mahdollisesti ollut halukas hoitamaan kaupungin paikallisliikennettä , siellä varmaankin olisi ymmärretty laittaa piempi auto linjalle kun on hiljaisenpia aikoja esim, päivävuoroja , nyt hijaisimpina aikoina Vekan isot Dösät vetelee kaduilla , asiakkaita 5-8 kyydissä , samoin on Hämeen Linjan kanssa.
Uskoisin että olisi järkevämpää ajella pienemmällä autolla kun matkustajia on vähemmän, esim, päivävuoroja , olisi huoltokulut / polttoaine kulut pienempiä
.Miksi jyrätä katuja isolla jos pienemmälläkin pärjää, ei pitäis olla vaikeata vaihtaa auto pienempään kun ruuhkavuorot on ajettu , vuositasolla kustannukset putoisivat huomattavasti , suhteutettuna ajettuihin kilomertehin nähden.
Vai onko Vekka- liikenteen asema ollut niin vankka ettei em, liikennöitsijät ole ( vaivautuneet ) ottaneet osaa ao, kilpailutukseen,,, tai niin,,, eihän linjoja taida olla ,,,kilpailutettukaan,,,.
Ps, korjatkaa jos olen ajatuksineni pöpelikössä , että pieni on kaunista,, eikä suuret puheet suuta halkaise .
Olisikohan esim,Pekolan Liikenne
10
846
Vastaukset 10
- särwentaus
Pekola liikenteen bisnes pikkaisen isompaa kuin vekka liikennenöinnin. Risto hoitakoon asian ja halvemmalla. Muita arvostellaan ja vaaditaan pieniä palkkoja, työuran pidentämisiä ....tukirahoilla, politiikalla-ei kuulosta vapaalta kilpailulta.
- 1-2=-1
Ja tupla kalusto ja kesken ajon autojen vaihtelua (toinen kuski tuomaan sitä)..., mitähän säästöä syntyisi?
- höh..
Et ajatellut sitä mitä maksaa kahden auton vaihto päivittäin ? Kuskit kuskaa ja huoltaa autoja linjalle esim.polttoaine ja työaikalaista?? Ja miten voi ennustaa asiakasmäärät tai vaunujen ja mummorollaattorien autoon tulot ?? Ilman kilpailutusta tuskin mikään yritys voi toimia? Ei muuta kuin tule pois päpeliköstä ...
- tuomiontommi
Ei sillä, etteikö Vekka olisi kykenevä hoitamaan tuon, mutta pitäisihän tuo reilun pelin hengessä kilpailuttaa.
Jos toinen firma on parempi ja edullisempi so not, otetaan se ja jos ei, Vekka jatkakoon. Mikä estää kilpailutuksen, ei sitä tj itse voi sanella?? - .....
Ei niitä kuljetuksia voi hoitaa ihan miten vaan jos on tilattu sellainen auto se ajetaan sellaisella autolla.
- trbhtupbpr
Korjaan sikäli, että voisin kuvitella liikennöitsijöiden tietävän sinua paremmin mikä kannattaa ja mikä ei. Jos tilanne ei ole tämä, sinun pitäisi olla liikennöitsijä ja niiden täällä sinua neuvomassa.
- Anonyymi00010
Minä korjaan taas siinä mielessä tätä kirjottajaa että **jos yhteiskunnan tuki on kohtuuttoman suurta kohdistettuna tiettyyn liikennöintiin** niin se sokeuttaa järkevän joukkoliikennemonopolin.
Mitä näin pieni kaupunki tarvii noin suuria, teliaksellisia linja-autoja kun ei matkustajakapasiteetti sitä edellytä eikä tarvi, ne pari kolme, ehkä neljäkin matkustajaa mahtuisi pienempiinkin autoihin.
- Likka veekenne
Kartelli kannattaa aina.
- KoettuOn
Pekolan liikenteen bussiin en astu enää ikinä, muuta ku vahingossa pahasti kännissä.
Siellä on niin surkea asiakaspalvelu ja ahne itsekäs asenne.
Toista on Koiviston auto, jossa on pirun kohteliasta porukkaa ja ollaan järki-ihmisiä. - Anonyymi00009
Pekola on surkea pulju, ala arvoista as.palvelua. Työpaikkana kuulemma täyttä painajaista, niitten korjaamolla kuulemma töissä g3y...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1292089
- 51999
Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r160877Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50766- 77720
- 53627
- 67626
- 59616
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.145612Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e134572Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20520- 52513
- 4509
- 6504
Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32498- 34497
- 55488
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?118486Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.
Vaimon viesti on paljastanut totuuden.156480Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142463