Lähes kaikki perhesurmat ovat viimeisen 20 vuoden aikana tapahtuneet ok-taloissa. Tämä ei varmasti nosta niiden hintoja, ei kunnon ihmiset niihin tahdo mennä kun pää noin pahasti sekoaa että tappaa vaimonsa, lapsensa ja itsensä. Mikä ajaa ok-asukin tuollaiseen äärimmäiseen väkivaltaan?
Miksi OK-asukit ovat niin murhanhimoisia?
Kertokaa viisaat
2594
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Johtuu siitä että kerrostaloissa ei asu perheitä, Siellä asuu vain ihmisiä jotka eivät kenellekään kelpaa. Tai sitten alkoholisoituneita pariskuntia.
Pitää osata tulkita tilastoja ja tietoja. Miksi ns. juopposurmat ja itsemurhat tapahtuvat useimmiten kerrostaloissa?, samasta syystä.
Miten tulkitset tilaston, jonka mukaan ihmisillä on suurin riski joutua liikenneonnettomuuteen 16 km säteellä omasta kodistaan?
:)
Missä maassa sinä oikein asut, kerrostalothan ovat täynnä lapsiperheita. Aivan outoja horiset, ei kai iso pyörä ala heittää kun, toivottavasti sinulla ei ole aseita!
Se vaan tuntuu siltä, kun sen yhden lapsiperheen lasten äänet kaikuvat läpi koko talon.
Todellisuudessa kukaan kunniallinen ja ihmisarvon tunteva ihminen ei kasvata lapsiaan kerrostalossa.
Yhden lapsiperheen tiedän asuneen kerrostalossa helsingissä, mutta joutuivat hirvittävän perhetragedian uhreiksi perjantaina 13. huhtikuuta 2012.
Armeijassa tapasin muuten myös yhden kundin joka oli asunut lapsuuden kerrostalossa vantaalla. Keroi kuinka jouluisin makasi sängyllä hiljaa silmät kiinni ja odotti että joulupukki tulisi. Sitä seurasi vaivautunut hiljaisuus kun pukki puki vaatteet päälle ja poistui.
"Todellisuudessa kukaan kunniallinen ja ihmisarvon tunteva ihminen ei kasvata lapsiaan kerrostalossa."
Kerrostaloissa asuu paljon lapsiperheitä, tämä on fakta. Jos he ovat yhteiskunnan pohjasakkaa luulisi että juuri he murhaisivat lapsiaan ja vaimojaan. Näin ei ole vaan ok-asukit joiden pitäisi olla parempaa väkeä nämä murhahommat lähes aina suorittaa. Aika ihmeellistä, mistäköhän se johtuu...
Kuten kirjoitin, kerrostaloissa on niin vähän, jos ollenkaan lapsiperheitä että sitä ei juuri tapahdu, tai ainakin melko harvoin. Lisäksi heille ei anneta aseita.
Ok-piireissä tapahtuvat vastaavat jutut ovatkin yleensä niiden ok-taloon muuttaneiden, kerrostalossa kasvaneiden tekosia, eivät enää sopeudu vaan sairastuvat.
Kerropas sinä, miksi sitten ns. juoppotapot ja muut, joihin liittyy vahvasti alkoholi, huumeet tapahtuvat aina kerrostaloissa?
Eikö tämä tilastojen ero kerro myös asukkaiden jakautumisesta?
Mites muuten tilasto perhesurmien kohdalla menee tänä vuonna.
Perhesurmat kontra asumismuoto?
Henkirikokset kontra asumismuoto?
Tunnut vaan tietävän sen niin hyvin.
Ei kerrostaloissa onneksi juuri asu lapsiperheitä, useimmat ymmärtävät että lasten ei ole hyvä asua tuollaisessa kommuunissa, missä ei voi viettää oikein edes joulua, joulukranssitkin ovat kiellettyjä ja ruuan laitto parvekkeella on kielletty, kinkun paistaminenkin saatetaan kieltää grillauksesta puhumattakaan, mutta tupakoida saa, tosin vain sisällä.
Ajattele miten kurjaa lapsilla on kun ei ole omaa pihaa eikä oikein mitään muutakaan siellä neukkukuutiossa betonin keskellä esim. Pasilassa.
siitä, että omakotitaloissa on ihminen vapaampi. "OMA TUPA, OMA LUPA".
Kerros- ja rivarikommuuneissa ihmisiä kytätään ja puututaan toisten asioihin.
Siitä se kertoo, omakotiasujat ovat vapaampia !
OK-taloissa ihmiset ovat vapaampia tappamaan vaimonsa ja lapsensa, onko tappaminen äärimmäisen vapauden osoitus?!
Siksi että kerrostaloasujat ovat niin alkoholisoituneita ja surkeita että heille ei myönnetä aseenkantolupia. Toisaalta ovat jatkuvasti sellaisessa koomassa että ei tappaminen edes onnistu.
OK-taloissa asuu reipasta ja raitista väkeä joka selvinpäin täysissä ruumiin ja sielun voimissa kylmäverisesti murhaa ensin vaimonsa ja sitten lapset.
Aivan. Selvin päin, aseen omistavana perheellisenä se onnistuu helpoiten.
Se on hankalaa jos on aseeton, alkoholisoitunut liikuntarajoitteinen vanhapoika kerrostalossa.
Eihän tuo nyt vaikeaa ollut tajuta.
Yksi tärkeä juttu mikä kannattaa opetella maailmassa on lukea tilastoja oikein.
Vai oletko sitä mieltä että jäätelön myynnin lisääntyminen aiheuttaa hukkumia?
Sillä tilastollisesti mitä enemmän jäätelöä myydään sitä enemmän ihmisiä hukkuu.
Eikös perheensä voi murhata terä-aseellakin, luulisi kasarmin asukkien siihen turvautuvan harva se viikko? Kuitenkin näitä perhesurmia tapahtuu lähinnä omakotitaloissa, aika ihmeellistä, miksi?
Olet ihan selvä todiste siitä miksi.
KOSKA KASSULAISET OVAT KOKOAIKA NIIN KOOMASSA.
Eivät tajua/kykene surmatyöhön.
Ovat niin surkeassa kunnossa että eivät pärjää edes teräaseen kanssa lapsille tai naisille, onnistuvat tappamaan ainoastaan vielä surkeammassa kunnossa olevan ryyppykaverin.
Ja tietenkin se, että ei ole lapsia on toinen syy.
Sinä vaan et tajua nyt tätä juttua, mutta yllätyrkö tuo on, kassuloinen kun olet.
Ok-porhot ovat kännissä niin hyviä ampujia ettei naiset ja lapset pääse karkuun heidän luotejaan. Onhan lasten tappaminen aika roisia puuhaa joten parit xo:t on otettava mutta kyllä porholla on hyvät syyt tekemisiinsä. Muijahan ammutaan siksi kun alkaa puhumaan avioerosta ja ok-talon myynnistä, se ei tule kuuloonkaan.
Aivan.
Ok-Miehet tietävät vielä missä vaimon paikka keittiössä on, se on hellan äärellä.
Kaiken maailman metroseksuaalit ja muut hinttarit ovat sitten pillunkipeinä kaupungeissa ja lähiöissä keksineet mennä mukaan tasa-arvoon ja muuhun hömppään.
Kyllä se on naisen oma vika jos tulee ammutuksi tai saa turpiin, mitäs lähti keittiöstä.
Yhteiskuntamme alkoi mennä todella pieleen kun naiset saivat lompakon.
Kun asuu ylivelkaisessa hometönössä pellon laidalla, kaukana palveluista ja naapureista niin väkisinkin alkaa ammuskelemaan niitä pikku-ukkoja, ja siinä sivussa menee sitten perhekin. Eli ihan normaali elämän kiertokulku muulilaaksossa, jossa ei ole kaikki kamarit lämpimänä, toisin sanoen remmi luistaa.
Omakotitalossa ei ole muuta tekemistä kuin ryypätä sekä grillata. Ei siitä hyvä seuraa, kännipäissään tartutaan aseeseen ja se on siinä. Surullista, pitäisi olla muitakin virikkeitä mutta ei siellä ole.
Palsta todistaa ainakin tämän: omakoti asumismuotona aiheuttaa suuruusharhoja.
Suurin osa rikollisista asuu vuokralla.
Asuuko suurin osa perheenmurhaajista vuokralla tai kerrostalossa?
http://www.optula.om.fi/Satellite?blobtable=MungoBlobs&blobcol=urldata&SSURIapptype=BlobServer&SSURIcontainer=Default&SSURIsession=false&blobkey=id&blobheadervalue1=inline; filename=23 henkirikoskatsaus 2011.pdf&SSURIsscontext=Satellite Server&blobwhere=1324303369204&blobheadername1=Content-Disposition&ssbinary=true&blobheader=application/pdf
"Henkirikosten pääosa liittyy keski-ikäisten työelämän ulkopuolella
olevien miesten keskinäisiin alkoholinkäyttötilanteisiin. Vuosina"
"Henkirikollisuuden taso on Suomessa Euroopan unionin kuudenneksi
korkein ja keskimääräistä korkeampi myös kaikki Euroopan
maat huomioiden. Rikollisuustason korkeus selittyy suurelta osin
keski-ikäisten työttömien miesalkoholistien poikkeuksellisen korkealla
rikollisuustasolla."
Valitettavasti tuossa ei kerrota asuintaustoja, mutta suurin osa surmaajista on surmaton tuttavia (ei siis perheenjäseniä). Yleisimmin surmaaja on alkoholisoitunut työtön (ei kuullosta espoolaiselta omakotitaloloorgdilta)
Kaikki johtuu siitä, että toinen puoliso, yleensä nainen voi riistää miehen maksaman talon ja ottaa lapsekin erossa. Näissä tapoissa on monasti ollut kyse vauraasta perintönä saadusta talosta, edes avioehto ei auta nykypäivänä, nyt avoliitostakin nainen voi vaatia itselleen omaisuutta, vaikka olisi asunut toisen talossa vuosikymmeniä ilmaiseksi. Tähän on tultu, feminismi on jyrännyt oikeudet.
Koska ok-lainaomakotitalollinen on suurudenhullu. Todellisuudentaju hämärtyy samaa tahtia kuin mitä laina kasvaa, suuren lainataakan alla kyyristellessään ok-muuli sitten tajuaa ettei yksin selviä veloistaan kun piukkapeppu ilmoittaa lähtevänsä.Muulin maailma musertuu kun joutuisi luopumaan omasta pikku elämästään, sauna, takaterassi, weber ja xo, nuo kaikki kuuluisivat menneisyyteen jos piukkis lähtee, eihän sitä voi kestää.
Laitatko lähteen tiedollesi?
Vai onko kyse vain nyt sinun omasta mielikuvasta jonka olet uutisoinnin myötä itse tehnyt?
Ei tarvitse kun lukea näiden "okporhojen" juttuja niin huomaa ettei heillä kaikki ole kotona. Tähän päälle alkoholismi ja aseet niin murhenäytelmä on valmis.