Kiinalaisravintolan

"Miehen mukaan hänen isänsä ahdisti häntä ja hän myös pelkäsi tätä. Pojan mukaan isä oli väkivaltainen ja uhkaili ja haukkui läheisiään usein ja aiheetta. Vanhemmat päätyivät lopulta eroamaan ja poika tapasi isäänsä vain harvoin.

Yhdeksi surman motiiviksi mies mainitsi jalkakivun, jonka murhasta epäilty poika uskoi isän aiheuttaneen hänelle.

- Kun olin 8-vuotias isä laittoi minut urheiluseuraan ja päätti, että alan juoksemaan. Seuran treenien lisäksi hän piti minulle omia harjoituksia.

Pojan mukaan isä pakotti hänet juoksemaan "epäinhimillisiä matkoja", eikä kuunnellut pojan valituksia. Vuosi sitten alkoivat kivut jaloissa, jotka aiheuttivat myös unettomuutta.

- Kivut olivat niin kovat, ettei siihen auttanut oikein mikään lääkekään, mies kuvaili kuulustelussa.

Ampumista edeltäneen viikon aikana kivut riivasivat miestä yötä päivää.

- Tänä aikana en nukkunut paljoakaan."
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012112616373463_uu.shtml

Aika käsittämätön isä ollut jos tuo pitää paikkansa. Mikä panee rääkkäämään lastaan tuolla tavalla. Jos jalkakivut johtuneet juoksemaan pakottamisesta, niin vihan ymmärtää ja valvominen voi sekoittaa kenet tahansa. Ovatkohan lääkärit ottaneet vaivoja edes tosissaan, melko varmasti olisi pystytty auttamaan. Itsekin saanut aspiiriiniin verrattavia lääkkeitä pikaisella tutkimisella, eikä mitään hyötyä.

Tappaminen aina väärä ratkaisu, mutta toivottavasti ottavat rääkin huomioon ja hoitavat jalan kuntoon vankilassa tai hoitolaitoksessa.
162
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

hoitoon pääsy ennen kuin tappaa jonkun. Taisivat vaan odottaa, että tappaisi itsensä, ettei tulisi yhteiskunnalle kuluja. Pitäisi laittaa noista asioista päättävätkin vastuuseen. Toiset eivät pääse hoitoon vaikka itse tietää tarvitsevansa ja toiset viedään pakkohoitoon aiheetta.

"Helsingin käräjäoikeus passitti tiistaina isänsä ampuneen nuoren miehen mielentilatutkimukseen. Tutkimusta pyysi ampuja itse, joka oli ennen henkirikosta käynyt useita kertoja psykologin pakeilla. 20-vuotias mies oli kertomansa mukaan teon aikaan ahdistunut, tuskainen, epätoivoinen ja itsetuhoinen.

Muutamaa viikkoa ennen ampumista poika oli yrittänyt saada äitinsä ja siskonsa avustamana apua Jorvin sairaalasta. Lääkäri oli kuitenkin sukulaisten mukaan sanonut, ettei poikaa oteta hoitoon, koska tämä ei ollut psykoosissa."
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012120416410732_uu.shtml

Äänestä

Kommentoi aloitusta


murha. kirjoitti:

"Miehen mukaan hänen isänsä ahdisti häntä ja hän myös pelkäsi tätä. Pojan mukaan isä oli väkivaltainen ja uhkaili ja haukkui läheisiään usein ja aiheetta. Vanhemmat päätyivät lopulta eroamaan ja poika tapasi isäänsä vain harvoin.

Yhdeksi surman motiiviksi mies mainitsi jalkakivun, jonka murhasta epäilty poika uskoi isän aiheuttaneen hänelle.

- Kun olin 8-vuotias isä laittoi minut urheiluseuraan ja päätti, että alan juoksemaan. Seuran treenien lisäksi hän piti minulle omia harjoituksia.

Pojan mukaan isä pakotti hänet juoksemaan "epäinhimillisiä matkoja", eikä kuunnellut pojan valituksia. Vuosi sitten alkoivat kivut jaloissa, jotka aiheuttivat myös unettomuutta.

- Kivut olivat niin kovat, ettei siihen auttanut oikein mikään lääkekään, mies kuvaili kuulustelussa.

Ampumista edeltäneen viikon aikana kivut riivasivat miestä yötä päivää.

- Tänä aikana en nukkunut paljoakaan."
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012112616373463_uu.shtml

Aika käsittämätön isä ollut jos tuo pitää paikkansa. Mikä panee rääkkäämään lastaan tuolla tavalla. Jos jalkakivut johtuneet juoksemaan pakottamisesta, niin vihan ymmärtää ja valvominen voi sekoittaa kenet tahansa. Ovatkohan lääkärit ottaneet vaivoja edes tosissaan, melko varmasti olisi pystytty auttamaan. Itsekin saanut aspiiriiniin verrattavia lääkkeitä pikaisella tutkimisella, eikä mitään hyötyä.

Tappaminen aina väärä ratkaisu, mutta toivottavasti ottavat rääkin huomioon ja hoitavat jalan kuntoon vankilassa tai hoitolaitoksessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu