MIKÄ SUUNTA?

Olen kerran vuosia sitten käynyt tarot lukijalla ja hämmästyin todellakin korttien viisautta ja tietoa.

Asun nykyään pienellä paikkakunnalla joten tällaista lukijaa ei ole mailla halmeilla ja kun löysin tämän palstan ajattelin kysyä josko joku näkisi mihin suuntaan ja miten elämässä eteenpäin.

Olen ollut/olen vieläkin parisuhteessa joka on ollut ongelmainen monista eri syistä johtuen. Lapsiakin on. Olemme tällä hetkellä jonkinlaisessa käännekohdassa, asumme tällä hetkellä erillä mutta olemme kuitenkin yhdessä. Rakkautta, tunteita toista kohtaan on aina ollut ja seksielämä kukoistaa yhä. Ongelmat ovat muunlaisia (mm alkoholi, vastuu, työnjako) ja riitelemme paljon, toisaalta emme tunnu pääsevän toisistamme eroon. Jatkaisinkin mielelläni yhteiseloamme, mutta en entisillä eväillä, se saa minut sairaaksi.

Nyt en tiedä mitä tekisin? Uskaltaako kokeilla yhteiseloa uudestaan paremman toivossa, vai katkaista suhde ja jatkaa yksin eteenpäin???

Olen vastauksista erittäin kiitollinen.
3195
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

"Pettymys"
Avainsanat: Täyttymättömät odotukset; menetetty tasapainon tunne; ongelmalliset suhteet; odottamattomat häiriötekijat.

Odotukset olivat liian suuria. Jokin odottamaton tapahtuma, ehkäpä vain ajattelematon reaktio, on äkillisesti tuhonnut odotukset. Tilannetta tällä hetkellä hallitsevat päällekäyvät, tuhoavat voimat ovat luultavasti kyteneet pinnana alla jo pitkään. Ylen katsoit niitä, sillä et ehkä halunnut myöntää niiden olemassaoloa. Et välittänyt sisäisen äänesi varoituksista. Nyt sinun täytyy kuitenkin kohdata tosiasiat kasvoista kasvoihin
Jokainen pettymys antaa kuitenkin mahdollisuuden oppia jotain hyvin tärkeää.

Eli kortti ehdottaa lopettamaan suhteen tähän.

Äänestä

Sinulle nostan kortin,joka symboloi syviä surun,kivun ja ahdistuksen tunteita.
Nyt olisi hyvä aika laittaa elämässäsi asioita tärkeysjärjestykseen ja tehdä samalla kauaskantoisia suunnitelmia.Älä anna kipeiden kokemusten lamaannuttaa itseäsi.Muista,että suurikin tuska muuttuu lopulta iloksi ja rakkaudeksi.:)
Nostan toisen kortin edellisen rinnalle ja se kuvastaa hiljaista mietiskelyä.
Kortti kehoittaa sinua tekemään niin kuin on sinulle hyväksi ja ainoastaan sen,mikä on sinulle tärkeää.On välttämätöntä olla joskus yksin.:)
Älä hae vastausta ulkopuolelta itseäsi,vaan harkitse tarkoin.Älä luovuta keskenkaiken.
Koeta pärjätä ja toivottavasti löydät vastauksen itsestäsi,sillä kun uskallamme kohdata ne asiat,jotka ovat meitä satuttaneet,voimme rakastaa enemmän ja vastaanottaa rakkautta. :)

Äänestä

Kiitoksia Ystävä ja Milla Magia vastauksistanne.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


TYYNE kirjoitti:

Olen kerran vuosia sitten käynyt tarot lukijalla ja hämmästyin todellakin korttien viisautta ja tietoa.

Asun nykyään pienellä paikkakunnalla joten tällaista lukijaa ei ole mailla halmeilla ja kun löysin tämän palstan ajattelin kysyä josko joku näkisi mihin suuntaan ja miten elämässä eteenpäin.

Olen ollut/olen vieläkin parisuhteessa joka on ollut ongelmainen monista eri syistä johtuen. Lapsiakin on. Olemme tällä hetkellä jonkinlaisessa käännekohdassa, asumme tällä hetkellä erillä mutta olemme kuitenkin yhdessä. Rakkautta, tunteita toista kohtaan on aina ollut ja seksielämä kukoistaa yhä. Ongelmat ovat muunlaisia (mm alkoholi, vastuu, työnjako) ja riitelemme paljon, toisaalta emme tunnu pääsevän toisistamme eroon. Jatkaisinkin mielelläni yhteiseloamme, mutta en entisillä eväillä, se saa minut sairaaksi.

Nyt en tiedä mitä tekisin? Uskaltaako kokeilla yhteiseloa uudestaan paremman toivossa, vai katkaista suhde ja jatkaa yksin eteenpäin???

Olen vastauksista erittäin kiitollinen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu