisestä, etten sillä hetkellä muita ihmisiä muista olevan olemassakaan. Ei tulisi mieleenikään kertoa ensi sanoinani jostain toisesta ihmisestä ihastukselleni.
Lapseni olen hoitanut, aikuisia ovat. Olen lasteni kanssa läheinen ja juttelemme usein. Minulla on kuitenkin omakin elänäni. On ollut aina, lasteni ollessa pieniäkin.
Vielä tahtoisin yli 6-kymppisenä elää rakkaani kanssa parisuhteessa enkä jossain mummo-papparaissuhteessa :)
Toivonko mahdottomia?
Onko 60 -miehille jälkikasvunsa niin tärkeää, ettei naiselleen riitä huomiota?
Vastaukset 24
Vanhimmat
Luulenpa, että yhdeksän kymmenestä miehestä tuntee kertomuksesi tutummaksi jos vaihdat miehen ja naisen osat keskenään.
Eli myöhemmällä iällä tuntuu olevan sääntö että naiset 'mummoutuvat'. Valtavasti enemmän tapaa miehiä jotka saavat touhuta itsekseen jos eivät halua seurata ns naisystävänsä sukukokouksiin ilta illan perään.
Tämä vain nyt näin sivusta seuraten...
"yohuuhkaja"
"yhdeksän kymmenestä miehestä tuntee kertomuksesi tutummaksi jos vaihdat miehen ja naisen osat keskenään"
Tämäpä yllättävä tieto!
Ok, olen kait sitten harvinainen 60 -nainen, mutta miten ihmeessä olen onnistunut törmäämään vain noihin harvinaisiin papparaisiin...
Mitenkähän oletkin...
Tämän ikäiset miehet joilla on hyvä kontakti lapsiinsa ja heidän jälkikasvuunsa eivät tavallisesti etsi itselleen uutta perhettä. Satunnaista naisseuraa voivat kyllä etsiä, jos vakituisempaa, jossakin muissa merkeissä kuin perheytyäkseen uudelleen.
Naisilla taas niin että jos kontakti omiin lapsiin ja heidän lapsiinsa on hyvä, voivat kyllä etsiä miesseuraa, tilapäistä tai vakituisempaa, muttta tarjoavat melkein järjestään omaa perhettään miehelle perheeksi (ja siitä normaali elämäntavoissaan vakiintunut mies ei tykkää, joku nuorempi kloppi voi hädissään yrittääkin)...
olkaa kuin minä, mä elän yksin, lähes viidenkymmenen avioliittovuoden jälkeen en osaa edes etsiä uutta seuraa,
Samanlaista on minulla ollut kuin aloittajalla.Onkohan niin että mikäli ei lapsena kohdella läheisenä on ikuinen kakkonen loppuelämänsä.
Minut muistettiin kun piti tehdä jotain, olin nuori kun menin naimisiin en osannut vaatia mitään kun en ollut siihen tottunut.
Nyt osaan pitää puoleni, olen ehdoton ykkönen nykyiselle kumppanilleni. Hän huomoi minut liikaakin, joskus ahdistun siitäkin.
En alkanut ensimmäisen liiton jälkeen suhteeseen miehen kanssa jolla on jälkikasvua, onneksi löysin tämän nykyisen. Emme asu yhdessä minun tahdostani.
"Hän huomoi minut liikaakin, joskus ahdistun siitäkin."
Tuo todellakin ahdistaa.
kyllä kokemus ikuisesta kakkosesksi jäämisestä on aivan oma psyykkinen vamma, joka on muodostunu lapsuuden kokemuksista,
luulempa että siitä tunteesta pääsee eroon psykiatrin terapiassa,
kannattas mennä terapiaan, voisi loppuelämänsä elää ykkös elämää,,,
Mitä se hyödyttäisi ja ketä?
Tässä kuitenkin on loppuelämää niin vähän jäljellä, että turha vaivautua.
Kun on melkein 70 v kuvaannollisesti potkittu päähän, viime aikoina yhteiskunnankin taholta, niin turha se on potkia tutkainta vastaan sanoo Siirakki.
Kiitti kommenteista. Kaikki niin erilaisia, hyvä!
"lykkyä tykö,,,"
"psyykkinen vamma", "psykiatrin terapiassa"
"kannattas mennä terapiaan"
Puoskaridiagnoosi, jolle en korvaani lotkauta,
Tarviaakos sitä nyt ollakaan aina ykkönen, - eikös se ykköseksi julistautuminen ole vain vallanhalua ja mustasukkaisuutta.
Luulisin että uuden liiton solmiminen meitin ijissä vaatii erilaista sopeutumiskykyä ja suvaisevaisuutta kuin nuoruuden pariutumisessa, - silloin aikoinaan oli vain ne anopit ja apet, ja mahdollisesti liuta puolison sisaruksia...
"Pirre*"
"Tarviaakos sitä nyt ollakaan aina ykkönen" jne.
En tarkoitakaan, että minun aina täytyy olla ykkönen. Yritän selittää paremmin, mitä tarkoitan.
Kontaktia ja läsnäoloa haluan - jopa vaadin - silloin, kun ollaan yhdessä. Että tulen nähdyksi, huomioiduksi, juuri itsenäni, omana persoonanani, enkä vain jonain yhtenä naisihmisenä. Kait se kuuluu hyvään parisuhteeseen, että saisi tuntea olevansa toiselle jotain speciaalia.
Toki toivon myös sitä, että itse ja mieskin olemme läsnä ja kuuntelemme lapsiamme ja lapsenlapsiamme heidän kanssaan keskustellessamme ja heidät tavatessamme. Minulla ei vielä ole lapsenlapsia.
Pitäisihän sinunkin nähdä, hyväksyä ja huomioida toinen ihminen omana itsenään.
Ihmisenä, jolla on muitakin ihmissuhteita kuin sinä.
Itse en suostuisi olemaan salarakas, enkä huolisi vain salarakkaaksi haluavaa.
"bessie*"
Kommenttisi huokuu kiukkuisuutta. Miksiköhän......
Moitit ja vaadit hyväksymään papparaisen kuin papparaisen nahkoineen karvoineen (ja erektiohäiriöineen). Syyllistät minua ongelmastani. Taas ihmettelen, miksiköhän......
Valitsen kenen kanssa jatkan pitemmälle, vaikka olisinkin ihastunut. Onnellinen haluan olla itse ja että myös rakkaani on. Että meillä on mukavaa yhdessä. Pääsääntöisesti leppoisaa eikä mitään sietämistä, nielemistä, yrittämistä.
Ja ennenkaikkea paljon kivampaa kuin yksin!
Entinen elämä on meillä itse kullakin, sitä ei voi muuttaa.
Voin toki huomioida kaikki ihmiset omana itsenään ja niin teenkin (ainakin pyrin siihen)
Mutta kun on kysymys omasta parisuhteestani, niin silloin valitsen ja kelpuutan vain ihanan. Enkä näe, hyväksy ja huomioi ensimmäistä ehdokasta omana itsenään - vaihtoon vaan.
Mistä tuon salarakkaan vedit? En ole sellaisesta kirjoittanut.
Luepas nyt minun kommenttini uudelleen.
"huokuu kiukkuisuutta...moitit ja vaadit...syyllistät...Taas ihmettelen, miksiköhän...
Ihanko tosissasi näin kirjoitat, taidat provoilla tai ehkä luet minun tekstejäni omien ennakkoluulojesi huonossa valossa.
"Kontaktia ja läsnäoloa haluan - jopa vaadin - silloin, kun ollaan yhdessä. Että tulen nähdyksi, huomioiduksi, juuri itsenäni, omana persoonanani, enkä vain yhtenä naisihmisenä. Kait se kuuluu hyvään parisuhteeseen, että saisi tuntea olevansa toiselle jotain speciaalia."
Vastauksessani tarkoitin tietenkin sitä, että myös toisella osapuolella on oikeus "vaatia" samaa. Sehän on ihan perustarve, joka meissä kaikissa on jo ennen kuin persoonallisuutemme on edes muotoutunut.
Jos toiselle osapuolelle omat lapset ja lapsenlapset ovat tärkeitä ja kiinteä osa hänen elämäänsä, niin onhan selvää, että hän haluaa heistä puhua myös (juuri) sinun kanssasi. Se ON myös huomioimista ja nähdyksi tulemista, eihän hän aivan yhdentekevälle naiselle rupeaisi heti läheistensä kuulumisista kertoilemaan.
Ellei mies halua ottaa sinua mukaan koko elämäänsä ja ellei hän puhu sinulle kaikista hänelle tärkeistä asioista, olet hänelle"vain" salarakas.
Jos sinä haluat suurimman osan yhteisestä ajastanne kuluvan vain teidän parisuhteenne? ympärillä, et tavallaan hyväksy miestä sellaisena kuin hän on. Ja haluat olla vain salarakas, et esim. ukin tyttöystävä.
"bessie*"
"Ja haluat olla vain salarakas, et esim. ukin tyttöystävä."
Me ajattelemme kovin eri tavoin tästä 60 -ikäisten parisuhteesta. Ja se on ihan ok. Meitä on moneksi - yks tykkää äidistä ja toinen tyttärestä ja kumpikin naiduksi tulee.
En todellakaan halua olla "ukin tyttöystävä".
Vaihdan ukki-sanan tilalle Mies-sanan.
Enkä ole mikään tyttö vaan Nainen.
Olen parisuhteessani miehelle nainen.
Lapsenlapselle olet/olisit ukin/papan/vaarin jne. tyttö- tai naisystävä ja miehen lapsille isän tyttö- tai naisystävä. Jos ja kun enemmän tutustutte olet Etunimi tai peräti Lempinimi. Tädittelyllekin voi varautua altistumaan. Mikäli eivät hämmenny vallan tuppisuiksi kun sinä puhut jostain Miehestä.
Mutta sinähän siis haluat olla Nainen, siinä voi olla osalla porusta vähän opettelemista. Ehkä ajan kanssa olisit speciaali Se Nainen...
Ei kai voitaisi edes puhua (hetero) parisuhteesta, ellet olisi miehelle nainen?
Itselläni on ollut Kultia ja Rakkaita ja heikompina hetkinä varmaan sama triplatenkin. En silti jaksaisi edes kolmasosaa yhteisestä ajasta käyttää johonkin erityisen ihanaan yhdessä olemiseen, riittää kun molemmilla on hyvä olla. Ihan yhtä ihana hän on, vaikka poistuisi pariksi tunniksi lapsenlapsiensa mikäli siellä tarvitaan. Vielä ihanampi, jos kysyy haluanko lähteä mukaan.
Et sie mahottomia toivo...
Miten olis jos nostaisit kissan pöydälle,
Kertoisit mitä ja millaista yhdessä oloa mieheltä haluat ja houkuttelisit vastapuolen kertomaan, mitä hän teidän suhteelta haluaa.
Sen jälkeen voi yhdessä sopia miten ja millaisissa tilanteissa puhuisitte jälkikasvun ihmeellisyyksistä molemmin puolin.
Voihan olla , ettei mies keksi mistä puhua niin puhuupa niistä ihanista tenavista, hän voi jopa kuvitella , että haluatkin kuulla niistä kun kiltisti aina kuuntelet.
Ihmisen elämä on täynnä erilaisia sopimuksia ja tuntuu, että tässä iässä uuden parisuhteen sylissä ollessa niitä vaaditaan vielä selkeämmin. Elämä on helpompaa ja mukavampaa molemmin puolin kun ei vain anna mennä joten kuten vaan tuumaa yhdessä.
"RosaLiiin"
"Ihmisen elämä on täynnä erilaisia sopimuksia ja tuntuu, että tässä iässä uuden parisuhteen sylissä ollessa niitä vaaditaan vielä selkeämmin."
Varmasti näin on. Ja kun on löytänyt sen oikean, niin kannattaakin säätöjä tehdä ja tuumailla.
En tiedä, mutta arvelen, etten ole vielä löytänyt sitä oikeaa.
Olen huonolla tuurillani törmännyt siihen 10 % miehistä, jotka ovat papottuneet papparaisiksi, vaikka itse kuulun siihen 10 % naisista, jotka eivät ole mummoutuneet ;D
Minä voisin muuttaa toiselle paikkakunnalle. Mutta papparaiset eivät millään voi ajatellakaan liikahtaakaan tuvastaan lastenlastensa naapurissa.
Jatkan etsintää. Suurempi todennäköisyys minulla on onnistua löytämään kuin miehillä.
Olen itsekin tuskaillut, miksi a i n a vedän puoleeni tietyn tyyppisiä ihmisiä. Sitten tajusin, että mun on muututtava, että tässä on mun kasvun paikkani. Vaikka kuulostaa kliseeltä, pitäisi pystyä vapautumaan menneistä, antamaan anteeksi ja hyväksymään tapahtunut. Sitten tehdä itselle selväksi, mitä haluaa ja olla omille tunteilleen uskollinen. Jos on sisäinen varmuus ja kunnioitus itseensä, se heijastuu ulospäin ja vetää puoleensa haluamaasi. Älä mieti, että taasko tässä on joku dorka tyrkyllä, vaan luota siihen, että saat mitä haluat, kunhan haluat selkeästi ja vahvalla tunteella.
"sparrausta tääkin"
"tehdä itselle selväksi, mitä haluaa ja olla omille tunteilleen uskollinen"
"saat mitä haluat, kunhan haluat selkeästi ja vahvalla tunteella."
Uskon ymmärtäväni, mitä tarkoitat. Tai ainakin huomasin lukiessani kirjoittamaasi, mikä on vikana omassa käytöksessäni. Se käytökseni juuri vetää puoleensa näitä "dorkia".
Olen liian epäitsekäs, kuuntelen ja olen kiinnostunut ihmisistä ja heidän huolistaan - autankin, jos voin. Silloin jäävät minun kanssani roikkumaan tuollaiset, jotka eivät huomioi minua, kun en vaadi huomiota.
Olen oikeasti kiinnostunut tutustumaan uusiin ihmisiin ja kuuntelen mielelläni heidän juttujaan ja heidän elämästään.
Sellainen empaattinen epäitsekäs malli vaan ei sovi parisuhteen etsintään eikä parisuhteeseen minulla.
"RosaLiiin" kirjoitti edellä samasta asiasta:
"hän voi jopa kuvitella , että haluatkin kuulla niistä kun kiltisti aina kuuntelet."
Pidä vain empaattisuutesi ja epäitsekkyytesi, jos ne ovat sinua! Sehän on vain kaunista. Mutta varo, ettet lipsu marttyyriyden puolelle. Ole emppis sydämestäsi. Älä sekoita sydänvertasi epäitsekkyyteesi, se on tuskallinen yhtälö.
@sparrausta tääkin:
"Älä sekoita sydänvertasi epäitsekkyyteesi, se on tuskallinen yhtälö."
Valaisisitko tämän lauseen merkityksen.
Ei avaudu minulle.
Kyllä se joskus tulee sellainenkin mies, joka oikeasti haluaa tietää ja kysyy "mitä sinulle kuuluu?" ja kuuntelee ja huomioi vastauksenikin.
Yksi hyvä ja unohtumaton hetki ex-aviomieheni kanssa. Silloin hän oli jo exä.
En muista, minkä asian hoitamisen vuoksi me tapasimme pienessä pizzeriassa. Päiväsaikaan se oli. Istuimme pikku pöydässä vastakkain. Kahvit taisimme juoda. Juttelin niitä näitä ja kyselin häneltäkin jotain. Mies sanoi väsyneen ja alakuloisen näköisenä "Älä puhu mitään, ole vaan siinä."
HUNKSZ sanoo: " Eipä olisi pahitteeksi, jos vielä tuntisin rakkautta, tai edes tervetta siihen"
Siirakki sanoo: "Ihmisen ei ole hyvä olla yksin, vaikka se onkin useimmiten viisasta"
Järki sanoo: " MIksi vielä polkea? Polkea taas polkujaankin hoiperrellen, kun edessäsi on jo suora tie.
Ja tota.... minä olen mies, ja miehet eivät rakkaudesta ja ihmis-suhteista ole lukeneet muuta kuin jokusen rakkauskirjeen.
Vanhemmiten, kirjeiden tuoksukin on muuttunut raikkaasta raskaammaksi.
Sanoisinko, Syreenistä Myskiksi.
H.
"hunksz"
"Syreenistä Myskiksi"
Myski! Feromoni ja naisferomoni nostaa testosteronitasojasi.
Ihanaa sulla!
*kaivaa alimman piirongin laatikon pohjalta kellastuneita rakkauskirjeitä äänekkäästi nuuhkien*