Onko täällä kokemuksia pienten ja isojen It-firmojen eroista? Olen lopen kyllästynyt ison talon kankeuteen, tiedon liikkumattomuuteen ja sitä häikäilemättömästi hyväkseen käyttäviin epäpäteviin pyrkyreihin. Minulla on laajasti osaamista ja vahvat ongelmanratkaisutaidot ja nykyinen paikka ei todellakaan anna teknistä tai muutakaan haastetta, vaan aika menee joutavan byrokratian kanssa tapellessa ja yksinkertaisissa työtehtävissä. Tuntuu, että politiikka on pitää työntekijät helposti korvattavina rajoittamalla asiakaskontakteja ja työaluetta.
Onko pienemmissä taloissa enemmän vapauttaa oman työn suhteen ja joustavampaa muutenkin? Ehkä myös oikeaa vastuuta? Mitä olen tuttujen kanssa keskustellut, niin jää väistämättä fiilis, että yleisellä tasolla pienempiin taloihin kertyy oikeita osaajia ja tyhjät tynnyrit jäävät isompiin taloihin raapimaan pientä turvallista tonttiaan muka varmalla paikalla. Olen yrittäjähenkinen ja enemmän vastuuta sisältävä paikka pienemmässä firmassa on ruennut houkuttelemaan (yrittäjyys ei sinällään ole tässä elämäntilanteessa houkutteleva optio). Jos vaikka sattuisi vielä oppimaan jotain.. tiedonjanoa löytyy.
Onko pienemmissä taloissa enemmän vapauttaa oman työn suhteen ja joustavampaa muutenkin? Ehkä myös oikeaa vastuuta? Mitä olen tuttujen kanssa keskustellut, niin jää väistämättä fiilis, että yleisellä tasolla pienempiin taloihin kertyy oikeita osaajia ja tyhjät tynnyrit jäävät isompiin taloihin raapimaan pientä turvallista tonttiaan muka varmalla paikalla. Olen yrittäjähenkinen ja enemmän vastuuta sisältävä paikka pienemmässä firmassa on ruennut houkuttelemaan (yrittäjyys ei sinällään ole tässä elämäntilanteessa houkutteleva optio). Jos vaikka sattuisi vielä oppimaan jotain.. tiedonjanoa löytyy.
Vastaukset 13
Vanhimmat
En sanoisi, että pienessä firmassa on enemmän vapautta: on vähän ihmisiä joten kaikkien on tehtävä vähän kaikkea. Sen sijaan pienessä firmassa työtehtävät ovat yleensä oikeasti tarpeellisia ja saat tehtäväksesi hyvin erilaisia hommia, koska ihmisiä on vähän.
Jos koet olevasti yrittäjähenkinen, niin pikkufirma on varmaankin oikea suunta edetä.
Epäselvästi ilmaistu, mutta tarkoitin vapaudella enemmänkin sitä, miten tekee työn kuin sitä mitä tekee. Työtehtävien laajuus on vain plussaa, yksittäisen nurkan raapiminen tylsistyttää...
Pienessä firmassa asiat on todellakin enemmän itsestä kiinni. Yleensä vapaammat kädet toimia, mutta samalla tietää olevansa myös vastuussa tekemisistään. Työhön voi kuulua vähän kaikkea laidasta laitaan.
Pienessä firmassa saattaa alkaa ärsyttämään pienet asiat, jotka ovat vuodesta toiseen samalla tavalla pielessä. Palkankorotukset tai lähinnä niiden puute milloin mistäkin syystä voivat turhauttaa. Ylityöt ja niistä maksettava palkka on hyvä selvittää etukäteen.
Olet helposti yksin vastuussa isosta kokonaisuudesta ilman kunnollista taustatukea tai varamiestä. Tämä tietää varmoja ongelmatilanteita ja keskeytyksiä esim. lomaan. Eli työstä voi olla todella vaikea päästä irti.
Isoja ja pieniä firmoja nähneenä en ole kummankaan ääripään kannalla. Keskikokoinen firma lienee paras :)
Kannattaa pienessä yrityksessä varmistaa omistajan täysipäisyys. Olin (onneksi vain harjoittelemassa) 70 hengen IT-yrityksessä, jossa omistaja oli toimari ja omistajan vaimo henkilöstöpäällikkö. Täytyy sanoa, etten ole sellaista epäluuluisuutta, suoraan päinnäköä haukkumista ja tehtävien sekunnissa vaihtumista missään muualla tavannut. Toimarin vaimo oli ihan seko ja huuti päivittäin naama punaisena.
Kokemusta on myös isosta talosta (työntekijöitä yli 5000) ja kankeatahan se on ja aika lokerossa väillä oltiin. Kukaan ei kuitenkaan huutanut ja solvannut päivittäin.
Kannatan myös keskikokoista (viimeisessä paikassa työntekijöitä 600). Niissä on sopiva väylä kehittää itseään ja usein saa myös vapauksia.
Itse miellän pieneksi yrityksen, kun henkilöstöä on alle 50. Ollut aikanaan parin kymmenen hengen firmassa töissä ja etuna oli se, että pääsi vähän kaikkea puuhastelemaan. Etenemismahdollisuudet olivat kuitenkin rajalliset (lue: niitä ei ollut). Sitten vaihdettiin isompaan. Paljon on tosiaan firmasta kiinni miten ne asiat hoituvat. Pieni voi olla surkea niin kuin on kuultu ja isokin voi olla hyvä. Tiimi ratkaisee paljon. Oman kehityksen kannalta on hyvä liikkua. Isossa tuota liikettä voi tehdä firman sisällä pienemässä se harvemmin onnistuu.
Pienessä firmassa toimitusjohtajan persoonallisuus määrittelee aika paljon sen, että pystyykö firmassa olemaan vai ei. Itse olin yhden vuoden pienessä firmassa, joka lähti neljästä hengestä ja sitten väkimäärä tuplaantui, mutta TJ oli niin hanurista, ettei siellä voinut olla... Sitä en osaa sanoa, että miten senkin pystyy varmistamaan, että TJ on ok, etukäteen?!?
Pyydä työhaastattelussa lyhyt esittelykierros firman tiloissa. Käyt lyömässä kättäpäivää itse kunkin kanssa, myös toimarin, ja jos tulee yhtään kenestäkään sellainen fiilis, että "voi jeesus..." niin anna olla. Oikeasti yksikin idari riittää pilaamaan koko porukan työfiiliksen, oli se missä positiossa tahansa (pienissä firmoissa siis).
Haiskahtaa siltä, että sinä olet useimmiten juurikin se "idari".
En ole ollut, enkä ole kovinkaan pahoja "idareita" henkkoht tavannut; aika monen kanssa kyllä tulee toimeen kun laittaa vaan hieman enemmän peliin. Parista olen kuullut, ja kuulemani perusteella niissä tiimeissä olijat olivat kyllä hakeutumassa aika aktiivisesti muualle. Some men you just can't reach...
Eihän sitä kukaan koskaan omasta mielestään... eikä äitinsä mielestä.
Kummallinen käsitys "pienestä" firmasta teillä, jos 70 henkeä kuuluu tähän kategoriaan. Itse työskentelen neljän hengen yrityksessä ainoana ohjelmistopuolen osaajana ja voin sanoa etten koskaan ole joutunut tekemään niin paljoa työtä niin pienellä palkalla.
Tuo 70 henkilöä oli hajaantunut ympäri Suomea ja osa oli Intiassa. Yhdessä toimipisteessa oli noin 10 henkilöä kerralla. Osa teki freelancerina hommia tuosta 70:stä. Eli ei ne kaikki olleet ympärillä jatkuvasti, palkkalistoilla oli noin monta nimeä.
Esittelykierroksen pyytäminen on hyvä idea, mikäli niin pääsee ulkopuolinen. Ja aina, jos sellaista tarjotaan, kannattaa lähtee kierrokselle. Olen kaksi paikkaa näin saanut, ainakin minulle kerrottiin jälkikäteen, että olin ainoa kierrokselle lähtenyt ja osoittanut kiinnostukseni työpaikkaan kysymällä ja aktiivisesti juttelemalla eri ihmisten kanssa tuon kierroksen aikana.
Hmm mielenkiintoista, mua ei ole koskaan päästetty kierrokselle :)