Hei. Olen 16-vuotias, nyt lukion ekalla oleva nuori nainen. Olen jo pidemmän aikaa haaveillut muuttoa pois täältä pikkukylästä vähän isompaan kaupunkiin, jossa myös siskoni asuu. Syiksi voisin luokitella esim. ahdistus ja muu mielenterveyttäni koettelevat syyt täälä asumiseen, suurimmaksi osaksi oman äitini alkoholiongelman vuoksi. Äitini ryyppääminen, hänen ja isäpuoleni jatkuva riitely, huonot kotiolot ja muu tälläinen ovat saaneet mut masentuneeksi. Lukio on mennyt täysin penkin alle, mua ei kiinnosta enään mikään enkä jaksa tätä paskaa enään. En jaksa enään edes syödä, eikä meillä edes ole ruokaa kovin usein. En jaksa pitää itsestäni täälä huolta, kun huoli omaan vanhempaan on käsittämättömän suuri, en jaksa käydä edes suihkussa, yrittää olla positiivinen. Olen kertakaikkiaan kyllästynyt pitämään huolta äidistäni ja olen sen jo todennut, että en voi enään auttaa häntä. Koen, että viisainta on nyt miettiä omaa tulevaisuutta ja rakentaa omaa elämää jossain muualla, kuin täälä.
Isäni asuu noin 60km päässä, mutta hänen luokseen en halua muuttaa. Hän juo myös, muttei niin sairaalloisesti kuin äitini. En myöskään halua muuttaa hänen luokseen äitipuoleni takia, joka raastaa hermojani sielä ollessani. On olevinaan niin täydellinen ihminen, mutta sisältä kuin ulkoa on umpimätä. Sanon siis ei sille vaihtoehdolle, tiedän, etten kestäisi asua heidän luonaan.
Ajatukseni kai on, että muuttaisin omaan kämppään. Joko yksiöön tai soluasuntoon. Haluaisin tietää vähän teidän muiden mielipiteitä, miltä kuulostaa ulkopuolisen korviin tämä?
Puheterapeutilla olen käynyt, olen jutellut terveydenhoitajan ja koulumme kuraattorin kanssa äitini alkoholinkäytöstä ja muutama viikko takaperin olimme jopa tällä kokoonpanolla juttelemassa koulussa; sossu, äitini, minä, terveydenhoitaja ja kuraattori. Äitini on liian monta kertaa luvannut lopettavansa alkoholinkäytön, mutta petettyjä lupauksia on enemmän kuin laki sallii. Hän on siis tehnyt varsin selväksi, että minun vuokseni ei ryyppäämistä lopeta. Joskus viime vuonna lähdin lompsimaan kotoa viikoksi, mutta äitini mielipuolisen manipuloinnin tuloksena palasin kotiin toiveikkaana, kuitenkin pettyneenä, taas. Minä kun olen typerän kiltti, niin uskoin äitiäni. Enään en usko hänen "lupauksiaan".
Olen kokenut paljon sydäntä riipaisevia asioita äitini vuoksi ja olen traumatisoinut. Ajattelin ensin muuton olevan pako todellisuudesta eikä se auttaisi mitään, mutta ajattelen sen nyt olevan uusi mahdollisuus minulle.
Ainoa pelko kertoessani äidilleni taas ehdotuksesta muuttaa pois, että hän saa manipuloitua minut uudestaan. On tapahtunut muutaman kerran niin, että kun olen asian ottanut puheeksi, isäpuoleni on uhannut lähteä ja jättää äidin. He yhdessä manipuloivat ja yrittävät vierittää "eronsa" syyt minun niskoilleni. Kiristystä sanoisinko, jos minä lähtisin niin lähtisi isäpuolenikin, yrittävät saada minut tuntemaan syyllisyyttä. Aivan kuin olisin itse tehnyt silloin vääryyttä..
Ompas sekava teksti, mutta niin on myös sekavat tunteet. En oikein tiedä mitä tehdä.. kertokaa mielipiteitä, tarvitsen niitä kipeästi!!
Isäni asuu noin 60km päässä, mutta hänen luokseen en halua muuttaa. Hän juo myös, muttei niin sairaalloisesti kuin äitini. En myöskään halua muuttaa hänen luokseen äitipuoleni takia, joka raastaa hermojani sielä ollessani. On olevinaan niin täydellinen ihminen, mutta sisältä kuin ulkoa on umpimätä. Sanon siis ei sille vaihtoehdolle, tiedän, etten kestäisi asua heidän luonaan.
Ajatukseni kai on, että muuttaisin omaan kämppään. Joko yksiöön tai soluasuntoon. Haluaisin tietää vähän teidän muiden mielipiteitä, miltä kuulostaa ulkopuolisen korviin tämä?
Puheterapeutilla olen käynyt, olen jutellut terveydenhoitajan ja koulumme kuraattorin kanssa äitini alkoholinkäytöstä ja muutama viikko takaperin olimme jopa tällä kokoonpanolla juttelemassa koulussa; sossu, äitini, minä, terveydenhoitaja ja kuraattori. Äitini on liian monta kertaa luvannut lopettavansa alkoholinkäytön, mutta petettyjä lupauksia on enemmän kuin laki sallii. Hän on siis tehnyt varsin selväksi, että minun vuokseni ei ryyppäämistä lopeta. Joskus viime vuonna lähdin lompsimaan kotoa viikoksi, mutta äitini mielipuolisen manipuloinnin tuloksena palasin kotiin toiveikkaana, kuitenkin pettyneenä, taas. Minä kun olen typerän kiltti, niin uskoin äitiäni. Enään en usko hänen "lupauksiaan".
Olen kokenut paljon sydäntä riipaisevia asioita äitini vuoksi ja olen traumatisoinut. Ajattelin ensin muuton olevan pako todellisuudesta eikä se auttaisi mitään, mutta ajattelen sen nyt olevan uusi mahdollisuus minulle.
Ainoa pelko kertoessani äidilleni taas ehdotuksesta muuttaa pois, että hän saa manipuloitua minut uudestaan. On tapahtunut muutaman kerran niin, että kun olen asian ottanut puheeksi, isäpuoleni on uhannut lähteä ja jättää äidin. He yhdessä manipuloivat ja yrittävät vierittää "eronsa" syyt minun niskoilleni. Kiristystä sanoisinko, jos minä lähtisin niin lähtisi isäpuolenikin, yrittävät saada minut tuntemaan syyllisyyttä. Aivan kuin olisin itse tehnyt silloin vääryyttä..
Ompas sekava teksti, mutta niin on myös sekavat tunteet. En oikein tiedä mitä tehdä.. kertokaa mielipiteitä, tarvitsen niitä kipeästi!!
Vastaukset 3
Vanhimmat
Itelläki ongelmii äitin kanssa. En jaksa selittää tarkemmin, mutta mietin muuttoa usein ja olihan se aika helvettiä:/
Mikset muuta siskosi luokse??
Sulla on kuitenkin oikeus muuttaa pois, kun olet jo yli 18. Mulla on vähän hankalempi tilanne kun vuokrasopimusta en itse voi vielä kirjoittaa :/ Tosiaan, olen miettinyt tuota siskollekki muuttamista, mutta en haluisi olla vaivaksi.. Kyllä se varmaan väliaikaisesti onnistuis, mut silläki mies ja 5v lapsi, työ ja opiskelu. Plaah.. Tsemppiä sullekki! Eiköhän tässä jossain vaiheessa ala palat loksahtelemaan paikoilleen.. Hakupaperit toiseen kouluun aion kuitenkin laittaa keväällä..
Vaikea sitä kämppää ilman töitä :/ oon kyl nytki intissä ei tarvi olla kotona. Jos tilanne kävisi sietämättömäksi, muuttaisin veljen luo. Äidilläni on eräs mielenterveys ongelma ja voin sanoa että tulen vihaamaan häntä koko elämäni (siitä miten hän käyttäytyy)