Joka kuukautinen pettymys

Tai sitten elät miehesi kanssa nauttien parisuhteen iloista. Tiedän, että lapsettomuus on rankkaa ja arka aihe, mutta eipä ole koskaan tullut mieleeni jättää miestä. Lapsettomuus meillä miehestä johtuvaa ja niin paljon häntä rakastan että jos vielä lapsen saan niin juuri hänen kanssaan en kenenkään muun!

Minä ajattelin samalla tavalla kuin aloittaja. Itse kärsin endometrioosista, ja lapsettomuus oli "minun vikani". Monta kertaa ajattelin, että pakkaampa kamat ja lähden. Vain siten mieheni saa perheen ja voi olla onnellinen. Eli ymmärrän pettymyksesi ja ajatuksesi. Silti haluan takoa toivoa sinuun! Minulla on vaikea endometrioosi ja silti monen vuoden jälkeen pinnasängyssä köllötelee pikkuinen. Toivoa on, älä menetä sitä. Pettynyt saa olla, mutta eteenpäin on mentävä. Tsemppiä kovasti! Toivon teille onnea!

Tiedän paremmin kuin hyvin tunteen..Ehkä eroaisin heti lapsen syntymän jälkeen..Menettäsiin vapauteni,mutta nyt ei anneta edes sitä valinnan vapautta..Meiltä on varastettu jotain.

Tunnen samoin... Joulun aika, ja lasten silmissä vilkkuva ilo yllätyksistä ja joulun odotuksesta saa vatsani kipristelemään kaipauksesta. Televisio-ohjelmissa ja elokuvissa pienet lapset itkettävät, ja läheisten luona on vaikea lähteä käymään kun heillä on pieniä lapsia. Mieheni tuntee samoin. Emme tiedä vielä mistä lapsettomuutemme johtuu, ja onko sille jotain tehtävissä, mutta joka kuukausi tulee itku ja suru kun menkat alkavat. Viimeisimmässä kierrossa menkat olivat 5pvä myöhässä, koskin vatsaani ja rukoilin (jotakin, mihin en edes usko) että pieni pysyisi kyydissä. Uutena vuotena olisi taas laskennallisesti ovulaation aika, mutta en tiedä tahdonko edes yrittää...

Minäkin ymmärrän varsin hyvin ja samoja tunteita itellänikin... Nyt loppuaikoina, usean vuoden hoitojen jälkeen, tuntuu yhtäkkiä ajoittain, että tekisi mieli pakata laukku ja kaivautua jonnekkin koloon yksin paranemaan. Mutta pelissä on paljon. Toivon, että nämä tunteet menevät ohi. En luovuta tässä vaiheessa :)
Tsemppiä kaikkeen!

Hei me kanssa olemme yrittäneet mieheni kanssa lasta pari kuukautta (tiedän se ei ole vielä pitkä aika) mutta koko ajan minulla varsinkin on pelko että mitä jos se ei ikinä onnistu ja vielä pahemmalta tuntuu kun koko ajan kuulee jonkun tutun saavan lapsen vaikka eivät olisi sitä edes halunneet. Tuntuu vaan niin väärältä että tutut saavat 'vahinko' lapsia kun eivät edes yritä ja itse ei saa. Asia on joka päivä mielessä enkä vain pysty sivuuttamaan sen ajattelua mitenkään. Ja sama kuin aloittaja aina saa pettyä kun kuukautiset alkavat varsinkin kun on kuvitellut kaikkia oireita yms.

Oon selvinnyt itse sillä, että olen kovettanut itseä ja pakottanut olemaan miettimättä asioita. En odota tällä hetkellä ihmettä, koska tiedän että petyn niin paljon jos odotan. Nämä on kipeitä asioita. Itse en jaksaisi, ellen vähän kovettaisi itseäni. Puhuminen helpottaa, mutta koitan itse välttää liikaa vatvomasta.
Jaksamista ja voimia! Onnea matkaan! :)

Hei, odotin itsekin raskautta lähes 20 vuotta. Itkun kanssa alkoi kaikki kuukautiset. Joka ikinen kerta ennen kuukautisia ajattelin, että onkohan nämä nyt niitä raskausoireita. Sitten kun täytin 41 hyväksyin lapsettomuuteni, minulla on kuitenkin rakkaita sukulaislapsia.
Kun ensimmäistä kertaa unohdin raskaushaaveet (41v) tulinkin raskaaksi, mutta valitettavasti raskaus oli kohdun ulkopuolinen. Muutamien kuukausin kuluttua minulla oli tällainen tuulimuna tms. Voi olla että menemme vielä lapsettomuushoitoihin. Pelkään ikäni puolesta ja tämä asia on koetellut minua henkisesti.
Vaikka minulle oli vuosia jankutettu että "älä stressaa asiasta" tai "kyllä se tulee kun lopetat ajattemasta" niin se piti kohdallani aivan paikkaansa.

