Laitoksessa

jakeku

Olin aloittanut tässä pienessä ja syrjäisessä laitoksessa kesätyöntekijänä. Rahapulassa olin valmis tekemään mitä tahansa työtä ja tänne ei ollut juuri hakijoita. Tämä ei todellakaan ollut toiveammattini, mutta palkan lisäksi tarjolla oli asunto ja täysi ylöspito. Paikka oli todella idyllinen, valkoinen empire-henkinen rakennus luonnonhelmassa järven rannalla. Potilaita oli yhteensä lähes sata ja meidän osastollamme kaksitoista. Suurin osa potilaista oli muuttanut tänne jo lapsina ja tulisivat asumaan täällä elämänsä loppuun asti.

Pekkaan tutustuin heti ensimmäisenä työpäivänä. Hän oli laiha keski-ikäinen pyörätuoliin sidottu rampa. Hän ei juurikaan puhunut, vastaili lyhyillä yhden sanan lauseilla. Hän istui päivät huoneessaan tai laitoksen käytävällä pyörätuolissaan. Muutaman tunnin välein hänet nostettiin vessaan istumaan tarpeilleen ja annettiin istua siellä jopa tunnin kerrallaan jos työntekijät olivat kiireisiä. Kun tulin ensimmäisen kerran hakemaan Pekkaa vessasta, en ollut uskoa silmiäni. Pöntöllä istuvalla Pekalla oli kädessään suhteettoman suuri seisova kulli, jonka kärjessä kimalteli limaiset kiimatipat. Hän veteli kulliaan silmät kiinni eikä tuntunut huomaavan minua. Jäin tuijottamaan rujon miehen runkkausta uteliaana ja kiihoittuneena. Hetken kuluttua hän ruiskutti valtavan spermalasti kuihtuneille reisilleen. Sitä näytti suihkuavan loputtomasti. Astuin spermalta haisevaan huoneeseen ja Pekka katsoi minua välinpitämättömästi pehmenevä kulli kädessään. Pyyhin huolellisesti spermat hänen reisiltään ja lypsin viimeisetkin pisarat pehmenevästä kullista ennen hänen pukemistaan.

Anna näytti enemmän peikolta kuin naiselta. En edes tiedä minkä ikäinen hän oli, todennäköisesti jo kuitenkin lähenteli keski-ikää. Hän oli todella pienikokoinen, pörrötukkainen ja lähes hampaaton. Hän vietti päivät istuen lattialla ja heijaten itseään edestakaisin. Hän ei koskaan puhunut sanaakaan. Yleensä hänet oli puettu pakkopaitaan, sillä hän riisui muuten kaikki vaatteensa pois ja sehän olisi saanut miespuoliset potilaat sekopäisiksi. Toisella viikolla sain tehtäväkseni Annan suihkuttamisen. Pakkopaidan poistamisen jälkeen hän riisui nopeasti loput vaatteensa. Olin yllättynyt miten upea vartalo tällä peikolla oli. Rinnat olivat todella terhakat teinitytön tisut isoilla vaaleanpunaisilla nänneillä. Vaikka pillu oli karvainen, häpyhuulet erottuivat selvästi, sillä ne olivat todella isot. Anna meni jakkaralle jalat levälleen istumaan, enkä saanut millään silmiäni irti isosta ja näyttävästä pillusta.

Pesin ensin rinnat erittäin huolellisesti. Nännit kovettuivat välittömästi, vaikka puristelin tissejä kovakouraisesti pestessäni. Pillu tuntui limaisen kostealta, joten työnsin sormen syvälle pestessäni sitä. Anna tuntui pitävän huolellisesta pesusta ja nussi innokkaasti sormeani. Pillu puristeli kiimaisena sormea. Anna nauroi ja kikatti. Aivan yhtä innoissaan hän ei ollut kun työnsin sormen hänen anukseensa. Otin kuitenkin työni vakavasti ja pesin peräaukon sormella niin syvältä kuin pystyin. Kullini seisoi aivan kovana, mutta en uskaltanut kaivaa sitä esiin.

Ensimmäisessä yövuorossani olin kahdestaan alkoholisoituneen vanhan mieshoitajan kanssa. Hän oli melkoisessa humalassa jo alkuyöstä ja kertoi kuinka hyvät työsuhde-edut tässä työssä on. Ei tarvitse miehen olla koskaan pillunpuutteessa ainakaan jos tekee yövuoroja. Hän kehoittikin minua hoitamaan kaikessa rauhassa Annaa, joka oli laitettu levottomuuden vuoksi lepositeisiin.

Hermostuneena, mutta kiimaisena, tulin Annan huoneeseen. Sytytin valot ja katselin sänkyyn sidottua peikkonaista. Yöpaidan alla hänellä ei ollut alusvaatteita, joten pääsin suoraan käsiksi hänen upeaan pilluunsa. Työntelin sormea sisään ja pillu oli heti limasta märkä. Painoin pääni jalkoväliin ja haistoin ettei Annaa oltu ainakaan tänään pesty. Pillu haisi vanhalle kuselle ja pesemättömän perseen tuoksu oli vahva. Nuolaisin karvaista vittua ja irvistin. Se maistui todella kitkerälle. Nuolin sitä innokkaasti ja kyrpäni oli kivikova. Nousin peikkohuoran päälle ja hieroin terskaani limaista vittua vasten. Hampaattoman suun suuteleminen olisi liian iljettävää, joten nuolin ja purin vaaleanpunaisia nännejä. Peikkotyttö vinkaisi. Survaisin kyrvän limaiseen pilluun ja aloin nussimaan. Anna vinkui ja inisi, mutta minusta tuntui että hän nautti. Olin kuullut että lähes kaikilla potilailla oli epäterve seksuaalivietti ja ainakin tämä huora kaipasi kovaa kyrpää. Survoin kunnolla pohjaan asti ja tunsin miten pillu supisteli kyrpäni ympärillä. Kun olin ruiskinut spermalastin sisään katsoin taakseni ja näin humalaisen hoitajan runkkaamassa takanani housut nilkoissa.

1

5507

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • P.Eräreikä

      Henkilöitä oli kuvattu kyllä tosi hyvin...Paitsi: sitä päähenkilöä. Kuvittelin sen aluks sellaseks ihanaks teinitytöks (salkkareitten Peppi), kunnes yht´äkkiä tulikin kohta "kullini seisoi aivan kivikovana".. Siihen hieman latistui juttu. Ihan hyvin kirjoitettu kuitenkin ja pitkänä tosta olis saanu kyllä hyvän novellin.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      41
      1743
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      164
      1637
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      70
      1378
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      238
      1316
    5. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      200
      1214
    6. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      128
      1145
    7. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      332
      1127
    8. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      78
      1076
    9. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      227
      1057
    10. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      314
      1057
    Aihe