Oli vuosi 2006 ja olin ollut työttömänä jo pari vuotta eli olin pitkäaikaistyötön. Olin opiskelujen alusta asti elänyt kädestä suuhun todella vaatimattomasti ja opiskelujen loputtua ja valmistuttuani sama meno jatkui, olin jo tottunut asiaan, kurjuuteen ja vähäosaisuuteen.
2007 sain osittain onnekkaastikin ensimmäisen kunnon työpaikkani jossa olen tänäkin päivänä. Palkka oli 2007 noin 1400 euroa netto, nykyisin jo 1950 euroa netto.
Tein 2007 lopulla todella huiman ratkaisun kun miettii menneisyyttäni eli rahaa ei juuri koskaan ole ollut tuhlattavaksi ja työttömänä elämä alkoi luisumaan raiteiltaan, ostin ensiasuntoni, kerrostaloyksiön. Asunto maksoi vuonna 2007 47500 euroa ja korko oli muistaakseni noin 5% (12 kuukauden euribor marginaaleineen). Lainaan sain onneksi takaajan joten omaa rahaa en tarvinnut, ei sitä kyllä olisi ollutkaan.
Välillä oli hankalaa mutta mielestäni minulta ei ole tänä aikana puuttunut yhtään mitään. Ruoka, pieni matkailu, viihdykkeet.. olin kyllä tottunutkin vähään joten asuntolaina oli vain jatkumoa, menot eivät kasvaneet vaan ylimääräinen raha meni tavallaan omaan taskuun. kaikkiin on raha riittänyt täysin ja asuntolaina antoi uskoa tulevaisuuteen ja laittoi yrittämään entistä kovemmin vaikka elämä murjoi ja työkään ei aina maistunut. Viime kuussa se sitten tapahtui, sain ensiasuntoni maksettua, voi että tätä ihanuuden tunnetta, omistan asuntoni täysin. Vastikkeeni on 101€ ja olo on mitä mainioin. Minulle on luvattu palkankorotus ja palkkani nousee joulukuun alussa 2200 euroon kuukaudessa (netto). Olen 28 vuotias ja elämä taas mallillaan, ensimmäistä kertaa tunnen itseni rikkaaksi ja hyvinvoivaksi.
Ensiasunnon osto oli yksi elämäni parhaita ratkaisuja, en tiedä missä olisin ilman sitä, ajatuskin pelottaa kun miettii miten suureksi sekin kuilu olisi jo nyt kasvanut. Vierellä on nyt myös rakastava naishenkilö, loppuelämä näyttää erittäin valoisalta. Ei tiedä vaikka lähiaikoina muuttaisimme isompaan.
2007 sain osittain onnekkaastikin ensimmäisen kunnon työpaikkani jossa olen tänäkin päivänä. Palkka oli 2007 noin 1400 euroa netto, nykyisin jo 1950 euroa netto.
Tein 2007 lopulla todella huiman ratkaisun kun miettii menneisyyttäni eli rahaa ei juuri koskaan ole ollut tuhlattavaksi ja työttömänä elämä alkoi luisumaan raiteiltaan, ostin ensiasuntoni, kerrostaloyksiön. Asunto maksoi vuonna 2007 47500 euroa ja korko oli muistaakseni noin 5% (12 kuukauden euribor marginaaleineen). Lainaan sain onneksi takaajan joten omaa rahaa en tarvinnut, ei sitä kyllä olisi ollutkaan.
Välillä oli hankalaa mutta mielestäni minulta ei ole tänä aikana puuttunut yhtään mitään. Ruoka, pieni matkailu, viihdykkeet.. olin kyllä tottunutkin vähään joten asuntolaina oli vain jatkumoa, menot eivät kasvaneet vaan ylimääräinen raha meni tavallaan omaan taskuun. kaikkiin on raha riittänyt täysin ja asuntolaina antoi uskoa tulevaisuuteen ja laittoi yrittämään entistä kovemmin vaikka elämä murjoi ja työkään ei aina maistunut. Viime kuussa se sitten tapahtui, sain ensiasuntoni maksettua, voi että tätä ihanuuden tunnetta, omistan asuntoni täysin. Vastikkeeni on 101€ ja olo on mitä mainioin. Minulle on luvattu palkankorotus ja palkkani nousee joulukuun alussa 2200 euroon kuukaudessa (netto). Olen 28 vuotias ja elämä taas mallillaan, ensimmäistä kertaa tunnen itseni rikkaaksi ja hyvinvoivaksi.
Ensiasunnon osto oli yksi elämäni parhaita ratkaisuja, en tiedä missä olisin ilman sitä, ajatuskin pelottaa kun miettii miten suureksi sekin kuilu olisi jo nyt kasvanut. Vierellä on nyt myös rakastava naishenkilö, loppuelämä näyttää erittäin valoisalta. Ei tiedä vaikka lähiaikoina muuttaisimme isompaan.
Vastaukset 36
Vanhimmat
Yksiöt ovat vähiten riskialtteita ostaa. Ne menevät kaupaksi tai vuokralle aina jos ei nyt ihan taantuvilla takamailla sijaitse. Lisäksi yksiöstä tulee ne mahdolliset vanhemman rakennuksen isommat remontitkin aika pieninä laskuina, ja hoitovastike on pieni.
Hhmmmnnn, tuota joo.... Tuon ensiasuntosi rahallinen arvo lienee tänä päivänä vähintään n. 50 000 euroa vaikka kuinka varovasti arvioisi. Yleensä pankit käyttävät asunnon vakuusarvona 70 %, joten sinulla on n. 35 000 euron arvosta vapaita vakuuksia. Jos käytät tämän vapaan vakuuden uuden asunnon ostamiseen, niin saisit helposti rahoitusta 110 - 120 t. euron arvoiseen asuntoon. Pistät tämän ensiasuntosi vuokralle, vastikkeen jälkeen vuokratulolla pystyy vielä tätä toistakin asuntoa apuna lyhentämään helposti. Elämänlaatusi pomppaisi tilavan asunnon myötä ja "kaksi" maksajaa kaataisi tämän toisenkin lainan nopeasti nurin. Kaikki tämä muutamassa vuodessa noin vaan, kun et alun perin jäänyt tuhnuttelemaan. Alta neljän kymmenen iässä sinulla on jo kaksi, ellei alun kolmatta velatonta asuntoa.
(Olen 28 vuotias ja elämä taas mallillaan, ensimmäistä kertaa tunnen itseni rikkaaksi ja hyvinvoivaksi.
Ensiasunnon osto oli yksi elämäni parhaita ratkaisuja, en tiedä missä olisin ilman sitä),
JA SITTEN SINÄ HERÄSIT...........kerroit tuon saman tarinan montakuukautta sitten jo,Lukilla muisti joka muistaa melkoisen tarkaan.
Kun sinä heräsit niin jatka siitä kun ostit sen isomman asunnon jne... et ole muuten edennyt puolessa vuodessa muijan kanssa mihinkään...odottelen seuraavaan stooria mielenkiinnolla kun loppu elämä näyttää erittäin valoisalta,niin kerroppa kuinka tuossa sitten käy niin saadaan stoori aikaan.
Laitahan päivitys puolen vuoden päästä viimeistään kuinka rakkaankanssa mene ja kun ostimme rohkeasti uuden asunnon.
Luki voi avata juonen käänteitä entiselle köyhälle ,pikkusen aina valaiset niin Luki kertoo totuuden eikö.
Nauti elämästä nyt. Elämä on yllätyksiä täynnä, vaikka nyt tuntuu hyvälle, ja mikään ei pitäisi mennä pieleen, yhtäkkiä yllätät emäntäsi vieras parru perseessä, ja pomo lyö lopputilin kouraan, ei siinä paljoa maksetut seinät auta, ainoa mikä auttaa on brenkku, ja sitä suruun naukkaillessa, huomaa muutaman vuoden kuluttua miten keveritkin on vaihtunut vähän heikompaan ainekseen. Onni sinulla on pieni vastike, sen saa kasaan vaikka palautetuista pulloista, joita kuukaudessa tulee tyhjennettyä. Putkiremontti kaataa sitten korttitalosi lopullisesti. 800 euroa per neliö pitäisi raapia kasaan, se ei enää pulloilla onnistu. Ei muuta kun kämppä myyntiin ja asuntolaan. Elämä on laiffii
Eihän 800 euroa per neliö putkiremppaa tarvitse kerralla maksaa. Jättää sen yhtiövastikkeeseen ja maksaa hiljalleen rahoitusvastiketta 130 euroa per kuukausi. Vaihtoehtona on myydä kämppä 50000 eurolla ja juoda itsensä hengiltä. Vuokrakuoriainen ei saa edes sitä tehtyä kun sossun rahat ei riitä kunnolla viinaan.
(Vaihtoehtona on myydä kämppä 50000 eurolla ja juoda itsensä hengiltä.)
Älä ny,elämä on laiffii
" Vaihtoehtona on myydä kämppä 50000 eurolla ja juoda itsensä hengiltä. Vuokrakuoriainen ei saa edes sitä tehtyä kun sossun rahat ei riitä kunnolla viinaan. "
Sossun rahoilla joutuu turvautumaan korvikejuomiin, ja niillä henki lähtee vaan paljon nopeammin kuin mitä hyvällä viinalla, ja hyvinkin nopeasti niihin voi kuolla jos oikein pahan myrkyn tuleen ottaneeksi.
Tuo on kyllä totta että ei sitä putkiremppaa tarvitse välttämättä maksaa heti tai itse siihen lainarahoja pankista anella, mitä lainoja ei työtön ja rahaton tai ajaoittain tilapaäisluonteisia hanttihommia tekevä hevin saakkaan. Tässä tilanteessa onkin asuntoyhtiö hyvä, kun se voi ottaa lainan joka sitten remonttivastikkeena kuukausittain peritään.
Televisiossa uutisissa näytti miten Espoossa rakennetaan kehitysvammaisille uusia rivarikaksioita. Sanoi että kautta maan aletaan rakentaa sellaista 600 uutta asuntoa vuodessa nimenomaan kehareille.
Voisi olla keharina helpompi ja mukavampi elellä kuin mitä n.s. normaalien kirjoissa jos kuitenkin joutuu elämään elämänsä alle keskiluokan tulo/status-asemassa, eikä siis mitään keskiluokalle kuuluvia juttuja kutenkaan saa ja vain keskiluokan halveksinnan päällensä saa. Näitä tämän luokan ihmisiähän, lähinnä yksinäisiä miehiä, meillä aina vedetään joka suhteessa kuin vierasta sikaa.
Ei taida enää alemmas suomalaismies vajota kuin että on kateellinen kehitysvammaiselle.
" Ei taida enää alemmas suomalaismies vajota kuin että on kateellinen kehitysvammaiselle."
En tiedä oliko siinä minun osaltani varsinaista kateutta, mutta kyllä se vähän mietteliääksi pisti. Ei minulla ainakaan kehitysvammaisuutta kohtaan mitään kateutta ole.
Ihan uuden rivarikaksion oli se esimerkin kehari saanut siinä, ja vielä Espoosta missä sellaiset maksavat ehkä jotain 200000€. Se siinä on kun saa tällaisen asunnon ihan vaan lahjoina, eikä mitään ylläpito ja hoitokustannuksiakaan tarvitse maksaa eikä remonteista ja menekistä markkinoilla huolta kantaa.
Se on tuo kateus sellainen asia josta aina keskustelupalstoilla syytetään, ja ihmisille ilmeisesti paasataan kovasti sitä että älä ole kade. Mutta mitä tällä kateudella oikeastaan tarkoitetaan. Jos kateudella tarkoitetaan jotain tunnetta niinkuin sen tulkitsen, niin en esim. minä mielestäni tuossa kommentissani kyllä kateutta osoittanut. Minusta siis nämä kateus ja halveksinta ovat ihmisten perustunteita. Ja siis tunteelliset ihmiset yleensä aina joko kadehtivat tai halveksivat, se tulee ihan lunnostaan tämä suhtautuminen tunneihmisiltä näin, mutta itse en siis koe olevani paljonkaan tunneihminen.Tietenkin voi myös molempiakin tunteita osoittaa yhtä aikaa, eli kadehtia ja halveksia. Jos yhtä aikaa näiden molempien tunteiden kohteeksi joutuu niin sitä ainakin itse olen pitänyt kaikkein vastenmielisimpänä, enkä halua olla sellaisten ihmisten kanssa missään tekemisissä.
Minä olen aikanani ollut sen tapaisilla työpaikoilla(pääkaupunkiseudullakin) missä on ollut perheettömiä
yksinäisiä miehiä töissä, ja siksi jonkin verran tällaisten miesten elämästäkin olen tullut tietämään, enkä minä itsekkään ole koskaan mitään edes näitä halpakorkoisia tai valtion korkotukemia lainoja saanut, enkä edes asjuntolainojen korkojen verovähennyksistä ole nauttinut.
No kyllä minulla itselläni asiat sentään sen verran hyvin on aina ollut että en keharin kanssa osia olisi vaihtanut, mutta tässä yhteydessä mieleeni tuli muutaman aikanaan työpaikalta vähän tuntemani miehen osa. Yksi päätyi tappamaankin itsensä siinä jotain 45 vuotiaana, siitä jälkeenpäin kuulin. Myös alkoholilla ja tupakoimalla tällaiset miehet tietoisesti tuhoavat itseään, minä en ole ainakaan vielä näinkään itseäni tuhonnut. Sitä mieltä kuitenkin olen edelleen, että myös tällaisten miestenkin asumisoloissa olisi usein paljonkin korjaamisen varaa ja syytä olisi edes vähän näitäkin huomioida, ja tätä ristiriitaa vasten sitten tuota keharin uutta rivarikaksiota päädyin peilaamaan .
Aloittajan tarina lähtee samaan malliin kuin Luki4everillä.
Mielenkiintoni herää kuinkahan jatkuu hetken päästä,toiset ylyttää ostamaan ja mieli tekisi,miten siinä käy sitten,no melkoisella todennäköisyydellä tapahtuu liitto ikivelkaan,ja palataan palstalle agresiivisena heilumaan tuolloin onkin jo xo juomat pelissä mukana ja ikää alkaa olla.
Tämä on on varmasti erittäin todennäköinen skenaario muutaman vuodenpäästä kun uutuuden viehätys (rakas ) alkaa olla enempi emäntä ja nalkuttaa vierellä lainan kera ,kunkahan käy,itse en halua ohjeita antaa ,olkoon jokainen oman onnen seppiä.
Onneksi olkoon. Ja kun tulee aika hankkia suurempi asunto, niin älä myy tuota yksiötä, jätät sen vuokralle ja siitä saat lisävakuuden uuden asunnon 100% lainaan.
Ennen kuin huomaatkaan niin sinulla on oman kodin lisäski pari sijoitusasuntoa ja pääomatuloja tulee kohta enemmän kuin palkkatyöstä.
Heh, Lukihan sen havaitsi, sama kirjoitus ollut täällä jo monta kuukautta sitten ja nyt eilen kirjoitti, että viime kuussa sai maksettua lainan pois!
Sama trolli kyseessä, joka palstalla esittää eri hahmoja, välillä Ok-asukas, välillä vuokralainen ja kaikkea pähkähullua siltä väliltä, jollekin tämä elämä milelikuvitusmaailmassa on ainoa keino selvitä(kirjoitus oli muuten ihan hyvä ja asiallinen)
TÄYS FEIKKI :)
47500 eskon laina 5 vuodessa 5% korolla tekee tasaerämaksuina 896,38 eskoa/ kk. Tuohon yhtiövastike n. 100 eskoa, sähkömaksu joitakin kymppejä, ym. "pientä", jota jokaisella kuluu, niin 1400 eskon netto palkka ei ikävä kyllä riitä.
Mutta ihan kiva päiväuni... tuollaisesta ei varmaan ole ollut kovin kiva herätä.
Et sitten ole huomannut, että korot ovat laskeneet kovasti vuodesta 2007. Lisäksi aloittajan palkka on lyhentämisen loppuvaiheessa ollut jo 1950 euroa netto.
Käytännön esimerkki asumiskustannusten jäädyttämisestä lainanottohetken tasolle. Laina ei lisäänny ja korkokin voi laskea, mutta palkka on noussut muutamassa vuodessa 40 %.
Ei näitä asuntolainoja 5 vuodessa pois makseta, 15 vuotta niihin on paljon sopivampi, ja 10 vuotta ainakin. Tietenkin voi lainat kuitata pois aiemminkin jos saa jostain rahaa yli odotusten tai tulot nousevat suhteessa lainaan ja korkoihin.
Maksoin 8 vuodessa yhden talon. Omaa rahaa oli lahtiessa 10%.
Haaaaah.
Köyhyytesi ei ole minnekään poistunut.
Olet vain loppuelämäsi oravanpyörässä juokseva köyhä.
Ihmisille on taottu päähän sellainen mielikuva että kun ostavat oman asunnon muuttuvat yhtäkkiä rikkaaksi:)
Vähän sama kuin:
Hanki duuni,
käy töissä,
mene naimisiin,
hanki lapsia,
maksa veroja,
maksa laskuja,
osta paljon,
kuluta paljon,
katso telkkaria,
äänestä,
ota lainaa,
osta talo,
noudata lakia,
seuraa muotia,
käyttäydy normaalisti.
Ja nyt toista perässä: OLEN VAPAA!
Terveisin toinen omistussasuja.
Eihän se yhtäkkiä tapahdu vaan vuosien pitkällisen lainanmaksun yhteydessä. Muutos parempaan tapahtuu vähitellen ja siksi sitä ei huomaa. Pikku hiljaa vuokralainen alkaa jäädä kyydistä. Se tapahtuu muutaman kymmenen vuoden aikana ikään kuin salaa.
> Ihmisille on taottu päähän sellainen mielikuva että kun ostavat oman asunnon muuttuvat yhtäkkiä rikkaaksi:)
Toinen vaihtoehtohan on maksaa loputonta vuokraa jonkun toisen omistamasta asunnosta. Kun ostettua asuntoa maksaa aikansa, siitä todella tulee oma ja asunnon ostajasta vähitellen rikkaampi. Ei heti eikä yhtäkkiä, mutta pitkän päälle. Ja raha tuo vapautta.
Heh.
Olet siis sitä mieltä että jos omistaa asunnon on rikas?
Suomessa on sitten aika perkeleesti rikkaita, varmaan miljoona rikasta.
Ollan me suomalaiset vaan rikasta porukkaa.
Miten tämä rikkaus sitten näkyy esim 30 vuoden kuluttua?
Loppupelissä käy niin että lainaa otetaan kokoaika lisää ja lisää ja lisää ja "rikastutaan "aina vaan.
Sitten yhtäkkiä eläkeiän ollessa ovella, kun lainaa on enää 75000€, painoa 130 kg, kolesterooli 8, 2-tyypin diabetes... tulee sydäri ja kuollaan "rikkaana".
Mitä tästä rikkaudesta jäi sitten käteen, ei mitään muuta kuin rupiset känsät, lapset joita ei kerennyt tavata kun piti rakentaa heille "hyvää" elämää, ja sydäri stressistä ja työn paiskimisesta.
Hyvällä tuurilla tulee vain aivoinfarkti ja jää vaimon ruokittavaksi ja pyyhittäväksi, joka sitten myy talon ja ostaa pienemmän ja omaishoitovapailla käyttää "rikkaudet" matkustaakseen gambiaan.
Tavallinen rivitallaaja ei rikastu ostamalla omaa. Ei ottamalla lainaa lainalle ja elämällä velaksi. Onnellisuus ei tule omistamisesta, velasta...
Mielummin olen terve, teen minimimäärän töitä, vietän aikaa vaimon ja lasten kanssa, nään kun ne kasvavat, rakastuvat, aikuistuvat...
Mielummin olen 70 vuotiaana elossa ja terve.
"Ihminen uhraa terveytensä, jotta saisi rahaa.
Sitten hän uhraa rahaa saadakseen takaisin terveytensä.
Ja sitten hän on niin huolissaan tulevaisuudesta, että hän ei nauti tästä hetkestä;
seurauksena on se, että hän ei elä tässä hetkessä eikä tulevaisuudessa;
hän elää kuin hän ei koskaan kuolisi,
ja sitten hän kuolee, eikä ole oikeastaan koskaan edes elänyt."
- Dalai Lama
No ei me todellakaan sillä tavalla vapaita olla kuin mitä jotkut alkeellisissa oloissa erämaissa luonnossa elävät intiaanit voivat olla. Tämä tosiasia on vain hyväksytträvä, enkä esim. minä henkilökohtaisesti edes kaipaa mitään alkeellisia erämaaoloja.
Nekö ovat vaihtoehdot?
Orjana oravanpyörässä munattomana.
Tai.
Munat paljaana pusikossa.
Miten olisi siitä sellainen sopiva keskitie.
"Suomessa on sitten aika perkeleesti rikkaita, varmaan miljoona rikasta.
Ollan me suomalaiset vaan rikasta porukkaa."
Harvinaista positiivisuutta ja täysin totta.
Naapurimaissa missä ei ihannoida omistusasumista on miljoonia köyhiä? :D
Suomessa pitää omistaa asunto koska naapurikin omistaa. Se ei tee ihmisestä rikasta.
Onko esim. Ruotsissa ja muissa pohjoismaissa niin paljon köyhempiä ihmiset koska eivät hanki omistusasuntoa? Siellä asutaan yleisesti vuokralla. Luulen että silti elintaso on korkeampi sun suomalaisilla.
Muissa Pohjoismaissa asuvat vuokralaiset ovat keskimäärin aika reilustikin köyhempiä kuin suomalainen velaton omistusasuja.
Taidat olla työtön vuokralla asuja kun on aikaa aina päivällä täällä kirjoitella. :D
Eli muissa Pohjoismaissa asuu paljon suurempi osa ihmisistä vuokralla kun Suomessa. Onko sitten niin että siellä ollaan yleisesti paljon köyhempiä kun Suomessa? Epäilen asiaa.
Onnea!!! =)
Itse ostin oman ensiasunnon (rivarinpäädyn 78m2) just ennen euro aikaa... asuin useamman vuoden, rempaten pikkujuttuja, ja vuonna 2005 möin sen ostohintaa 46 000e paremmalla hinnalla. En kyllä ole koskaan laskenut paljonko remppoihin laitoin... veikkaan etten yli 10 000e.. enkä ole laskenut paljon koroissa maksoin...
Mutta silti, nykyisen kumppanin kanssa ostettiin sitte okt. (hän myi myös omansa) ja velkaa meillä on nykysestä okt:ta 60 000e.
Ja nykynen realiarvo on n. 360-380 000e. Että meneppä tänä päivänä ostamaan samanlainen... ihan perusduunareita ollaan... nettotulot yht n 4500e/kk.
Niin, ja tässä tulemme asumaan siihen asti kunnes meidät kuolo korjaa!! Tietty toi asuntojenhintojen nousu ei tilillä näy.. mutta ei se myöskään sieltä ole pois jos ja KUN nää hinnat tulee laskemaan... mutta ainennii molempien asuminen oli tavallaan ilmasta noina sinkkuuden välivuosina... ;D
Eikä edes mennä siihen paljonko täällä Espoossa vastaavan talon vuokra on kun se mitä kuukaudessa lyhennetään... (stadin vuokrayksiö on kalliimpi kun 200m2 espoosta)
En vaan ymmärrä miten ihmisillä on VARAA asua vuokralla.
"Niin, ja tässä tulemme asumaan siihen asti kunnes meidät kuolo korjaa" - toivottavasti menee noin, eikä esim akkasi lähde toisen meisselin perään, tai itse jätä sitä jos lakkaa antamasta. Siinä tapauksessa luukku myyntiin tai toisen ulos lunastus ja ikivelkakiikkuun roikkumaan.
Tämänkin ketjun on aloittanut kallion Hilda-Rane, elää omassa pienessä päässään, paljasti taas itsensä kun oli saman kirjoittanut jo monta kuukautta sitten tänne heh... ok-loordi. suusmuffi, japi,stadin starbu, p-reikä ne ovat kaikki hilda-ranen käyttämiä nimimerkkejä
Todella "liikuttava" välittjän laatima sepustelma.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10621488#comment-0
Sama tarina kirjoitettu huhtikuuussa ja nyt marraskuussa ja kummassakin VIIME kuussa laina tuli maksettua HEH, tosiuskottavaa, aivan selvää Rane-Hildaa taas.... Plääh..
Surkimus kirjoitti uudelleen taas oman juttunsa, Rane-Hilda se paljastaa aina itsensä, tavalla tai toisella, pätkiikö muisti tällä maalta " Heseen" muuttaneella kallion elätillä
RANE_HILDA Heh, kirjoitttaa uudellen keväällä laittamansa fantasian ja lisää siihen , että on naisen löytänyt heh, älä Rane unta näe, kallion läävässäsi. Miten se on Rane kun huhtikuussa kirjoitit, että sait viime kuussa lainan maksettua ja nyt marraskuussa uudellen saman, niin missä kuussa se laina tuli maksettua? Taitaa palstan monipersoonaa vaivata musitihäiriöt..
Onnittelut !!
Oma tarinani on vähän saman suuntainen:
Olin 25 vuotias kun valmistuin korkeakoulusta, olin asunut vuokralla ja haaveillut omasta talosta.
Elettiin vuotta 1998 markka aikaa, möin autoni ja ostin OKT tontin.
Rakensin (itse kokonaan) pienen talon ja ja möin v. 2001 juuri kaks vuotta asuneena sain voitot verottomana.
Summia en viitsi kertoa, mutta kun maksoin velat pois niin loppu rahalla tein uuden velattoman talon (nyt tosin paljon isompi).
Kaikki nämä taloprojektit olen tehnyt normi työn ohessa, joten joskus tuli univelkaakin, mutta nyt jälkikäteen ajateltuna oli ratkaisut oikeita.
Ja kun kolmikymppisenä omisti velattoman talon niin ei ollut enää paineita elämisestä.
Nyt sitten on jo kaikki mitä tarvitsee (mutta elän kuin tavallinen duunari, en pullistele onnistumisilla mihinkään)
Itse ostin asunnon vm.2003 . Se maksoi 41000e.
Asuntoa on vieläkin velkaa n.21ke . Lyhennykset kuukaudessa 270e pelkkään velkaan.
Itse siksi pidän matalaa kuukausilyhennystä,kun asunto on vuokralla. Tosin itse asunut joskus asunnossa reilu kaksi vuotta.
Vastike taitaa olla tällä hetkellä 167e/kk