Kävin kalevalaisella jäsenkorjaajalla ennen näitä raskauksia, ihan muusta syystä. Olen myöhemmin kuullut, että jäsenkorjauksella on tällainen sivuvaikutus. Ja uskon siihen että kun lantion seudun hermoratoja ja lihaksia avaa se vaikuttaa.

Täällä ollaan lasta yritetty jo noin kolme vuotta ilman tulosta. Alan olla tosi väsynyt laskemaan päiviä, testaamaan ovulaatiota..Joka kuukausi suuret toiveet että nyt tärppäsi ja joka kuukausi sama pettymys kun kuukautiset alkaakin.Ja joka kuukausi se tuntuu aina vaan pahemmalta.Olen 37 vuotias ja mieheni 33, ja pelkään että minulta loppuu aika kesken eikä ehkä koskaan saada lasta, mitä molemmat niin kovasti toivotaan.Lapsettomuus tutkimukset on aivan alussa ja toivon todella että joskus saadaan se pieni, mutta olen myös monta kertaa miettinyt eroa ihan sen takia että mieheni löytäisi jonkun joka voi hänelle tehdä lapsen jos minä en voikkaan...En tiedä mitä teen, mutta tuntuu että en jaksa enää.....

Heippa, ite lueskelin noita teidän keskusteluja ja tuntuu pahalta teidän puolesta.
Mulla ittelläni tullut masennus uudestaan,en oo ikinä ollut raskaana,ja sen haluaisin enemmän kun mitään muuta kokea, haluaisin näyttää ja antaa kaiken omalle lapselleni, rakastan nyttenkin jo niin paljon miestä ja kissojani, että en edes tiedä kuinka paljon musta oikein sitä rakkautta irtookaan , heh mulla on ollut jo vauva haaveet n.3 vuotta mielessä ja ny tkun ikääkin olisi tarpeeksi ni ei ., tuntuu pahalta nähdä kun kaverit saa "vahinkoja" ja sit ne kertoo kuinka vaikeeta se on ja kuin iso vastuu siinä on , ja kuinka paljon se huutaa ym , ei sitä "lapsettomana" jaksa kuunnella, kun itse sen haluaa kokea tiedän kyllä että lapsi vaatii kaiken huomion ja se on iso vastuu , rakastan miestäni ja meillä on kaikki hyvin parisuhteessa, lapsettomuus vaan tekee masennusta ja joka ottaa koville,toisen täytyy olla se vahvempi ja tässä suhteessa se on tuo mies joka jaksaa hymyillä ja saa minutkin hymyilemään,.mekin miehenkanssa kohta vuos oltu ilman eikä oo tärpänny, just tänään sanoin et pistäisköhän miedän ottaa selville että voidaanko me saada edes lapsia, itselläni on ollut kondylooma, eikä siitä osattu sanoa kuinka kauan, mutta sen lääkäri totesi että mitään muutoksia ei ole tullut mikä vahingoittaisi / estäisi lapsen saannin, sekin on monta vuotta takaperin. silti pelkään, itken melkein joka päivä kun ne kuukautiset vaan alkaa taas, ja tuntuu että maailma romahtais niskaan kerrallaan, en tiedä mikä / mitkä voisi auttaa hedelmällisyyteen, että vois vielä jaksaa ja koittaa yrittää ilman lääkärin apua, oon jo psykiatrillakin käynyt kun luulin että oon pimahtanut päästä,mutta masennus on normaalia ja se tulee lapsettomille. nyt on kaikki taas kunnossa, ja elämä hymyilee, silti vaan puuttuu se elämän kaunis lahja ! jos jaksatte vastata tai olisi jotain sanottavaa mikä antais voimaa näihin pettymyksiin niin kiitos

me yritettiin mieheni kanssa lähemmäksi vuosi esikoista, kunnes yllätyksenä tärppäsikin, ja poikamme syntyi elokuussa 2012. ja kuopus ilmoitti tulostaan esikoisen ollessa 3kk ikäinen joten lapsille tulee ikäeroksi noin vuosi, elikkä aina ei ole edes mikään vialla jos lasta ei kuulu, niinkuin mekin odotettiin vuosi ilman minkäänlaisia hoitoja.

ihoguo saanko minä auttaa sinua, ja toteuttaa vauvatoiveesi tulla äidiksi? älä ota eroa miehestäsi. olen auttanut lahjoittanut spermaani vauvatoiveisille naisille, niin yh naispareille ja pariskunnalle. ja olen valmis auttamaan teitäkin. kerrron lisää. kirjoita minulle. [email protected]