Risto Juhani: Ei tikkua ristiin

alvari.raappavaara

Monen taidelajin yleisosaaja Risto Juhani saattelee vakituisen dekkarisankarinsa, komisario Pesosen, eläkeiän kynnykselle. Pitkän sairausloman kautta, kuten täällä reaalimaailmassakin monesti tapahtuu. Kun Pesosen vanhan vakiasiakkaan, monessa kirjassa näyttäytyneen ja monessa sopassa keitetyn Kapa Kapasen vaimo löytyy kuolleena jokivarresta kasvaa monesta suunnasta paine palata työmaalle kesken loman. Työtoverit inhoavat tutkinnanjohdon ominutta nuorta virkaintoista syyttäjää, jonka mielestä ammattimaisuus saa väistyä nopeuden ja kustannustehokkuuden tieltä. Kun vielä Kapanenkin pyytää Pesosen apua on hänen lopulta toimittava ja klenkattava keppeineen poliisilaitokselle haistelemaan mistä oikein on kyse.

Monenlaista sotkua nimettömään pikkukaupunkiin mahtuukin. Risto-sedän kerrontatyyli on hiemen menneestä maailmasta, verkkaista ja rauhallista, kehon kielen vivahteet rekisteröivää ja pikkuseikat tarkoin kartoittavaa. Silti tarina liikkuu tiukasti ajan ilmiöissä. Sapekasta urputusta saa niin poliisihallinnon rakenneuudistus, tuo potkujen kiertoilmaisu, kuten myös syyttäjien sotkeminen varsinaista rikostutkintaa johtamaan. Järjestyspoliisien typeryydelle kirjoittaja on äkäinen kuin rakkikoira eikä EU-rahojen kälmäyskään parempaan käyttöön saa siunausta. Kaupungin hallinnon pomojen yhteispeli rakennusyrittäjien kanssa sekoittaen omat, firman, kaupungin ja EUn rahat on kuin suoraa kesän Hesarin kaupunkisivujen rikospalstalta.

Moderni kertoja Risto Juhani on siinä katsannossa, että toisen väkivallan teon , Kapasen yliajon koomakuntoon, tekijän lukija tietää heti ja poliisit vasta pitkän tutkinnan tuloksena. Juhaninsa lukeneille tuttu hahmo on ykköstutkija Gunnar, tuo hajamielinen hahmo joka solkkaa sekaisin ruotsia ja suomea, mutta on työssään itseään säästämätön ja vainussaan voittamaton. Työpaikan ihmissuhteet RJ kuvaa juuri niin kompleksiseksi kuin ne saattavat pahimmillaan olla. Tunnustuksen sana toisistaan on vaikea, muttei aivan mahdoton näille poliiseille. Komisario Pesosen ja nykyisen pikkukonnan, entisen virkamies-Kapasen viha-rakkaus- ja asiakassuhde on hienosti kuvattu. Pesosen avuttomuus kotihommissa ei aivan vakuuta, eihän näin pilallepassattuja äijiä voi olla enää 2000-luvulla?

Klassinen kertoja R J on taas maksaessaan pahalle palkan, korkeimman kautta.

Rohkenen suositella, jos vauhti ja pyssyillä räiskintä ei ole tärkeintä mitä dekkarista etsit.

2

390

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 2+8

      Jostakin luin että Risto Juhanista yritettiin tehdä haastajaa Mauri Sariolalle 70-luvun alussa. Mauri Sariola kun oli sellainen "faskisti" ja äärimmäisen suosittu.

      Partaradikaalit kuitenkin epäonnistuivat kun Risto Juhanin esikoinen, Peipon lento ei saanut ilmaa siipien alle vaikka sitä kehuttiin kovasti arvosteluissa.

    • sampo

      Toinen toistaan heikompia poliiseista kertovia söpertelijöitä riittää. RJ on yksi heistä. Piilonatsismista syytelty M. Sariola oli viidentähdenkirjailija verrattuna esim. yllämainittuun, kuin myös hänen nimellään ratsasteleviin T. Sariolaan ja R. Sarkolaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä

      Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien
      Yhteiskunta
      185
      3099
    2. Tapettu

      On joku kangaskadulla perjantaina
      Sotkamo
      53
      2500
    3. Kysy jotain kaivatultasi

      Tämä ketju on sitä varten.
      Ikävä
      242
      2314
    4. Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?

      Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes
      Maailman menoa
      257
      2046
    5. Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa

      Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva
      Maailman menoa
      38
      1766
    6. Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa

      Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk
      Maailman menoa
      9
      1712
    7. Työvoimatoimisto

      Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve
      Työttömyys
      56
      1701
    8. Mikä aate kaiken pahan takana?

      Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.
      Maailman menoa
      67
      1560
    9. Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?

      Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä
      Maailman menoa
      84
      1520
    10. Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava

      Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I
      Maailman menoa
      5
      1356
    Aihe