Kulmala sanoo Hämeen Sanomissa ettei voi kertoa paljonko Kaivoparkki on pakkasella. Kapunki kuulemma kuitenkin tietää yhtiön taloustilanteen. No ei tiedä. Katsos Jarmo kun me kaupunkilaiset olemme se kaupunki. Et sinä, Tapio, Iisakki, Tapapani jne... Vaan me kaikki! Kaupunkia kun ei ole ilman asukkaita.
Kulmala väittää myös että kaupungista on häviämässä n.750 autopaikkaa. Kuule Jarmo, ei ole. Katsos me kaupunkilaiset olemme jo ilmaisseet mielipiteemme Engelin rannasta. Me emme hyväksy sitä, joten paikat on ja pysyy.
Yhtiösi taloustilannekaan ei voinut tulla yllätyksenä. Jo keinuparkkia suunniteltaessa tiedettiin että parkkihallit ei tule menestymään. Nyt kuvittelet että saat kaupungin takauksen 26000 000 euron uudelle lainalle! Nyt samalla ymmärrän miksi et ota osaa näihin keskusteluihin. Tuo yhteenlasku tuossa lopussa on liian vaikea sulle...
Kulmala väittää myös että kaupungista on häviämässä n.750 autopaikkaa. Kuule Jarmo, ei ole. Katsos me kaupunkilaiset olemme jo ilmaisseet mielipiteemme Engelin rannasta. Me emme hyväksy sitä, joten paikat on ja pysyy.
Yhtiösi taloustilannekaan ei voinut tulla yllätyksenä. Jo keinuparkkia suunniteltaessa tiedettiin että parkkihallit ei tule menestymään. Nyt kuvittelet että saat kaupungin takauksen 26000 000 euron uudelle lainalle! Nyt samalla ymmärrän miksi et ota osaa näihin keskusteluihin. Tuo yhteenlasku tuossa lopussa on liian vaikea sulle...
Vastaukset 35
Vanhimmat
Mistä näitä suuruudenhulluja hankkeita tänne Hämeenperälle oikein tulee??????? Voi prkl, ei meillä mitään parkkiongelmaa keskustassa ole, ongelmana taitaa olla vaan määrättyjen ihmisten bisneksien eteenpäin menon turvaaminen..??
Aivan oikein Paavo me kaupunkilaiset olemme ilmaisseet kantamme Engelinrannasta ja se rakennetaan uuden valtuuston tahdon mukaisesti. Sitähän tarkotit vai oletko jälleen niiiiiin sekasin?
Parkkitalojen talous parantuu kun katuparkkeerausta vähennetään ja siitäkin me sanoimme sanamme vaaleissa. Vai onko vaali tulos sinulle vieras asia.
Voi Heini raasu kun teille Hattulalaisille ei ole omaa keskustelupalstaa!
Mutta Heini hyvä, eikö professoriystäväsi ole opettanut, että kannattaa sivistää itseään? Lukutaitoa ja lukemisen ymmärtämistä voi kehittää vaikkapa lukemalla sanomalehtiä, kuten Hämeen sanomia, jossa juuri tänään kerrottiin kuinka 8/10 vastanneesta kaupunkilaisesta vastustaa toriparkkia.
Autot parkkitaloihin ja ne kannattaa.
Autoilu ja parkkeeraaminen kannattaa aina. Aina.
Hattulalaiset ja janakkalalaiset pakotettava parkkitaloon ja maksamaan pysäköinnistään. Me hämeenlinnalaiset olemme katujen rakentamisen maksaneet, vain me saamme pysäköidä ilmaiseksi.
Museovirasto pisti stopin Kulmalan haaveille.
Museovirasto löysi varmaan torin alta jotain suojeltavaa?
Hometta tai glykolia.
Museovirasto suojelee R-kioskin, kahvinmyyntikojut, roska-astiat, karmean esiintymislavan ja polkupyörärykelmän torin alareunassa. Niillä on museaalista arvoa. Mitäänhän ei saa muuttaa siistimmän näköiseksi ja modernimmaksi, eihän museovirasto?
Sinä se sokea olet. Vo pyhä Sylvi, sun kanssas.
Aloittaja hoi, kirjoitatko omalla nimelläsi?
Sikäli kyllä että hän uskoo olevansa Paavo M. Petäjä. Uskomattomia ovat kirjoituksensakin.
Jep, huono on. Nimimerkkini kalskahtaa mielestäni silti hienommalta kuin omasi.
Korostan vielä että keksitty nimimerkkini, jotta voit keskittyä keskustelun aiheeseen. Jos siis kuntosi sen vielä tähän aikaan illasta sallii.
Keksit nimerkkisi ihan itse!!!!! Aivan loistava idea!!! Palataan, koska kuntosi ei salli enää asiapitoista keskustelua tänä iltana mutta vielä kerran, että loistava idea!!!!
Suoraan suoneen, niin että veri tirskuu tukkoihin ja lakanoihin! Kyll vauhtii löytyy, ja rahapalkintoja, joka onkin elomme ainoa päämäärä kilpailun koko ajan kiristyessä globaalisesti!
Nyt minä, kova karpaasi, annankin tähän jo oikein Lapin miehen sanan!
Mutta Heini hyvä, mitä professoriystäväsi sanoisi tähän?
?????
Älä välitä Paavo on tommi joka kerjää huomioo uuudelle tyttöystävälleen. Sinun pitää vaan lähettää sille terveisiä niin tommi on tyytyväinen.
Terveisiä Tommille! Nytkö se on tyytyväinen?
Ja sulle Heiniseni. Johan kirjoitin että "keksitty nimimerkkini". Kannattaa tosiaan kehittää sitä luku- ja luetun ymmärtämisen taitoa.
Olen tyytyväinen ja kiitos paljon ja tyttöystävänkin puolesta. Hienon nimimerkin olet keksinyt ihan itse ja se todistaa luku- ja ymmärtämisentaidostasi mutta eikö tuo R niinkun reppana rumenna kuvaa. Anna palaa Paavo.
Näyttäs se kurjistus-Kokoomuksen Kulmala päässeen jo mittaripysäköintimerkeillä päässeen laputtelemaan vanhoja kiekkopaikkoja ylen määrin.
Ja parkkisakkoja mafia nosti juuri tuntuvasti.
Että kylmää kyytiä teille ja teidän tenavillenkin.
Toivoo KURJISTAVA KOKOOMUS.
KURJISTAA TEIDÄT KÖYHÄT JA TEIDÄN TENAVANNEKIN. ON PANTU HIRVEITÄ VEKSELEITÄ VETÄMÄÄN, JOISSA ONKIN LAPSILLE JA LASTENLAPSILLE LUNASTAMISTA!
kOKOOMUS - JA KURJEMMAKSI EI ENÄÄ VOISI TULLA!
KATAJAINEN, TUPPI, VAJAAVUORI JA HÄKÄPÄÄ
.
Ota pillereitä.
No niin täytyy, niin tuntuu olo kurjalta kun tahallaan kurjistetaan köyhää, ulosmitataan viimonenkin killinki! Törkeää. Vaan tulee se tässäkin meiningissä vielä pää vetävän käteen, ja mitäs si!???
Älkää vaan uskoko Kulmalaa, sehän höperehtää ja puhuu kuraläpiä päähänsä senkun ehtii !!!!!!!
Tässä tän hurjimman mafiosojen nuolijan vuodatus:
http://www.hameensanomat.fi/kolumnit/221676-kulmala-hellittamattomin-hameenlinnalainen
Meidän ihana Pravdamme sivelee hunajaa näiden suurten johtajiemme päälle.
Niin, joko Kulmalan palkanmaksu on keskeytetty? Yrittäjyyshän on riskinottoa ja jos menee pieleen, silloin on vaikeaa.
Miksi muuten kaupungin yhtiöiden johtajat löytyvät aina tästä samasta sisä/lähipiiristä.
Milloin kaupungin yhtiöiden johtajahaku on toteutettu? Arxin johtaja on Iisakin vaimo, Työsykkeen ja parkkiyhtiön tj:t (KOK) on ex-valtuutettuja, engelinrannan johdossa Vekka, Hassisesta tuli tietysti hallipomo... miten ihmeessä näin...
Kaupungilla on palkkalistoillaan lisäksi ihmeellisiä väliportaan johtajia, joiden tehtävät on vähän niin ja näin. Pikkukivaa sisällä puuhastelua "tärkeiden" asioiden ja projektien parissa.
Ai ett Vekka Enkelilahden ranta-asuntobisneksien johtotehtävissä?
Mielenkiintoista! Onhan hänellä sattumalta Linnaniemellä kaavoitettavaa tonttimassaa. Kivahan on siinä sitte opiskella alalle, ja tutustua kaavottajaan, ellei sattumalta tuntis ennestään. Vekkahan vois tilata Innoparkista innovatiivisen kaavaidissuunitelman. Sais varmaan asevelihintaan. Johdannaisineen.
Ja panna ne isoimmat dösänsä hakeen Saksasta (mieluiten Ruhrin hiiliteollisuusalueelta) sitä miljarditolkulla ostettua ilmaa. Muistattex ku tää nykysin Jyrki-boyn konttorin pääidelogina toimiva nerokas Olli-Pekka sitä sillon Sonera-aikaan osteli!
Raikastettas sillä vaikka tota moottoritietunnelin pikkasen pienhiukkaspitoista atmosfääriä. Ja voishan sinn hakumatkalle menn päätoimittajaemeritan miehen dösäpuulaakin muutama isomman pään räminädösä messiin.
Niin saatas tää mediapuolikin siinä heti oikeille raiteille.
Eik tarvis kenenkään jäävät itteens mistään, ko meill ei oo mittään napalankouksii, poikkinaintei tai sukurutsii tääll. On selvät sävelet ko Sipeliuksell tääll.
Sinun tulisi siis päästä jaolle, mutta ei sinulla ole papereita ja lahjoja kun torvensoittajaksi.
Niin , mikä on liikuntahallien toimitusjohtajan koulutus ?
Silloin kun mylly toimi , siellä oli kuulemma myllärinä Hassinen , siihen hommaan melkein ammattimies , ainakin omasta mielestään .
Kateus kalvaa eikä taida olla autoilustakaan apua kun sinulla on Lada.
Eikä sovi unohtaa, että kyseessä oli itseoppinut mylläri. Myllyllä samoihin aikoihin duunissa olleena voin sanoa, että helpommalla ei voi ihminen enään palkkaansa saada, mitä tää mylsy sai.
Terkkuja Jopelle :D
Muistan sinut koska olit laiskin mato joka duunissa myllyllä kävi ja potkuthan sait kahden päivän jälkeen kun olit nukkunut vintillä koko päivän. Työurasi jatko on yhtä synkkä mutta kateuden levittäjänä olet näemmä yhä hyvä.
No Jope Jope, ei saa suuttua vaikka totuus kirpaiseekin....