Olin laivalla pienellä poikaporukalla ja tutustuttiin siinä sitten kaikenlaisiin naapurihytin ihmisiin. Menin nukkumaan ja joskus yhden aikaan yöllä hyttiimme ilmestyi pari kolme naista, joista kaksi oli yli nelikymppisiä ja yksi alle kolmekymppinen. Heräsin kun hytissä oli kauhea älämölö ja viinapullo kiersi. Kohta porukka väheni ja toinen keski-ikäisistä naisista kysyi miksi olen jo nukkumassa. Nainen oli oikein milffien milffi, blondatut hiukset ja oikein sievän näköinen ikäisekseen. Kaluni jo jöpötti ja jostain syystä sen enempiä tutustumatta pyysin tätä koittamaan peiton alle. Ilman sen enempää ihmettelemättä käsi kävi suoraan kalulleni, kai sen näki katseesta, mitä toinen ajatteli.
Porukka oli jo poistumassa, ja ovelta huudettiin tätä naistakin mukaan, olivat menossa nukkumaan. Vonkasin tätä jäämään minun kanssa nukkumaan. Nainen sanoi ettei hän nyt taida viitsiä, mutta sain kun sainkin hänet jäämään. Hän sanoi että nukutaan sitten vaan, että ei se käpäily mitään tarkoittanut, ettei hän ole mikään sellainen, halpa nainen tms. Olin sen verran kiihkoissani tilanteesta, että aloin kuitenkin hivelemään, ja yllättäen suutelimmekin melko pian, yhä kiihkeämmin. Käteni meni naisen pikkuhousujen alle, mutta hän torjui aluksi tämän lähentelyni, ja sanoi että nukutaan vaan.
Sain kuitenkin muutaman yrityksen jälkeen naisen kiihottumaan, vaikka hän sanoikin, ettei minun pidä luulla, että hän on näin helppo menemään sänkyyn vieraan miehen kanssa. Sanoin etten mä mitään luule, ja työnsin sormeani syvemmälle naisen tussuun. Sen enempää tarinoimatta, meni varmaan noin kymmenisen minuuttia, kun molemmilta oli jo housut pois ja asettelin kaluani naisen häpyhuulille.
Tiesin samalla pettäväni avopuolisoani, mikä teki tilanteesta vaikean, mutta ajattelin silti nauttia tilaisuudesta, mikä ei varmasti loppuelämässäni toistuisi. Eikä minulla oikeastaan avopuolisoani ennen ollut kuin yksi seksikumppani tätä ennen, vakiseksiä tietytsi molemmat, eli lukumäärällisesti paljon yhdyntöjä, mutta vain kahden eri henkilön kanssa tätä ennen. En ollut mikään naistenmies, vaikka naisia himoitsinkin ja pornoa katselin hulluna.
Ja vielä itseäni 16 vuotta vanhemman kokeneen naisen kanssa. Sen kyllä huomasi, kun aloimme naintipuuhat hytissä, että en ole enne saanut sellaista kyytiä. Nainen halusi olla päälläni ja ratsasti kiimaisesti, hän keinutti lantiotaan juuri oikealla tavalla, joka puristi oikealla hetkellä juuri oikeasta paikasta. Toisin kun aikaisemmat kokemukset, harmi vain, ovat olleet paljon tönkömpää, kulmikasta jyystämistä, välillä kalu ikävästi muljahtaen. Nyt oli päälläni todellinen naintipeto, kaikenmoisia puristusliikkeitä, ja välillä aivan uskomattoman nopeaa tikitystä pelkällä lantiolla. Ei mennyt kauaakaan, kun laukesin tämän uskomattoman naimakoneen sisään. Sitten kysyin ja mokasin, että ai niin saiko sun sisään laueta, tai jotain sinne päin. Nainen naurahti ja sanoi että senkin hölmö.
Nukahdimme välillä, ja aloitimme sitten uudestaan. Valomerkin aikaan pari hyttikaveria tuli nukkumaan, ja sanoivat että täällähän suorastaan lemahtaa. Pidimme hieman paussia, mutta aloitimme pienen hiljaisuuden jälkeen naimaan sellaista hiljaista naimista. Tosin nainen voihki kyllä välillä ääneenkin, mutta pojat ainakin tuntui kuorsaavan. Olin lähes koko yön kalu naisen sisällä, kunnes aamuyhdeksältä nainen lähti omaan hyttiinsä, sanoen että nähdään vielä.
Naisen nimenkin olin unohtanut tässä vaiheessa. Seuraava päivä meni aika sumussa ja kassit hellänä. Pari tuntia ennen Suomeen saapumista näin naisen, ja vaihdoin pari sanaa tämän kanssa. Menimme käymään vielä hänen hytillä, mutta siellä oli muita naisia. Naiset kysyivät haluammeko vielä olla hetken kahden, ja poistuivat sitten hetkeksi käytävälle. Sain sitten vielä ihanan suihinoton, koska aikaa oli niukasti ja naiset olivat käytävällä odottamassa meidän viisiminuuttista.
Siinäpä se, näin kävi, harmitti olla petturi, mutta kokemus ei silti unohdu.
28 vuotiaana 44-vuotiasta naista
5
13311
Vastaukset
ite vetelin kerran 52v muijaa ja kivaahan se oli :)
- Katin kanssa sillon.
Ite olin 29v ja nainen 43v. Kyllä täytyy sanoa että seksi oli todella nautintoa. Puoli vuotta siinä sai olla hyvässä "hoidossa". Mikäs sen mukavampaa kun käydä päiväkahveilla sillon tällön kun tietää että molemmat nauttii.
- Kateellinen kulli
Saisimpa minäkin maistaa vanhempaa naista.
- kuningasvoittamaaton
itelle kävi säkä tossa viime viikolla kun (ite siis oon 22) olin tossa helsingin louis vuittonissa ostamassa vaimolle synttärilahjaa niin siinä sitte sellanen n. 45-55 vee milffi opasti mistä nyt yleensä naiset saattas tykätä. se oli ottamassa alemmalta hyllyltä sellasta ihan mukavan näköstä laukkua nii se sohas vahingossa tai tahallaan en ole varma, niin haaroväliini. katseethan siinä kohtas ja mä vähän siinä punastuin mutta se nainen vaan hymyili ja sano hiljaa ettei oo harrastanu petipuuhia viikkoon ja että oli aika himokas. mentiin sitten sovituskoppiin ja se milffi otti poskeen ja mää nuolin ja sormetin sitä. oli kyllä vähän huono ajankohta pettää vaimon synttärien alla, mutta ei siitä sen kummempaa käynyt.
- koripallo
olin ite 29 ja nainen oli 57 me katotiin pornoa ja mun kalu oli melkein koko ajan sen sisällä :)
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä682186Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1721732Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on711430Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461417Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2401363- 831222
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3421195- 1281165
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3651161Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3331115