9 viikkonen pentu

valtava väsymys itsellä, pentu ollut talossa viikon. ei ole tottunut tälläseen vahtimiseen ja jatkuvaan käskemiseen niin kyllä kuluttaa omia voimia. kaatoi valtavan kukkatelineen, oli naruilla seinään kiinnitettynä ettei kaataisi koskaan sitä päälleen,no sai sitten kaadettua ja aivan järkyttävä sotku ja mulla meni kyllä hermo.. huusin pennulle välittömästi että mene pois! jäi luimistelemaan vielä ja napautin kämmenellä kannikkaan, vähän vingahti, mutta välittömästi meni omalle paikalleen maate. tajusi kyllä itsekkin tilanteen mitä sai aikaan kohelluksineen. mutta itselleni jäi hyvin huono omatunto..

mutta..ei talosta voi kuitenkaan kaikkea tyhjentää sen takia että on tullut koira hommattua!
121118
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Pentu ei raivoomisestasi ymmärrä muuta kuin ettei suhun voi luottaa. Omaa paikkaansa se ei vielä tiedä. Läppäätkö sä ihmistaaperoakin pyllylle ja huudat sen keittiöstä pois, jos hän kaataa maitolasin? Lopeta tommonen. Pentu ei vielä osaa mitään, ennen kuin se sille järjestelmällisesti opetat, kuten ihmislapsikaan ei osaa. Leiki sen pennun kanssa ja ohjaa oikeaan toimintaan. Ja se kämppä tosiaan kannattaa tyhjentää ainakin niistä tavaroista, jotka haluaa pitää ehjänä.

Saat varautua vielä monenmoiseen kommellukseen! Raivostumalla saat vain pahaa aikaan. Nyt kärsivällisyyttä peliin ja stoppi tommoselle vikinälle ettemmääjaksa!

Äänestä
  • Juuri noin. Ennen pennun tuloa taloon sen talon pitää olla pentuturvallinen, ettei kaada mitään päälleen ja kyllä ne riehuu, väliin juostaan ympyrää ja matot on rullalla....Sotkua saa yksi koiranpentu aikaan yllättävän paljon, vaikkei mitään kaataisikaan, mutta se on omavalinta kun pennun ottaa. Meillä on neljän kuukauden ikäinen pentu, enkä ole koskaan huutanut sille, ei ole sen vika jos jotain "ei sallittua" saa suuhunsa tms. minun mokahan se on.

    Ja ei koiran pentu tajua, miksi sitä lyödään ja ihan takuulla menee noloksi ja omalle paikalle, kun ei tiedä tuleeko lisää "iskuja".

    Äänestä

sellaistahan se on pienen pennu kanssa. minkärotuinen pentusi on ja olisitko valmis luopumaan siitä? meillä olisi tarjolla sille hyvä koti ja kaveriksi toinen koira jonka kanssa se varmaan tulisi toimeen

Äänestä

Niinpä, kuule mulla nyt liki 7 kk ja toinen liki viis v., et sillai. Huom! HUUTAMINEN JA LÄPSIMINEN on vihoviimeistä mitä teet. Teet vain itselle ja nimenomaan koiralle hallaa. Mitä kuvittelit? Koira on paikoillaan ja silloin kun sinä haluat niin paijataan yms. Meillä on tuhottu kyllä harvinaisen vähän, ei oo menny kun jokunen lampun johto, yks rikottu lamppu, muutama matto, jokunen kenkä yms. pientä. KUULUU ASIAAN. Tai sit tyhjennät huushollin. Nyt alkaa olla hampaat vaihtuneet niin ehkä lopettelee turhat järsimiset. Tosin menossa juuri junttikausi eli ei kuule ei näe mitään. No, onneksi näkee pallon. Ehdollistin sen palloon heti pienestä, niin saan kontaktin melkeinpä missä tahansa kun kaivan pikkupallon taskusta. Pennulla on energiaa ja toihan on ihan vauva vielä. Miten edes voit korottaa ääntäsi pienelle. Ota heti yhteyttä johonkin kokeneeseen kasvattajaan tai siis vaikka hyväkäytöksisen aikuisen koiran omistajaan. Tunnethan jonkun? Näyttää siltä, ettei sinulla ole lainkaan kokemusta miten koiran kanssa toimitaan. Ei ole häpeä pyytää apua! Ei kukaan ole seppä syntyessään. Siis käänny jonkun puoleen ennenkuin aiheutat peruuttamatonta vahinkoa. Ohjeistamalla kaikki hyvin menee, mutta SINUN täytyy ensin tajuta miten koiraa ohjataan oikein ja sen osaa selventää parhaiten toinen kokennut koiran omistaja/kasvattaja.

Äänestä

ymmärrän aloittajaa, tsemppiä :)

Äänestä
  • aloittaja kiittää tästä kommentista :) muihin vastauksiin en ole jaksanut edes vastata kun heti "oksennetaan" päälle jossei nyt toimeni olleet ihan koirankäsikirjan mukaiset.. mutta meillä menee täällä nyt oikein hyvin :)
    alku aina hankalaa...

    Äänestä

Hommaa iso pentuaitaus, esim osta 2 pakettia kompostihäkkejä bauhaussista ja askartele. Rajaa myös osa kämpästä ja anna pennun olla vain turvallisessa paikassa. Sitten voit pikkuhiljaa lisätä alaa. Mä ite väsytin pennun ulkona joten se vaan nukku sisällä. Kerran kaato vaatepuun. Mutta älä enää ikinä-ikinä huuda saati läpsäse pentua. siis ikinä. Muuten et siitä koiraa saa. Mun koira on nyt 9kk ja kiellot voi sanoa vaikka kuiskaamalla ja tottelee heti. Koiran kunnioitus pitää hankkia jo pentuna ja rankaisuna huomioimattomuus on hyvä ja joskus tarvittaessa sormen heristys. Mitä isompi koira, sitä hellemmät otteet.

Äänestä

järjestelyt kannattaa aloittaa jo viikkoa aikasemmin ennekuin pentu tulee taloon. kaikki mitä pentu voi syödä niin nostaa metrin ylemmäks tai laittaa kaappehin piiloon. sanomalehtiä kannattaa jo kerätä pien pino, koska niitä menee ennekuin pentu on sisäsiisti, esillä olevat sähköjohdot voi teipata lattiaan ilmastointiteipillä. ruokakuppi käyttätyminen ja sisäsiisteys opetus aloitetaan heti kun pentu tulee kotiin. anna pennulle rauhallinen oma paikka missä se saa nukkua rauhassa. yksin olo harjoitukset aloitetaan jo seuraavana päivänä. aluksi on rankkaa herätä aikaisin ja pentua on käytettävä pihalla noin aluksi 27kertaa päivässä. mutta kun päivärytmistä tekee rutiinia niin ei se loppujen lopuksi tunnu niin pahalta. maltti on valttia koulutuksessa eli voi aloittaa jo aikaisin leikinkautta opettamaan seuraamista ja noutoa yms.

Äänestä

Jos pentu puree, niin paras keino on laittaa sen oma tassu suuhun ja puristaa leuat yhteen ja vinguttaa vähän aikaa.

Äänestä

"mutta..ei talosta voi kuitenkaan kaikkea tyhjentää sen takia että on tullut koira hommattua!"
Meillä on yli kaksi vuotias hauveli ja vieläkin kengät säilytetään makuuhuoneessa. Sellaista se on kun koiran hankkii. Ei se ihan niin mene että koira vain hankitaan ja siinä se. Koiran hankinta vaatii muutoksia ja se rajoittaa elämää ainakin tietyltä kantilta.
Kaikkea ei tarvitse tyhjentää mutta jos haluaa että koira ei kuole tavaran kaatumiseen tai tavara ei kuole koiran puremiseen, kannattaa ne siirtää muualle ainakin pentuajoiksi. Ei ehkä kannata hankkia sitä persialaista mattoa ja tuhansien eurojen nahkasohvaa kun on pentu talossa.

Minä harrastan kukkia, niitä on minulla paljon mutta haluaisin paljon enemmänkin mutta en voi hankkia kaikenlaisia kasveja koska pitää miettiä mitkä ovat myrkyllisiä ja mihin niitä voi laittaa että koira ei niitä syö. Koiran kanssa elämiseen on vain mukauduttava, jos siihen ei kykene, kannattaa miettiä onko tehnyt oikean valinnan koiran hankkiessaan. Nämä on asioita jotka mietitään ennen kuin se koira hankitaan. Kestätkö sen jos koirasi kaivaa pesän teidän sohvaanne? Entä jos se syö uudet kenkäsi? Näitä asioita kannattaa miettiä ja valmistautua niihin.

Tiedän kyllä että ei ole mukavaa kuunnella tällaista, haluat kuulla vain että kyllä teit oikein ja kyllä se siitä mutta kun aina ei saa kuulla mitä haluaa kun se ei aina ole se totuus. Ei se niin välttämättä siitä helpota etkä todellakaan tehnyt oikein! Koira kaatoi kukan vahingossa, vahingosta ei saa rankaista! Mutta sinä olet vain ihminen kuten minäkin, minäkin olen huutanut koiralleni ihan suotta, ihan varmasti suurin osa koiranomistajista ja vanhemmistakin on joskus kiukuspäissään huutanut turhaan. Sellaista sattuu, et ole täydellinen, virheitä saa tehdä ja jokainen niitä tekee. Kunhan et tavaksi ota, muuten teille ei tule mukava yhteiselämänä koiran kanssa. Pennun kanssa on raskasta mutta kannattaa silti yrittää nauttiakin siitä, nimittäin sitä aikaa ei takaisin saa! :)

Varaudu mieluummin liikaa kuin liian vähän. Koirasta ei tiedä mihin se kykenee ennen kuin se sen tekee. Entinen huskyni onnistui repimään kirjahyllystä yhden ainoan kirjan koskematta muihin ja tuhosi sen silpuksi, sen jälkeen kirjat eivät enää olleet koiran tasolla. Jos et halua että koira jotain tuhoaa nosta se pois koira ulottuvilta, älä oleta että koira ei siihen koske vaikka se ei siihen ikinä ole koskenut, varsinkaan pentuna. Ja itse olen huomannut että on paras jos valmistautuu pahimpaan! Itse varauduin nykyiseni kanssa siihen että se tuhoaa meiltä kaiken mutta ei se olekaan koko elämänsä aikana syönyt kuin parit kengät ja yhden sateenvarjon, ei paha! :)

Äänestä
  • Juup, noin se menee, äitini entinen koira söi kenkiä, vaikka oli jo aikuinen ei kenkiä voinut jättää yhtäkään esille. Itsekin nostelen koko ajan kaikkea ylös ja kaappeihin, kun tuo pentu hoksaa että totakin voi pureskella. Parit johdot on mennyt, onneksi eivät olleet seinässä. CD levyn otti pöydältä ja pureskeli, vaikka omasta mielestä olin kaiken laittanut jo "pentukuntoon", sohva menee vaihtoon kunhan kasvaa (kaivaa) ja laatikoissakin on kivoja vetimiä joita on kiva purra. Ja näyttää, että mitä enemmä ikää tulee, sitä enemmän alkaa tuhoja tuleen.

    Alle kolme kuukauden ikäisenä kuitenkaan ei vielä paljoa leikkiä tarvinnut kun nukahti, nyt menee pari tuntia täysvauhti päällä ja kaikkea kivaa keksii. Mutta siltikään en ole päivääkään katunut, enkä koiralle hermostu, jos jotain hajottaa, se menee ihan omaan piikkiin, mitäs jätin. Ja tasan sama se on lasten kanssa, useampi niitäkin, onneksi jo teinejä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


niinvainkävi kirjoitti:

valtava väsymys itsellä, pentu ollut talossa viikon. ei ole tottunut tälläseen vahtimiseen ja jatkuvaan käskemiseen niin kyllä kuluttaa omia voimia. kaatoi valtavan kukkatelineen, oli naruilla seinään kiinnitettynä ettei kaataisi koskaan sitä päälleen,no sai sitten kaadettua ja aivan järkyttävä sotku ja mulla meni kyllä hermo.. huusin pennulle välittömästi että mene pois! jäi luimistelemaan vielä ja napautin kämmenellä kannikkaan, vähän vingahti, mutta välittömästi meni omalle paikalleen maate. tajusi kyllä itsekkin tilanteen mitä sai aikaan kohelluksineen. mutta itselleni jäi hyvin huono omatunto..

mutta..ei talosta voi kuitenkaan kaikkea tyhjentää sen takia että on tullut koira hommattua!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu