Lappi marraskussa?

Heips!

Mulla olisi eräs tyhmä kysymys, joten joku viisaampi toivottavasti voisi auttaa...Eräs kaverini Irlannista olisi mahdollista tulossa Suomeen marraskuussa ja olen miettinyt onko se aivan kamala ajankohta. Marraskuu ei tunnetusti ole mikään kovin hehkeä kuukausi. Mulla on muutto edessä Ouluun muutaman viikon päästä ja ajattelin viedä kaverini silloin marraskuussa Lappiin. Miltä kuulostaa? Itse olen Etelä-Suomesta enkä ole häpeäkseni käynyt Lapissa 10 vuoteen, joten tarvitsen kipeästi apua tähän dilemmaan. Olen kyllä matkustellut muualla Suomessa ja osaisin esim. Itä-Suomesta nimetä monta hienoa tutustumiskohdetta, mutta Lappi on toistaiseksi jäänyt aika tuntemattomaksi alueeksi. Asiaan on kyllä muutos kun Oulussa tulee ainakin neljä vuotta vietettyä opiskelujen takia. Jos Lappiin kannattaa mennä jo marraskuussa niin mitä siellä voisi tehdä? Kiitos jo etukäteen avusta!!
53392
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

niin meillä on lunta marraskuussa. Pääsee laskettelemaan, kelkka- ja koirasafareille, hiihtämään ja kaikkea muuta kivaa, mitä voi lumessa tehdä. Ja marraskuussahan lumitykitkin alkavat hoitaa rinteitä kuntoon...
Lisäksi jokaisessa tunturikeskuksessa on omat ohjelmansa, jotka löytyvät heidän nettisivuiltaan, mm. www.levi.fi. Eli ei marraskuussakaan tarvitse pyöritellä peukaloja.

Äänestä

Joo,marraskuu on kyllä jo talvea ainakin Ylä-Lapissa.
Itse olen ollut useanakin vuonna Saariselällä marraskuussa.
Itse asiassa marraskuun lopulla järjestetään Kaamosjazz, joka täydentää sopivasti hiihtoa ja muuta ulkoilua.Kaamos on sinänsä jo komemus.
Suotuisilla keleillä mm. revontulet näkyvät etc.
Tutustu oheisilla sivuilla.

http://www.saariselka.fi/fin/index.html

http://www.saariselka.fi/fin/marras.html

Äänestä

...on pahin mahdollinen ajankohta. Lapissa (joka on muuten aika laaja alue...) voi jo olla oikeasti lunta, joten ns. talvi-aktiviteetit lienevät mahdollisia.

Äänestä
  • Oulusta on oikeaan Lappiin vielä n. 500 km.( Ivalo / Saariselkä , Enontekiö jne)
    Ilmasto muuttuu tuolla välillä tosi paljon.
    Marraskuussa on etelässä monesti tosi kurjaa, mutta Lapissa jo kunnon kuiva talvikeli.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Elli kirjoitti:

Heips!

Mulla olisi eräs tyhmä kysymys, joten joku viisaampi toivottavasti voisi auttaa...Eräs kaverini Irlannista olisi mahdollista tulossa Suomeen marraskuussa ja olen miettinyt onko se aivan kamala ajankohta. Marraskuu ei tunnetusti ole mikään kovin hehkeä kuukausi. Mulla on muutto edessä Ouluun muutaman viikon päästä ja ajattelin viedä kaverini silloin marraskuussa Lappiin. Miltä kuulostaa? Itse olen Etelä-Suomesta enkä ole häpeäkseni käynyt Lapissa 10 vuoteen, joten tarvitsen kipeästi apua tähän dilemmaan. Olen kyllä matkustellut muualla Suomessa ja osaisin esim. Itä-Suomesta nimetä monta hienoa tutustumiskohdetta, mutta Lappi on toistaiseksi jäänyt aika tuntemattomaksi alueeksi. Asiaan on kyllä muutos kun Oulussa tulee ainakin neljä vuotta vietettyä opiskelujen takia. Jos Lappiin kannattaa mennä jo marraskuussa niin mitä siellä voisi tehdä? Kiitos jo etukäteen avusta!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu