perhanan nyhveröt

nostelin eilen vanhoja joulutarinoita tuolta arkistosta, kun täällä ei sitten näköjään jatku tuo joulutarina tältä vuodelta.
Kyllä nää Jatkotarinat on ihan seis.
Sehän se on, että ei niistä makseta ja ilmaiseksi menee kaikki,
ja hyvä on olla laittamatta mitään näille nettisivuille.
Loppuu sekin ajankulu sitten.
Kaikilta.

Korpikirjailija Nyhverö Perhana istui mökkinsä pöydän ääressä ja tuijotti kirjoituskoneestaan pilkistävää valkoista paperin reunaa.

Ei mitään..., ei sanan sanaa ollut paperille ilmaantunut ja kesällä oli tullut pienessä hiprakassa luvattua kirjoittaa Joulutarina paikallislehden eli Varpuskylän Sanomien joulunumeroon.

Sormet hakeutuivat pakotettuina näppäimille. " Olipa kerran ..." Ei Hittolainen! Kaikki saduthan alkavat niin ja kyllä tähän jotain omaperäisempää aloitusta tarvitaan. Nyhverö mietti.

Ajatus ei vain kulkenut ja sen vähäisenkin kulun katkaisi jostakin kaukaa kantautuva pörinä. Nyhverö vilkaisi tupansa ikkunasta tielle päin. Jos nyt sitä kapeaa polunpohjaa nyt parhaalla tahdollakaan tieksi voi kutsua.
Joka tapauksessa sitä kujosta pitkin pöristeli mopedillaan nyhverölle tuttu henkilö. Naapurihan se siellä saapui, ikäänkuin yllätysvierailulle.
" Mikähän sitä nyt näin arkipäivänä lennättää?Mahtaako olla ihan tähellistäkin asiaa?" Nyhverö pohdiskeli.

Naapurihan se sieltä tulla pöristeli, kukapa muukaan täällä lähes asumattomalla ja tiettömällä selkosella. Nyhverö asteli portaille parahiksi, kun pihaan pyörähti pappatunturillaan itse Korvatunturin pappa. Joulupukkihan se siinä, ilkosen elävänä, vaikka ilman toki punaista virkapukuaan. Eihän sitä nyt arkena ja joulun ulkopuolella sentään sovi pukin asussa viiletellä. Ilman porojakin vielä.
-" Nyt kuuleppas Nyhverö. Nyt on piru merrassa ja rapu katiskassa.." Huokaisi pukki.
-" No, mitä merkillistä nyt on tapahtunut?" Uteli Nyhverö Perhana.

- ” Mitäkö on tapahtunut?” Korvatunturin taata toisti Perhenen kysymyksen.
- ” Ootappa, kun kerron. Kaikkihan alkoi oikeastaan silloin, kun Korvatunturin Pääpullanpaistajatonttu Juupelis Jauhonenä lähti tervehtimään Porokuisenkairaan.
Tätiään meni kahtomaan, kun hän oli sairastunu flunssaan, tai johonkin räähkätautiin.

Piti sitten leipuriksi värvätä tontuista joku, joka hallitsi nuo taikinan vaivaamiset. No, kun Joulukalenterikuvaukset eivät vielä olleet alkaneet, niin joutavinhan oli tietysti Tonttu Toljanteri. Varsinainen joka paikan sählä on tämä Toljanteri, vaan eihän se heti tullut mieleen. Sen sähläämisen takiahan Toljanteri aikoinaan annettiinkin telkkarin kalenteritontuksi. Siellä saa hökeltää, kuin sika vatukossa, eikä siitä todellista vahinkoa ole.

Sehän tämä Toljanteri sitten leipoikin oikein varsinaisen kaalipiirakan.
Nut sitten on Koravtunturilla kaikki hirmuisessa ripulitaudissa. Siellä on viemärit tukossa ja sammiot täynnä sitä ihteesä ja aivan hillitön lemu.

Minä olen ainut, joka ei sitä piirakkaa syönyt ja siksi olen vielä terveitten kirjoissa. Leipoi se Toljanteri sitä piirakkaa niin paljon, että syötti sitä poroillekin ja nyt nekin ovat samassa taudissa.
Väsäsin hätätoimenpiteenä pitkän riu’un tunturin taakse, sinne Rumppakuruun, mutta ei sitä ehditty ottaa edes käyttöön, kun sinne hyökkäsi jostakin lauma Griinpiisiläisiä ja alkovat suojelemaan pohjoisia luontoarvoa. Nyt on otettu käyttöön kaikki saavit, ämpärit ja kiulut ja silti taidamme kohta hukkua siihen hirmuiseen ruikuliin. Kaiken lisäksi on yksi poroista kadonnut. Ja tietysti se on juuri Petteri Punakuono."

- " Tai tarkennus tuohon edelliseen." Pukki ähkäisi. - " Minä olen siis ainut, joka ei sitä pahuksen piirakkaa maistanutkaan, mutta Toljanteri ei sairastunut, vaikka söikin omaa leipomustaan."
Tunturissa on täysi kaaos päällä ja pelkäänpä, jotta ne kohta kaksivät ottaa käyttöön jo Korvatunturin Jouluakvaviittisammiot. Siitä se vasta katastrofi seuraa, jos niin käy." Tunturipappa alkoi jo masentua pelkästä ajatuksesta.

- "Kuinka niin ?" Nyhverö Perhana uteli puklta.
- " Ootko sinä Nyhverö koskaan lukenut Asterixia?" Pukki kysäisi vuorostaan.
-" Olenhan toki." Perhana vahvisti.
- " Sitten tiijät tämän Akvavitixin taikajuoman. Se on suunnilleen sama aine, tosin tätä Korvatunturin Jouluakvaviittia on hieman terästetty....no, tuota, ..ihan vain säilyvyyden vuoksi. Katoppa, kun ei sitä pysty Joulupukki muuten yhdessä yönseudussa jakamaan koko maailman lapsille..niin ja vähän aikuisillekin,...tuota..niitä lahjoja.

- " No, mutta, eikös se Akvavitixib taikajuoma paranna myös kaikenlaista vaivaakin...jospa se tämä Jouluakvaviittikin....Nyhverö ehdotti varovasti.

-" Himskatti soikoon. Eipä tullut moista edes ajateltua. Täytyypä heti ajaa hivauttaakin takaisin tunturiin. Kiitokset sinulle Perhana jo etukäteen. Taisitpa pelastaa koko maailman joulun. Eikä se ole vähän se.

Pukin pöristeltyä takaisin Korvatunturin suuntaan, Nyhverö Perhana istuutui jälleen työnsä ääreen, mutta ajatus ei vieläkään kulkenut ja paperi pysyi tyhjänä.
Ilta alkoi hämärtyä, sillä lyhyt, kovin lyhyt oli pohjoisen päivä näin loppusyksystä, eikä tyhjä paperi kirjoituskoneessa kummoinenkaan päivätyön sarka ollut.
Nyhverö muisti, että keittiön kaapissahan piti oleman varttia vaille täysi pullo jaloviinaa. Ehkä se aivoratas kaipaa pientä voitelua alkaakseen raksuttaa ja olihan tuo jalo aine tunnetusti niin monen kirjailijan inspiraation perimmäinen käynnistäjä, joten kokkeilla soppii Arveli Korpikirjailija.

Kaataessaan sitten keittiön pöydän ääressä tuota ruskehtavaa juomaa lasiin ja kohottaessaan sitten lasia huulilleen, tuli Nyhverö vilkaisseeksi ikkunastaan ulkoiseen hämärään.
Korvatunturin suunnassa loimotti taivaanranta punahehkuisena.
- ” No, nyt siellä taitaa vasta olla todellakin hommat hunningolla.” Päätteli Perhana ja samaan syssyyn vetäisi jo palttoota niskaan ja saapasta jalkaan. Tulipaloltahan tuo loimottelu vahvasti näytti ja lähdettävä oli palopaikalle, josko siellä apua kaivattaisiin.
Nyhverö Perhana polki fillarillaan juurakkoista ja kivimuhkuroiden töyssyttämää polkua, sen minkä kintuistaan irti sai.
Matkahan ei pitkä ollut, muutama kilometri vain ja lähestyessään Korvatunturia, hän näki tulen loimottavan ylhäällä tunturin laella ja loimotteluun sekoittui sinisiä liekkikaaria, joita sinkoili tunturin laelta kauas ympäristöön.

Nyhverön saapuessa perille, Pukki seisoi pajansa oven edessä ja pyöritteli päätään.
- ” No, mikä on meininki? Nyhverö kysäisi.
- ” Tilanne on tämä. ” Aloitti Pukki tilannekatsauksen. – ” Tämä akvaviitti muutti homman perusteita niin, että ruikulitauti toki hellitti, mutta muuttui samalla valtaisiksi ilmavaivoiksi. Akvaviitti antaa pieruun potkua, niin kuin yleensäkin joka hommaan.
Tuolla ylhäällä on syvä rotko ja siellä palaa nyt valtaisa kokko. Se tämä Toljanteri oli keksinyt, jotta laittaa sinne suuret tulet. Sinne sitten vain ripulitautiset rotkon ympärille pyllistelemään ja laskemaan lastinsa ympäristö ystävällisesti liekkeihin.

Siellä, kun sitten alettiin parannella tautia lääkkeellä, niin tulipa paukkuihin puhtia niin, jotta tontut lentelevät ympäröivään maastoon sininen liekki takapuolesta lepattaen, kuin venäläiset Katjusha raketit."

- ” Eikö sitten kannattaisi lakata suuntaamasta pieruja tuonne nuotion suuntaan? Nyhverö arveli.
- ” Ei sillä taitaisi mitään voittaa. Sama puhti siinä paukussa on ilman liekkiäkin, mutta tontuista näyttää olevan kahta hauskempaa, kun liekki takana lepattaa lennon aikana. Siellä se lentää muuten muitten mukana Muorikin.” Pukki kertoili. – ” Ja hauskaa näyttää kaikilla olevan, joten turha taitaa olla toivokaan tuon puuhan loppumista. Tontut lentävät ympäri tunturia ja raahaavat tullessaan lisää polttopuuta kokkoon. Ovat määränneet Toljanterinkin leipomaan lisää kaalipiirakkaa. Taitaa tämä joulu nyt mennä näissä merkeissä.” Korvatunturin komendantti pohti mieli maassa.

Samassa kuitenkin Petteri Punakuono rymisteli pimentyneestä illasta paikalle, eikä suinkaan yksin. Petterin selässä ratsasti Juupelis Jauhonenä. Korvatunturin pääpullanpaistaja.
Kuinka lie poro aavistanutkaan, että katastrofin käynnistäjä oli Jauhonenän tuuraaja Toljanteri ja päätellyt myös, että tilanteen normalisoimiseksi tarvittiin Jauhonenän pikaista paluuta.

Jauhonenä sai pikaisen selvityksen vallitsevista oloista ja teki samassa myös johtopäätöksensä.
- ” Akvaviitin tarjoilu välittömästi seis!” Hän komensi. – ” Aamuun mennessä sen vaikutus loppuu ja tilanne palaa pikkuhiljaa ennalleen. Toljanterille ikuinen porttikielto keittiöön, muissa, kuin puun-, tai vedenkanto tehtävissä. kenen saakutin savipään idea oli päästää Toljanteri keittiöpuuhiin? Kyllä täällä nyt kaikkien pitää tietää, että se tonttu on kävelevä täystuho. Eikös se siksi sinne telkkaripuuhiin laitettukin, jotta on poissa täältä sohlaamasta.”

Tunturitaata oli hyvin vaisua poikaa, eikä halunnut jostakin syystä lähteä nimeämään ketään idean isäksi. Ehkä hyvinkin itsekeskeisistä syistä.

Muutamaa päivää myöhemmin Varpuskylän Sanomien päätoimittaja heristi kädessään pitelemiään papereita ja kiljui päänuppi punaisena:
- ” Etkö sinä nyt Perhanan Nyhverö saa edes pientä Joulutarinaa aikaiseksi? Mikä tämä nyt on olevinaan? Tämähän on täyttä paskaa koko juttu. ” Katastrofi Korvatunturilla”. Eihän tällaista voi edes painaa lehteen. Kyllä sitä pitää pikkuisen olla edes kuvitteellista todellisuuden tuntua, jotta ihmiset edes lukisivat jutun loppuun.


----- Loppu -----

Katastrofi tuli seuraavana päivänä. Alkoi kolmas maailmansota. Sitä käytiin 666 päivää, joiden kuluttua maailma oli tohjona. Ihmisiä oli vielä sata tuhatta. Järjestettiin vaalit. Ne voitti Antti K. Ristus. Hän sai diktaattorin valtuudet. Koko ihmiskunta kokoontui Wembleyn jalkapallostadionille, ja presidentti Ristus puhutteli kansaa.

- Hyvät kuulijat! Olette tarpeettomia. Olen päättänyt korvata teidät roboteilla. Olen muuten itsekin robotti.

Samassa stadionin kaikista kaiuttimista alkoi tulvia kammottavaa rap-musiikkia Cheekin esittämänä. Ihmiset tuupertuivat maahan korviaan pidellen. Robotit marssivat stadionille ja kantoivat vainajat pois.

Presidentti Ristus puhutteli robotteja. - Hyvät robotit! Nyt kun ihmisiä ei enää ole, maailma on meidän. Otetaan sen kunniaksi ryyppy korkeaoktaanista!

Robotit hurisivat ja kohottivat maljan lopulliselle voitolle ihmiskunnasta.

Nyhverö oli kyllä jotenkin niin tyypillinen tyyppi,
mitenköhän
matka jatkuikaan ?
Telkkarista kun on tullut siitä Poirot niitä juttuja nyt viimeaikoina, niin
jotenkin hauskaa kuinka
fiktio muuttuu faktaksi niissä.

Hauskaa !